Eurooppa NYT: Keltainen talo Tampereella – ihmisten maja keskellä betonihelvettiä

Tampereen Keltainen talo sijaitsee Vellamonkadulla.

Keltainen talo

Satunnainen kulkija törmää Keltaiseen taloon astuessaan ensimmäiseksi näyttävään julisteseinään.

Nalle Österman

Keltaisen talon saniteettitiloissa voi puolestaan ihailla näyttävää kuvataidetta vuosikymmenten takaa suoritettaessa pyhiä toimituksia.

Nalle Österman

Keltaisen talon äänitteet maksavat keskimäärin viisi euroa kappaleelta.

Nalle Österman

Jeesus sai Iltamakasiinin musiikki- ja viihdetoimittajan Nalle Östermanin pilviin Keltaisessa talossa.

Nalle Österman

Pelle-koiran 5-vuotissyntymäpäivien kunniaksi Keltainen talo järjesti maskotilleen oman festivaalin maanantaina 1. kesäkuuta 2015.

Keltainen talo

Joulukuussa 2014 Tampereen kaupunki myönsi Maria Mattilalle ja Keltaiselle talolle 3000 euron arvoisen stipendin tärkeästä kulttuurityöstä kaupungin hyväksi.

Nalle Österman

Keltaisessa talossa Iltamakasiinin musiikki- ja viihdetoimittaja Nalle Österman tajusi lopulta olevansa pyllymiehiä Xes-yhtyeen Maija Moision tiukkaa farkkupeppua tuijottaessaan. Keltaisen talon Maria Mattila taustalla rummuissa.

Nalle Österman

Keltaisen talon tulevaisuudenvisiossa ulkoavaruuden oliot ovat lennättäneet tämän vaihtoehtoisen kulttuurikeskuksen Uranukseen kaupallisempien uudisrakennuksien tieltä.

Keltainen talo

MATKAILU Iltamakasiinin musiikki- ja viihdetoimittaja Nalle Österman kävi katsomassa, miten Tampereen keskustassa sijaitsevasta Keltaisesta talosta on tullut paikallisen musiikkielämän ja vaihtoehtokulttuurin lintukoto.

Kun Tampereen rautatieasemalta lähtee vaeltamaan Keskustorin suuntaan Hämeenkatua pitkin, täyttyy näkökenttä ostosparatiisien keitaista: on pubeja, baareja, tavarataloa, hampurilaisravintoloita, yökerhoja, vaatekauppoja, ruokaravintoloita, hotelleja, vedonlyöntikioskeja ja kaikkia muita rahareikiä, joiden tarkoituksena on saada satunnainen asiakas kantamaan ja kuluttamaan rahansa kulloisenkin yrittäjän palveluihin tai tuotteisiin.

Vaan jos tällainen kuluttaja erehtyy valitsemaan väärän uloskäynnin, aukeaa Itsenäisyydenkatu, mitä pitkin ei pääse oikeastaan muualle kuin Tampereen Klubille tai Tammelantorille syömään Tapolan kuuluisaa mustaa makkaraa.

Ellei sitten vahingossa ajaudu Vellamonkadulle, jonka päästä löytyy outo keltaiseksi maalattu puutalo.

Perjantai 17. heinäkuuta 2015. Keltaisen talon sisäpihan kuistilla maleksii pari hassua joutomiestä istumassa päivää.

Maria? Kokeile tuolta viereisestä Lompanlinnasta, toinen miehistä neuvoo, tarkemmat koordinaatit kertoen.

Soitan hermostuneena ovikelloa. Hetken päästä oviaukkoon ilmestyy unenpöpperöinen nainen yöpuvussa.

– Moro! Mitä äijä täällä? Hyvä kun herätit, muuten olisin vain jäänyt "toimistotöihin", hän virnistää.

Tässä vaiheessa kello on jo neljä iltapäivällä.

Maria Mattila on viime aikoina opittu tuntemaan kovassa nosteessa olevan Jukka ja Jytämimmit -yhtyeen basistina Mara Ballsina. Tämän lisäksi tämä tinkimätön asennemimmi vaikuttaa myös Xes-nimisessä yhtyeessä rumpalina sekä Keltaisen talon talkkarina.

– Kuuntele tätä, tehtiin Miskan kanssa tämä kahdestaan. Mä haluaisin tehdä tästä pienen 20 kappaleen kasettipainoksen. Mä olen tästä ihan innoissani.

Hetken päästä makuuhuone täyttyy surinasta ja pörinästä. Erityisen vaikuttunut olen lihaisan mehukkaista rumpusoundeista, joista jopa amerikkalainen Kiss olisi ollut kateellinen Creatures Of The Night -albuminsa aikoihin 1980-luvun alussa. Samalla saan kuulla, että duon nimi on Ra, muinaisen egyptiläisen jumalhahmon mukaan.

– Miksasin tätä viime yönä aamuun asti. Mä pidän tuollaisista muhkeista ja isoista rumpusoundeista. Sen pitää kuulostaa likaiselta, rasvaiselta ja räkäiseltä, Maria selittää.

Huomautan, että pyöreästi pumputteleva basso olisi kaivannut jonkun pikipienen ampiaisen surisemaan edes vähän johonkin.

– Mä taas pidän juuri tuollaisesta pehmeästä ja pyöreästä soundista, mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Mä taas halusin, että se on tollainen. Lempeää jumituspörinää, nainen selventää.

Viereinen Keltainen talo on alun perin rakennettu VR:n terveysasemaksi 1953. Pitkään tyhjillään ollut rakennus löysi uutta käyttöä ja uuden omistajattaren vuoden 2013 lopulla, jolloin Maria sai tarpeekseen tyhjän talon tuijottelusta asuntonsa ikkunasta ja marssi VR:n pääkonttorille ehdottaakseen talon vuokraamista.

Aiemmin viereinen Morkun seuratalo oli vallattu syksyllä, mikä saattoi vaikuttaa VR:n myönteiseen vastaukseen, sillä aiemmin kieltopäätöstä oli perusteltu rakennuksen purku-uhalla.

– Mennään Keltsille, Maria ehdottaa.

Nainen kulkee edelläni kulttuurikeskukseensa kapeita pitkospuita pitkin, tehden lopulta pitkän haarahypyn maahan.

– Moro, tervehtii nainen kuistilla istuskelevia äijiä.

– Moro, tervehtivät äijät takaisin.

Katselen ympärilleni. Käytävien seinät ovat täynnä keikkajulisteita. Graafikkona työskennelleen Marian kädenjälki tuntuu olevan läsnä myös mainoksissa. Omanlaisiaan pieniä taideteoksia nekin.

– Jukalla pitäisi olla jossakin 20 minuuttisia kasetteja, se on sanonut niitä olevan jossakin täällä. Hitto kun se ei ole täällä, Maria surkuttelee.

Mystinen "Jukka" on suomirockin pelastajaksi ja uudeksi kuninkaaksi nimetty Jukan ja Jytämimmien laulaja-kitaristi Jukka Nousiainen, joka on Marian mukaan tällä hetkellä "räjäyttelemässä Ruotsissa" – eli toisen yhtyeensä Räjäyttäjien kanssa Ruotsin-kiertueella.

– Sillä on taas puhelin kiinni. Hitto!

Nykyaikaiset viestimet eivät ole kovin suuressa huudossa Keltaisella talolla.

Pienen puurakennuksen huoneet ovat täynnä erilaisia historiallisia muistomerkkejä vuosikymmenten takaa: kelanauhoja, kelanauhureita, vinyylilevyjä, c-kasetteja sekä 1970-lukulaista estetiikkaa huokuvia verhokankaita modernin nykytekniikan sijasta.

– Jos omistaisin älypuhelimen, jäisin varmasti siihen heti koukkuun enkä saisi enää aikaiseksi mitään, muistan Marian tokaisseen eräässä sivulauseessa.

Maria riehuu talon ahtailla käytävillä ja portaikoissa kuin pyörremyrsky.

– Jossakin täällä pitäisi olla tyhjiä 20 minuutin kasetteja. Mitenköhän saisi selville, kuinka pitkiä nämä mustat kasetit ovat?

Varmasti ainoastaan laittamalla kasetin pesään ja ottamalla aikaa.

– No, tehdään sitten niin.

Hyperaktiivisen Marian touhua on hengästyttävää seurata.

– Mä en uskalla pysähtyä, koska muuten saattaisi iskeä depressio tai tylsistyminen, hän kuvailee filosofiaansa.

Kuistilla vastaan tulee Sini Mäenpää, eli Jukan ja Jytämimmien rumpali Raaka-Gini saksofonia töräytellen.

– Wau, mitkä mokkasortsit. Hondagirl, ihailee Maria soittokumppaninsa vaatekokonaisuutta.

Mäenpää virnistää kainosti ja poistuu takaisin yläkertaan töräyttelemään foniaan.

Tällä välin Keltaisen talon piha on jo alkanut täyttyä ihmisistä. Bongaan tamperelaisen Poko Rekordsin levyttävänä artistina muistettavan laulaja-lauluntekijän Ville Leinosen haahuilemassa ympäriinsä mustat aurinkolasit silmillään.

Jotenkin tästä paikasta ja sen tunnelmasta tulee mieleen Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa sijaitsevan "vapaakaupungin" Christianian henki – poislukien Pusher Streetillä hengailevat huumekauppiaat ja heidän tuotteittensa synnyttämät makeahkot savupilvet.

Oke ja Arttu (nimi muutettu) siemailevat keskiolutta talon kuistilla ja väittelevät eri artistien paremmuudesta.

Metallica vai Megadeth? Danzig vai Misfits? Pantera vai Slayer? Slipknot vai Kiss? Dingo vai Yö? Phil Anselmo vai James Hetfield? Irwin Goodman vai Matti Nykänen? Pää Kii vai Kakka-hätä 77? Teemu Bergman vai Toni Wirtanen? Apulanta vai Nirvana? Nirvana vai Pantera?

Ja sitä rataa. Välillä pohdiskelua seuraa kiivashenkinen väittely, joka päättyy sydämelliseen naurunremakkaan.

Tuntuu kuin aika on pysähtynyt. Keltaisella talolla ei kenelläkään ole kiire. Paitsi Marialla, mutta hänellä ei olekaan aikaa pysähtyä. Täällä kenenkään ei tarvitse pohtia ulkomaailman menoa.

Mistä saada rahaa? Mistä saada töitä? Mistä saada rahat uusiin merkkivaatteisiin? Mistä saada rahat uuteen kosmetiikkaan? Silkkarit vai pusuhuulet? Mistä löytää elämänkumppani? Mistä saada uusin älypuhelin? Millaisella valokuvalla saisi parhaat matchit Tinderissä? Hifk vai Jokerit? Tappara vai Ilves? Twitter vai Facebook?

– Katso, joku toi tänne työkalut, Maria ihastelee ja esittelee innoissaan käytettyä ruuvimeisseliä.

Keltaisen talon vaihtopörssissä kaikki tuotteet ovat ilmaisia – kunhan tuo jotakin vaihdossa tilalle.

– Luolissa? Mitä h-vettiä, keskeytän kuistilla väittelevän kaksikon keskustelun.

Arttu kertoo asuneensa edelliskesänä puoli vuotta hämärissä luolissa Espanjan Granadassa.

– Jotkut niistä ovat satoja vuotta vanhoja. Tyttöystäväni työskenteli kiertävässä sirkuksessa, niin hän vinkkasi niistä. Jotkut ovat rakentaneet niihin luoliin kunnon ovet ja tiivisteetkin pysyäkseen mahdollisimman lämpiminä, reppureissaaja kertoo.

Mitä teit siellä sen puoli vuotta, kysyn.

– En kummempia. Jonglöörasin ja löhösin, Arttu hymyilee.

Joutenolo. Miten ihana tekosyy vältellä järjestäytyneen yhteiskunnan sääntöjä, ohjeita ja määräyksiä.

Täytä tämä kaavake. Ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi. Ilmoittaudu työvoimakoulutukseen. Tee lisäselvityksiä sosiaaliviranomaisille. Tee lisäselvityksiä työvoimaviranomaisille. Tee lisäselvityksiä Kelalle. Ole riippuvainen yhteiskunnan turvaverkoista. Ole kaavoihin, kaavioihin ja kaavakkeisiin lannistettu ja kangistettu hylkiö. Ole yhteiskunnan orja.

Miksi ihmeessä, kun voi mennä ihanaan Espanjaan luoliin asumaan?

Ihmisiä alkaa valua sisätiloihin. Illan konsertti on alkamassa. Tänä perjantaina Keltsillä esiintyvät Ehkä, Splashjoke ja Yhteiskunnan mutantit.

Varsinkin Splashjoke tekee syvän vaikutuksen. Niin syvän, että minun on pakko hakeutua sisätilohin ihmettelemään, ketkä näin komeaa pop-punkkia oikein luovat.

Ville Leinonen jää pihalle hortoilemaan mustat aurinkolasit silmillään.

Olohuoneen nurkkauksessa on kolmen arviolta 15-17 -vuotiaan nuorukaisen trio, josta rumpali ja kitaristi laulavat. Välillä bändi kuulostaa Nirvanalta, toisinaan Cro-Magsilta, mutta missään vaiheessa ei tylsältä.

Ei ihme, että salin toinen puoli on täyttynyt samanikäisistä ja -henkisistä tytöistä, muutama poikakin on eksynyt sekaan.

Olen kenties todistamassa uuden Nirvanan tai Apulannan syntyä.

Halleluja!

– Sitä kaikki eivät ole tajunneet, että en minä näitä bändejä mitenkään valitse tai buukkaile, minä vain vastaan sähköposteihin ja kerron, mitkä päivät ovat vapaina mikäli he haluavat järjestää täällä bileet, Maria kuvailee talon toimintaperiaatetta.

Tämä toimintamalli on rikastuttanut paikallista kulttuurielämää niin merkittävissä määrin, että lopulta Tampereen kaupunki palkitsi joulukuussa 2014 Maria Mattilan 3000 euron arvoisella kulttuuripalkinnolla, koska kaupunki halusi apulaispormestari Olli-Poika Parviaisen mukaan "kannustaa ruohonjuuritasolta kumpuavaa kulttuuritoimintaa Tampereella".

Bravo!

Palaan takaisin kuistille. Pihalla Ville Leinonen hiippailee edelleen mustat aurinkolasit silmillään.

Istahdan keltaisen talon perimmäiseen nurkkaukseen mietiskelemään syntyjä syviä, kun yhtäkkiä viereeni istahtaa pyytämättä ja täytenä yllätyksenä Ville Leinonen mystisen miehen kanssa.

– Voisitsä vähän hieroa mua, mun olkapäät on jotenkin jumissa, pitäisi saada veri kiertämään, Leinonen toivoo toveriltaan.

Mystinen mies käskee Leinosen istahtamaan reisiensä väliin maahan samalla kun hän istuu kuistin korituolille ja ottaa laulaja-lauluntekijän hartiat sekä olkapäät riuskaan ja määrätietoiseen käsittelyyn.

Yhtäkkiä Keltaisen talon kuisti on sakeana homoeroottista värinää ja latausta.

Leinosen huokailun ja ähkimisen sävyttämä hierontasessio päättyy siihen, kun mystinen mieskaksikko päättää hakeutua takaisin Tampereen yöhön mustat aurinkolasit silmillään.

Artisteja ja levy-yhtiöitä tulee ja menee, mutta elämä jatkuu, tavalla tai toisella.

Seuraavana iltapäivänä lämmin auringonpaiste on ehtinyt vaihtua sadesääksi, kun palaan hyvin nukutun yön jälkeen takaisin hengittämään Keltaisen talon virkistävää ja elinvoimaista tunnelmaa.

– Tänään tänne ilmoittautui bändi nimeltä Sikapillu, Maria hihkuu.

Aikamoista.

– Pitäisiköhän sen kunniaksi nostaa tuonne Keltaisen talon katolle jättiläisutareet? Olisihan se nyt hienoa, jos keikkajulisteeseen voisi kirjoittaa, että "tänään keltaisella talolla sikapillu ja jättiläisutareet", Maria pohtii.

Sittemmin Oili Kokkosen ja Jussi Kalliokosken utareteos pystytetään kuitenkin talon etupuolelle, etteivät ulkoavaruuden oliot kiinnostuisi Keltaisesta talosta liikaa.

Pelle-koira lampsii terassille rapsuteltavaksi. Hetken päästä perään lampsii koiran isäntä.

– Mun täytyy käydä tuolla noin. Pelle, paikka.

Keltaisen talon maskotti jää kiltisti terassille kaikkien paikallaolijoiden iloksi ja rapsuteltavaksi. Ja järjestettiinpä koiran 5-vuotissyntympäivien kunniaksi talolle jopa omat festarit, Pelle-festit, maanantaina 1. kesäkuuta 2015!

– Kihihi. Hahaha. Hohoho. Moi.

Terassille on yhtäkkiä ilmestynyt veikeän ja hauskan oloinen nuori nainen, jolla on pitkät ja raidalliset mustavalkoiset polvisukat. Koen vastustamatonta rakkautta välittömästi.

– Moi. Meillä on keikka täällä tänään. Onks teillä mikkitelineitä ja piuhoja? Hihi.

Keijukaistyttöä, jalkapallopimua ja vamppia muistuttava tummaverikkö seuraa Mariaa kiltisti, kun talon talkkari suuntaa riuskoin ottein kohti sisätiloja.

Myöhemmin minun on pakko selvittää tuon jännittävän naisen ja hänen bändinsä identiteetti. Selviää, että bändi on Beverly Girl ja sen solisti Johanna Saarinen.

Wow!

Tuosta naisesta ja bändistä on pakko tulla vielä jotakin suurta jonakin päivänä!

Torstai 17. syyskuuta 2015. Lämmin aurinko on vaihtunut koleaan syyssäähän. Suomen ammattiyhdistysliikkeet ovat mobilisoineet seuraavaksi päiväksi yleislakon Suomeen. Näin perjantai-aamun junamatka Vaasaan onkin vaihtunut torstai-iltapäivän reissuun, junanvaihdosta johtuen kahden tunnin luppoajalla Tampereella.

Tuon odotusajan voi viettää vaikkapa Keltaisella talolla.

Ilo ja nauru talolla on kaikonnut, musiikki hiljentynyt. Jytäkesä on ohi. Nyt maassa lojuvat vain puista tippuneet kellertävät lehdet, joita vasten sadepisarat tanssivat rytmikkäästi polyrytmejään.

Keltaisen talon ovet ovat lukossa. Talon terassilla istuu vain kaksi nuorta naista sadetta suojassa. He ovat Xes-yhtyeen laulaja-kitaristi X (Maija Moisio) ja saksofonisti E (Inari Ruonamaa). Missä Maria luuraa?

– Se on varmasti vielä Lompanlinnassa vetämässä sikeitä tai juomassa kahvia, Maija heittää.

Kello on tässä vaiheessa viittä vaille viisi iltapäivällä.

– Meillä pitäisi kohta alkaa treenit.

Ja sieltä tuulispää jo hetken päästä viilettääkin.

– Moro! Tulitsä jo nyt? Enhän mä muistanut, että meillä on treenit tänään.

Sitten viime näkemän on Marian elämässä tapahtunut yhtä sun toista. Suurimmaksi tragediaksi lasketaan varmasti Jukka ja Jytämimmit -yhtyeen hajoaminen vain päiviä ennen kesän tärkeintä keikkaa Helsingin Flow-festareilla, missä yhtyeen oli määrä esiintyä lauantaina 15. elokuuta 2015.

Jukka ja Jytämimmit -yhtyeen viimeiseksi keikaksi jäi täten esiintyminen sunnuntaina 2. elokuuta 2015 Tampereen Pispalassa järjestetyssä Pispala Folk -tapahtumassa.

– En mä halua puhua siitä julkisesti, toivottavasti ymmärrät, Maria sanoo tiedustellessani, mihin kovassa nousukiidossa ollut yhtye oikein kaatui.

Bändejä tulee ja menee, mutta elämä jatkuu, tavalla tai toisella.

Trion tultua tiensä päähän Maria Mattila on julkaissut soolokappaleita verkossa Mara Balls -nimellä. Näihin lukeutuvat laulut kuten Keltaiseen taloon ja Paha uni, joiden teksteissä on mukana aimo annos symboliikkaa.

Keltaiseen Taloon on biisin muotoon puettu kommentti bändin hajoamisesta. Biisi ja teksti syntyi heti lopettamispäätöksen jälkeen, kuten myös Paha uni. Jytisten lopettamisen myötä monet päässä pyörineet aihiot ja tekstit tulivat pintaan, koska elämään tuli Jytämimmien kokoinen tyhjiö, Maria myöntää.

– Elämässä tuli muutos, josta ainoa keino selviytyä oli musiikki, kuten aina ennenkin.

Jotenkin Jytisten hajoamisesta tulee mieleen suomirockin legendojen Dave Lindholmin, Pave Maijasen ja Affe Forsmanin Rock'N'Roll Band, jonka virallinen ura kesti vapusta 1975 syyskuuhun 1975.

Jukan ja Jytämimmien ura kesti syksystä 2014 elokuuhun 2015, eli liki kolme kertaa kauemmin!

Syystä tai toisesta takavuosien iskelmätähti Joel Hallikainen päätti ottaa 16. elokuuta 2015 ilon irti trion hajoamisesta Facebookissa.

"Aamun hörähdys ja nauru ... Voe tokkiisa tätä maailjman mennoo. Tiedät sen tunteen kun selaat aamun lehtiä. Uutista piisaa. Maailma kuohuu. Hätää, pelkoa ja ahdistusta, ihan joka lähtöön. Sitten silmille pompaa uutisten uutinen. Kaikki edelliset pyyhkiytyvät mielestä. Olo kevenee. Meillä on sittenkin toivoa...maailmassa. Rockyhtye Jukka ja jytämimmit ON HAJONNUT !!! Buuuah hah hah hah hah"

– Toisaalta on ihan siistiä, että syntyi vahingossa bändi, joka kesti edes tämän ajan. Toivottavasti me onnistuttiin palauttamaan joidenkin mieliin se rockin alkuvoima ja se, ettei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään lähteäkö keikalle vai ei, koska ensi viikolla se voi jo olla liian myöhäistä.

Niin, lukemattomat ihmiset ovat eri puolin verkkoa surkutelleet kuinka olivat onnistuneet missaamaan Jukan ja Jytämimmien keikat vain muihin "kiireisiin" vedoten.

– Mutta nyt meidän on pakko alkaa treenaamaan, koska meillä on ylihuomenna Blues Barissa keikka.

Pyydän lupaa saada seurata Xesin treenejä hetken aikaa ennen junani lähtöä, mihin suostutaan. Istahdan takavasemmalle, mistä minulla on suora näköyhteys Maija Moision takalistoon.

Se saa minut muistelemaan neljän vuoden takaista episodia, jolloin haastattelin juuri ensimmäisen soololevynsä julkaissutta naista Hymy-lehteen. Vai haastatteliko hän sittenkin minua?

– Moi Nalle! Me ollaan muuten jo tavattu aikaisemmin, muistatko, puhelimitse Tampereelta tavoittamani 21-vuotias nainen kujertaa.

Tunnen pulssini kiihtyvän ja oudon möykyn kurkussani. Mitä v–tua? Missä? Milloin?

Pellavarockissa. Muistatko, artisti kiusoittelee.

Kyllähän minä Lammin Pellavarockin muistan, kuinka voisin unohtaa?

Olinhan tuolloin juopotellut useamman päivän hämärissä olosuhteissa. Kun heräsin aamuseitsemältä lauantai-aamuna 14. elokuuta 2004 silloisen asumistoni sohvalta, päätin hetken mielijohteesta hakeutua Helsingin Rautatientorille, mistä olisi aamukahdeksalta suora bussikuljetus tälle piskuiselle metallifestivaalille Kanta-Hämeen maakuntaan.

– Sinä olit kyllä aika kännissä, pakko myöntää. Yhtäkkiä sinä vain tulit ja halasit minua siellä, muistatko, nainen jatkaa.

En. En todellakaan muista. Haluaisin kyllä muistaa. Nolottaa. Hävettää. Ei halaus vaan oma muistamattomuus. Kerron sen myös tälle nuorelle laulaja-lauluntekijälle. Toivottavasti hän ei saanut moisesta kännisestä koheltamisesta elinikäisiä traumoja.

– Ei siinä mitään, lähinnä se vain huvitti ja ihmetytti samaan aikaan, Maija muistelee.

Kohtaloako vai puhdasta sattumaa, mutta nyt tuijotan tuon samaisen nuoren kaunottaren kireää farkkupeppua.

Maija Moisio on kieltämättä varttunut hyvin. Hänen peppunsa ei ole levinnyt leveäksi ahteriksi eikä hän ole myöskään riuduttanut itseään luuviuluksi anorektikoksi, vaan sininen farkkukangas hyväilee hänen sopusuhtaisia muotojaan juuri oikeista paikoista.

Toivottavasti 11 vuotta aiemmin antamallani halauksella on ollut osuutta asiaan.

Maijalle bänditoiminta primitiivisessä funk-grunge-punk -hybridissä tuntuu istuvan paremmin kuin rooli eteerisenä laulaja-lauluntekijänä. Nyt Maijasta on kuoriutunut jännittävä viettelijätär, joka saattaa ensin keimailla viattomasti vain voidakseen hetkeä myöhemmin raivota räkäisen räävittömästi.

Totta puhuen saattaa Xes olla parasta englanninkielistä vaihtoehtorockia sitten Nirvanan ja The Donnasin, eikä se ole ihan vähän se.

Myös Maijan itsevarmuus näyttää kasvaneen oikeisiin mittoihinsa Keltaisen talon orgaanisen luovuuden pyhätössä – naisen ryhti on jylhä, asenne hyökkäävä ja itsekunnioitus huipussaan.

Vastustamatonta.

– Tissit vai perse, muistan yhtäkkiä erään belgialaisen diplomaattivaimon kysyneen minulta Brysselissä heinäkuussa 1995.

Tuota kireää ja tiukkaa farkkupeppua tuijottaessani tajuan yhtäkkiä olevani ensisijaisesti persemiehiä.

Kaikki kunnia Maria Mattilan visiolle jättiläismäisistä maitorauhasista Keltaisen talon katolla, mutta kyllä tämä näkymä Maija Moision kireästä farkkupepusta Xesin asennerockin ryydittämänä vie voiton tässä talossa tällä hetkellä.

EPILOGI:

Seuraavan viikon maanantaina 21. syyskuuta 2015 ilmestyy Keltaisen talon Facebook-seinälle seuraava kirjoitus talon moottorilta Maria Mattilalta.

"Törmään jatkuvasti tarpeettoman huolestuneisiin ja paikoin vihamielisiinkin kommentteihin koskien Keltaisen Talon purkutuomiota. Talon purkutuomio on tiedostettu, kun Keltainen Talo -projekti on käynnistetty. Keltainen Talo on väliaikainen, niinkuin kaikki tässä maailmassa."

"Väliaikaisuutta ei tule nähdä uhkana, vaan mahdollisuutena. Olennaista ei ole taistella juuri tämän talon tai näiden seinien puolesta. Olennaista on kansalaisten kollektiivinen vastuu ponnistella sen eteen, että vastaavanlaisia tiloja epäkaupalliseen, yhteisölliseen kansalaistoimintaan löytyy."

"Keltainen Talo -projekti on todistanut tarpeellisuutensa, ja myös kaupunki on antanut tunnustuksensa/hyväksyntänsä toiminnalle (Vuoden Kulttuuritekopalkinto). Näiden faktojen valossa luotan siihen, että vastaavanlaisia tiloja syntyy uusia. Meillä on Keltainen Talo, koska yksityishenkilö on oma-aloitteisesti sen käynnistänyt. Ei sitä ole annettu, eikä voida sanoa että kukaan sitä meiltä nyt "ottaa pois"."

"Sen sijaan, että ihmiset kokoontuvat "taistelemaan" jo päätettyä faktaa vastaan, olisi rakentavampaa katsoa eteenpäin ja uuteen. Tarvitaan myös ihmisiä, jotka käynnistävät toiminnan sen sijaan, että osoittelevat syyllisiä (kaupunki, valtio on tyypillisiä syypäitä, jolloin unohtuu että me olemme kaupunki ja valtio, sinä ja minä)."

"Ihminen itse valitsee, onko uhri vai selviytyjä. Odotankin uteliaana, missä seuraavaksi kuplii. Ehkä uusi Talo onkin Sininen ja ehkä siellä on juokseva vesi. Yhdistykää, käynnistäkää, iloitkaa ja luottakaa! Ystävällisesti, Maria (se yksityishenkilö)."

Pari päivää myöhemmin Maria ilmoittaa omassa Facebook-profiilissaan lentävänsä lokakuun alussa Berliiniin. Keltaisia taloja tulee ja menee, mutta elämä jatkuu, tavalla tai toisella. Jää nähtäväksi, mitä Berliinissä seuraavaksi syntyy.

Ja perjantaina 25. syyskuuta Beverly Girl kirjoittaa Facebook-sivuilleen, kuinka yhtye on valittu esiintymään Tampereella 14.–17. lokakuuta 2015 järjestettävälle Lost In Music -kaupunkifestivaalille Antti Tuiskun ja Robinin kaltaisten artistien kylkeen.

 

Written by:

Nalle Österman

Ota yhteyttä

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa