Kirja: Tamperelaisen Mikko Mattilan elämäntyö painaa 2796 grammaa

Mikko Mattila, Janne Sarna & Professor Black: Isten Magazine – Don't Break The Ghost (Svart Records) ilmestyi 12. joulukuuta 2014.

Svart Records

Tamperelaisen Mikko Mattilan elämäntyö painaa 2796 grammaa.

Nalle Österman

43-vuotias Mikko Mattila alkoi tehdä ensimmäisiä pienlehtiään jo 13-vuotiaana.

Linda Mattila

ARVOSTELU Tamperelaisen Isten-fanzinen koko 30-vuotisen historian summaava Don't Break The Ghost on metallisen omaleimaisuuden, oma-äänisyyden ja kirkasotsaisen rehellisyyden manifesti.

Tänään selvitin, että aikuisen miehen aivot painavat keskimäärin 1424 grammaa, mutta niiden paino alenee iän myötä noin 1395 grammaan.

Tämän tiedon selvitin googlaamalla.

Tänään selvitin myös, paljon painaa yhden suomalaisen miehen elämäntyö.

Selvisi, että sen paino on 2796 grammaa – eli vajaat kolme kiloa.

Sen selvitin keittiöstäni löytyvällä talousvaa'alla.

Tämän verran painaa tamperelaisen Mikko Mattilan elämäntyö Isten Magazine – Don't Break The Ghost. 30 vuotta suomalaista metallihistoriaa.

Kahden aikuisen miehen aivojen painon verran.

Niin, onhan tätä työtä ollut kirjan kyljen mukaan tekemässä myös Janne Sarna sekä Professor Black, mutta heidän nimensä on kirjattu pienemmällä fontilla.

30 vuotta suomalaista metallihistoriaa yksissä kansissa etupäässä yhden suomalaisen pienlehtitekijän loihtimana.

Kovat kannet, 804 sivua, 2796 grammaa.

Elämäntyö.

Kahvipöytäkirjoiksikin näitä on taidettu kutsua.

Turkulainen Svart Records on tehnyt melkoisen kulttuurityön saattaessaan tämän kaiken kaiken kansan saataville.

Miten voit arvostella yhden ihmisen elämäntyön? Et mitenkään. Siksi tämä teos ei saa arvosanaa, eihän ihmisen elämällekään voi antaa arvosanaa. Vai voiko?

Ainoa asia, mitä sain graafikkona työskenneeltä alkoholistiselta isältäni oli Istenin graafinen ilme, 29. marraskuuta 1971 syntynyt Mattila paljastaa tässä englanniksi kirjoitetun teoksensa välipuheissa, joissa nyt jo 43-vuotias mies muistelee vuosien varrella tekemiensä lehtien aiheuttamia tuntemuksia.

"Jokaisen ihmisen elämä on maanpäällinen helvetti, joka päättyy kuolemaan", muistan jonkun joskus jossakin lausuneen.

Kuka, sitä Google ei osaa kertoa. Ei osaa kertoa Bing-hakukonekaan. Saarikoski? Palsa? Melleri? Ehkä se oli vain kuvitelmaa?

Eskapismi.

Miten paeta sitä ankeaa arkea ja maanpäällistä helvettiä, kun oma isä dokaa liikaa ja riitelee oman vaimonsa kanssa. Siinä sitä sitten katselee ihmetellen, että mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni tämän.

Yksi hakee helpotusta päihteistä, toinen lähtee lätkimään. Kolmas yrittää löytää itselleen pakokeinoja, mitkä tekisivät omasta elämästä edes hieman siedettävämpää.

Musiikki.

Musiikki on toiminut monelle varttuvalle nuorelle erinomaisena pakokeinona, kun omat vanhemmat, epäreilut opettajat ja kiusottelevat koulutoverit tekevät omasta elämästä helvetin.

Musiikkia kuunnellessa voi tulla ajatuksiin kirjoittaa alas sen aiheuttamia tunne-elämyksiä. Eräät päätyvät kirjoittamaan niistä valtakunnallisesti lehtipisteissä jaeltaviin julkaisuihin, toiset luovat omat lehtensä.

43-vuotias Mikko Mattila kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

Don't Break The Ghostia ei yhdeltä istumalta syödä. Eikä tehdä.

Tarkkaa tuntimäärää en viitsi edes laskea, kuinka paljon sydänverta tähän on vuodatettu. Kymmeniä tuhansia tunteja joka tapauksessa. Unettomia yötä. Pureskeltuja kynsiä. Tuhansia kirjoituskoneliuskoja. Saksittuja papereita. Kymmeniä liimapuikkoja. Nuoltuja postimerkkejä ja kirjekuoria. Äänitettyjä kasetteja. Kirjeiden rustailuja. Kansainvälisten IRC-vastauskuponkien kanssa puljausta. Flyereiden monistusta. Lähetettyjä postilähetyksiä. Vastaanotettuja postilähetyksiä. Postimerkkien palautusta. Kirjehaastatteluiden puhtaaksikirjoitusta.

Paljon kaikkea sellaista, joka tänä päivänä alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä.

Sitä on hankala tajuta ja ymmärtää, jos ei ollut siellä tai elänyt sitä aikaa. Don't Break The Ghost yrittää ymmärtää. Don't Break The Ghost yrittää kertoa.

Ajasta ennen internetiä. Ajasta ennen kännyköitä. Ajasta ennen sähköpostia. Ajasta ennen sosiaalisia medioita. Ajasta ennen digitaalisia levyjä. Ajasta ennen Spotifytä. Ajasta ennen Youtubea. Ajasta ennen paljoa sellaista, jota tänä päivänä pidetään itsestäänselvyytenä.

Don't Break The Ghost on katharsis. Puhdistautuminen siitä kaikesta menneisyyden painolastista, jota on vuosien mittaan mahdollisesti kyseenalaistanut. Onko tässä ollut mitään järkeä? Olenko tehnyt turhaa työtä? Onko tämä kaikki ollut hukkaan heitettyä aikaa?

Kysymyksiä, jota norjalaisen Slayer Magin tekijä Jon "Metalion" Kristiansen kyselee soimatessa itseään ja tekemisiään oman elämäntyönsä summaavassa, vuonna 2011 julkaistussa vastaavanlaisessa Metalion – The Slayer Mag Diaries -kahvipöytäkirjassa.

Kirjassa, josta Mattila tai Don't Break The Ghostin julkaissut turkulainen Svart Records on epäilemättä saanut inspiraationsa.

Silläkin on kovat kannet, sivuja 722, mutta painoa vain 2413 grammaa, eli 383 grammaa vähemmän kuin Don't Break The Ghostilla.

Suomi ja Norja taistelivat, Suomi voitti.

Jos joku haluaa tietää, mitä suomalaisessa, norjalaisessa ja kansainvälisessä underground-metallissa tapahtui 1980- ja 1990-luvuilla, näistä teoksista on hyvä aloittaa.

Molemmat teokset ovat loputon aarreaitta nippelitiedolle, intohimoiselle harrastustoiminnalle ja aikakaudelle, joka ei koskaan enää palaa.

Eikä sen tarvitsekaan. Riittää, että joku on ymmärtänyt kaivaa arkistoista nämä kaikki artifaktit ja kaiken sen perimätiedon, joka on suomalaista kulttuurihistoriaa puhtaimmillaan.

Don't Break The Ghost on teos, joka ei tule koskaan saamaan mitään kunniakirjoja tai palkintoja missään gaalallisissa juhlatilaisuuksissa. Miten se voisikaan, onhan se syntynyt kaiken salonkikelpoisuuden ja kaupallisten lonkeroiden ulottumattomissa.

Rakkaudesta musiikkiin. Rakkaudesta tiedonvälitykseen. Rakkaudesta ihmisarvoiseen elämään. Rakkaudesta persoonalliseen ilmaisuun. Rakkaudesta persoonalliseen säveltaiteeseen.

Tätä järkälettä selaillessa silmiini osuu parinkin oman entisen laulu- ja soitinorkesterin, Gandalfin ja Chaosbreedin, demo- sekä levyarvostelut. Muistan lukeneeni nuo tekstit joskus tuoreeltaan harmitellen, miten kriittinen ja väärässä Mattila tuomioissaan olikaan.

Nyt, vuosikymmenten jälkeen ymmärtää ja hyväksyy sen, että Mattila saattoi hyvinkin olla mielipiteineen oikeassa. Aivan varmasti olikin. Sehän oli hänen mielipiteensä. Miten se silloin olisi voinut olla väärä?

Mikko Mattilan ansioksi on laskettava, ettei hän koskaan kumarrellut kuvia eikä sortunut nuolemaan herkkien artistien perseitä saadakseen uusia ystäviä tai mahdollisimman paljon erilaisia lahjuksia artisteilta tai näiden levy-yhtiöiltä.

Tämän työn arvon näkee vasta kaikkien näiden vuosien jälkeen nyt, kun muiden ympäripyöreät sössötykset ja diibadaabat ovat kadonneet kalakääreiksi ja paperinkeräykseen.

Ei Mattilan työ ole ollut täydellistä, kaukana siitä. Välillä Isten sortuu briljeeraamaan itsetarkoituksellisen korskeilla sivistyssanoilla, jotka tekevät lukemisesta harvinaisen raskassoutuista luettavaa.

Tuskin kaverit edes itsekään tiesivät kaikkien käyttämiensä sanojen perimmäisiä merkityksiä, kunhan piti vain päästä pätemään.

Mattilan mahtipontisten tekstien vastapainoksi norjalaisen Metalionin humoristiset kirjoitukset olivat huomattavasti viihdyttävämpiä ja helpommin lähestyttäviä – kunnes norjalaiset alkoivat polttaa kirkkojaan sekä tappaa toisiaan.

Silloin loppui leikki ja naureskelu.

Omalla kohdallani mielenkiinto Isteniin lakkasi siinä vaiheessa, kun Mattilan ja kumppaneiden tekemisistä alkoi tulla ihan liian tekotaiteellista paskaa omaan makuuni.

Nyt vuosia myöhemmin ymmärrän, että näin sen pitikin mennä. Me kasvoimme erillemme. Isten jatkoi matkaansa omille urilleen sen vuoksi, koska helppo ja turvallinen tie vaihtoehtometallistien sydämiin ja suursuosioon ei ollut sen juttu. Samoista syistä kuin miten se oli lähtökohtaisesti aina ennenkin toiminut.

Rakkaudesta musiikkiin. Rakkaudesta tiedonvälitykseen. Rakkaudesta ihmisarvoiseen elämään. Rakkaudesta persoonalliseen ilmaisuun. Rakkaudesta persoonalliseen säveltaiteeseen.

Enhän minä voi tekijöitä siitä moittia.

Siitä, että ovat eläneet oman elämänsä omine valintoineen ja seurauksineen, mahdollisine virheineen ja epäonnistumisineenkin, koska ovat uskoneet omaan tinkimättömään taiteelliseen ilmaisuunsa ja linjaansa niin vahvasti.

Jokainen luo oman paratiisinsa – ja helvettinsä.

Don't Break The Ghost on 2796 grammaa painava elävä todiste siitä, etteivät Mattilan ja kumppaneiden 30 vuotta menneet täysin hukkaan.

Mikko Mattilan, Janne Sarnan & Professor Blackin Isten Magazine – Don't Break The Ghost löytyy esimerkiksi Levykauppa Äxästä hintaan 37,95 euroa.

Lisää aiheesta

Kirja: Ruotsalaisen Nordmanin elämäkerta hakee vertaistaan rockbiografioiden joukossaOnko järkeä ostaa uuden sukupolven pelikonsoli – testissä Xbox OneÖsterman: Suomalainen indierock on kuolettavaa ulinaaÖsterman: Voi Nightwish-parka, minkä teitÖsterman: Hyvä artisti, tapa itsesi
Written by:

Nalle Österman

Ota yhteyttä

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa