Levyarvio: Waltari on maneeriensa vanki

Waltari: You Are Waltari (Stupido)

7 / 10

Eliza Jäppinen

ARVOSTELU   Uusiutuneeksi rock-kollektiiviksi kuvailtu Waltari kuulostaa piristävistä ja ilmeisen "höyryisistä" lehdistötiedotteista huolimatta 1990-lukulaiselta sekametallisopalta.

Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

Sain nimittäin maanantai-aamuna 19. tammikuuta 2015 klo 10.59 sähköpostia Waltari-yhtyeen tiedottajalta Katja Toivaselta, joka ilmoitti yksikantaan minun olevan siitä hetkestä lähtien osa Waltaria.

Ohhoh ja huhhuh!

Siis sitä samaa yhtyettä, joiden olemassaoloa ihmettelin ja päivittelin jo pikkupoikana 1980-luvulla Kontulan nuorisotalolla Itä-Helsingissä. Nyt nuo oudot kummajaiset kertovat minun olevan osa heitä!

Ohhoh ja huhhuh!

"You Are Waltari -levyn kantava teema on ”You Are” eli Sinä voit olla Waltari, kuka tahansa voi olla Waltari”, Toivanen kirjoittaa tiedotteessaan, jossa kerrotaan Waltarin muuttuneen tavallisesta rockbändistä 7-henkiseksi rock-kollektiiviksi!

Ja juuri kun minä luulin päässeeni 1986 perustetun helsinkiläisorkesterin kirouksesta vihdoin eroon.

En aio edes yrittää kaunistella totuutta vaan totean suoraan, että pahimmillaan Waltari on yksi Suomen ärsyttävimmistä ja raivostuttavimmista yhtyeistä, mistä toimivat loistavina esimerkkeinä kappaleet kuten Mut hei, Rap Your Body Beat ja Pala leipää.

Uudella levyllä tällaisen renkutuksen virkaa toteuttaa laulu nimeltään Maailma. Sävelmä ei kuitenkaan herätä edellä mainittujen raitojen tavoin samankaltaista raivoa ja vitutusta. On varmasti kuulijasta kiinni, pitääkö tätä kehityksenä vai ei.

Waltarin kultakausi osui 1990-luvulle, jolloin ryhmän rapin, metallin, rockin ja hassuttelun sekametallisoppa aiheutti vipinää ja säpinää ympäri Eurooppaa Guano Apesin ja Faith No Moren kaltaisten crossover-tähtien vanavedessä. Näihin aikoihin linjattomuus oli hyve ja hassunhauskat sekä ennakkoluulottomat musiikilliset kokeilut virkistäviä – kunnes niistä tuli rasittavia.

Maailma muuttui, Waltari ei.

Ja kun Waltari pyrki lopulta 1997 julkaistulla Space Avenue -albumilla muuttumaan vakavasti otettavaksi yhtyeeksi, hylkäsivät hassuttelua odottaneet kuulijat bändin. Vakavasti otettavan musiikin kuulijoille yhtye oli puolestaan menneisyytensä vanki. Lehtitietojen perusteeella yhtyeen suosio onkin nykyään suurinta Tsekeissä. Ei, tämä ei ole vitsi.

Mutta miten käy nyt, kun minut on tahtomattani liitetty osaksi Waltaria? Yhtyettä kaikki nämä vuodet luotsannut laulaja-basisti Kärtsy Hatakka vakuuttaa Toivasen tiedotteessa, ettei minulla ole syytä huoleen:

"Kollektiivi-Waltarin ideologiaan kuuluu, että kuka tahansa voi esittää yhtyeen jäsenille omia ideoitaan ja musiikki asetetaan etusijalle henkilökohtaisten egotrippailujen sijaan. Kyseessä onkin koko elämän kattava ja enemmän henkiseen hyvinvointiin keskittyvä elämäntyyli ja elämäntapakollektiivi, jossa jokainen yhtyeen jäsen voi toimia ja osallistua omalla tavallaan."

Hyvä on, ehkä minunkin sitten täytyy kantaa korteni kekoon tämän rock-kollektiivin täysivaltaisena jäsenenä.

Ajatus on kieltämättä kunnioitettava – kuka tahansa voi olla Waltari. Parhaiten tämän joukon kollektiivinen hulluus kiteytyy levyn puolivälin biisiputkessä, joka käynnistyy Only The Truth -kappaleen "HOULI TSAMBARE" -sotahuudoilla. Onko Kärtsy heittäytynyt vihdoin Remuksi?

Levyn tekstiliite paljastaa, että oikeasti tuo lausahdus kuuluu "holy jamboree". Sääli, sillä remumainen siansaksa tuntuu selvästikin pukevan bändiä.

Tämä onkin Waltarin suurin ongelma: kun pitäisi heittäytyä – mistä levyn nimi ja yhtyeen jalostaminen kollektiiviksi kielii – on yhtye fakkiutunut liiaksi vanhojen maneeriensa vangiksi. Vaikka Waltarin soittoniekat ovat ammattitaitoisia muusikoita, soundipuoli pelaa ja yhtyeen 13. studioalbumi on pirteintä Waltaria vuosiin, käy levyn edetessä valitettavan selväksi ettei yhtyeen musiikki ole juurikaan jalostunut sitten 1990-luvun.

Vai johtuuko tämä sittenkin Hatakasta, onhan mies merkitty yhtä laulua lukuun ottamatta kaikkien kappaleiden tekijäkrediitteihin.

Ehkä pirtsakan porkkanapään kannattaisi Waltarin seuraavan levyn puitteissa noudattaa rock-kollektiivin ideologiaansa kirjaimellisemmin ja jättäytyä sävellystyössä enemmän taustalle. Ehkä silloin saisimme kuulla 2010-luvulle päivitettyä Waltaria emmekä pelkästään ysärimaneereihin jämähtänyttä reliikkiä.

Lisää aiheesta

Österman: Suomalainen indierock on kuolettavaa ulinaaArvio: Mokoma teki parhaan albuminsa yli kymmeneen vuoteenArvio: Neljä Ruusua teki jälleen takuuvarmaa laatutyötäArvio: Mestarin ja kisällin yhteistyö toimii Melrosen uudella albumillaArvio: 30-vuotias CMX teki uransa parhaan levynSuomalainen hevisankari teki rohkean tunnustuksenÖsterman: Voi Nightwish-parka, minkä teitÖsterman: Hyvä artisti, tapa itsesiJuhani Merimaa: ”Näin musiikkibisneksessä pärjätään”
Written by:

Nalle Österman

Ota yhteyttä

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa