Österman: Kun suomalainen rockväki muuttui hihhuleiksi

Alcyona Sky on vuonna 2015 perustettu suomalainen grungeyhtye, jossa soittavat (v-o) Rale Tiiainen, Ben Varon, Jyri Helko ja Micko Hell.

Alcyona Sky

Vuonna 2009 Heta Hyttinen oli Linnan juhlien kuningatar. Vuonna 2015 hänestäkin tuli kylähullu.

Kuvakaappaus MTV3:n verkkosivuilta

BLOGI Iltamakasiinin musiikki- ja viihdetoimittaja Nalle Österman pohtii blogissaan, onko uskontoihin, politiikkaan ja musiikkiin liittyvissä uskomuksissa pohjimmiltaan mitään eroa.

Jehovan todistajat. Nuo viheliäiset ja pirulliset oliot, jotka tulevat häiritsemään tavallisten ihmisten rauhaa ovikelloja pimputellen ja lentolehtisiään jaellen, pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

On sangen ikävä huomata, että tämä ilmiö on pesiytynyt myös muualle yhteiskuntaamme.

Turkulainen, vuonna 1976 perustettu Iron Cross -yhtye on yksi maamme ensimmäisiä hevirockbändejä. Ryhmä julkaisi kolme albumia 1980-luvulla, kunnes yhtyeen laulusolisti Esa "Tyrone Tougher" Leinonen vaihtoi spandexit ja hiuslakan Jehovan todistajien viittaan Too Hot To Rock -albumin jälkeen.

– Jos en olisi tullut Jehovan todistajaksi, en tiedä, olisinko enää edes hengissä, sillä aikaisemmin ajauduin jatkuvasti ongelmiin ja kriiseihin. Nyt elämälläni on todellinen tarkoitus ja tunnen kaiken olevan kohdallaan, Leinonen lausui Vartiotorni-lehdessä 2013.

Uskonnot. Kai meillä kaikilla on jonkinlainen lapsenomainen usko johonkin, vaikka joku vielä pakana saattaisi ollakin.

Joku pitkätukka siellä jossakin saattaa nyt naureskella hihhuliksi muuttuneelle entiselle hevirokkarille samalla kun heiluttaa edelleen tukkaansa ja hakkaa päätä seinään pikkurilli ja etusormi pystyssä.

Toinen taas saattaa uskoa nykyisen pääministerimme televisiopuheessaan latelemiin lupauksiin.

Viime viikkoina olen sosiaalisessa mediassa vastaanottanut erilaisia äänitallenteita yhä kiihtyvämmällä tahdilla keski-ikäistyviltä ja keski-ikäistyneiltä hevimiehiltä ja rokkareilta, jotka elättävät vielä omaa rockunelmaansa.

En tiedä, johtuuko tämä ilmiö kuunpimennyksestä, pakolaiskriisistä tai näiden ikääntyvien soittoniekkojen havahtumisesta omaan kuolevaisuuteensa, mutta syystä tai toisesta turhan moni on katsonut aiheelliseksi laittaa privaattiviestin saatuaan uuden laulun aikaiseksi. Sattumaako?

Toisaalta, nykytekniikka mahdollistaa tämänkin. Ei tarvitse enää kirjoittaa ja postitella kirjeitä, kun yksinkertainen linkki riittää.

Siinä se taas tuli, punainen pallo merkiksi uudesta yksityisviestistä Facebookissa – kuin Jehovan todistajien käynti ovella konsanaan.

Halleluja!

Muistan ne ajat, kun suomalainen metalli nousi kukoistukseensa 1990-luvulla Amorphiksen, Sentencedin, Nightwishin, Himin, Stratovariuksen ja Children Of Bodomin kaltaisten bändien myötä. Samaan aikakauteen osui myös Nokian nousu maailman johtavimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi. Sattumaako?

Tätä onnea ja iloa ei kestänyt loputtomiin. Viimeinen vuosikymmen on ollut murheellista aikaa niin suomalaiselle teollisuudelle kuin englanninkieliselle rockmusiikillekin.

Ensin Lordi meni voittamaan euroviisut ja täten tappamaan suomalaisen metallimusiikin uskottavuuden maailmalla, sen jälkeen Nokiakin myytiin amerikkalaisille – jotka tappoivat koko matkapuhelinbrändin. Sattumaako?

Se ei kuitenkaan ole estänyt lukemattomia epäonnen sotureita kokeilemasta onneaan vielä kerran.

Eihän siinä mitään, kaikki kunnia näille soittoplantuille yrityksestä, mutta kun näitä vastaanottamiani äänitteitä kuuntelee käy kovin nopeasti selväksi, miksi tuo rock-unelma ei ole koskaan toteutunut – eikä toteudu tälläkään kertaa.

Eikä tässä vielä kaikki, vaan kun puoli päivää on kulunut, tiedustelevat nämä hermoheikot seuraavaksi, "mitä pidit, mitäs olit mieltä", ihan kuin musiikkitoimittajalla ei olisi parempaa tekemistä elämällään kuin olla kunnon partiolaisen tavoin aina valmis.

Mene ja tiedä, ehkä nämäkin artistit uskovat omaan ainutlaatuisuuteensa ja musiikkinsa erinomaisuuteen uskaltauduttuaan lähettämään omia hengentuotteitaan musiikkikriitikollenne kuunneltavaksi. Eiväthän he ehdoin tahdoin mitään heikkolaatuista haluaisi minulle lähettää, eiväthän?

No kuunnellaan!

Laulaja-kitaristi Marco Tikkanen on tehnyt version Robert Johnsonin vuonna 1936 luomasta ja Elmore Jamesin 1951 tunnetuksi tekemästä bluesklassikosta Dust My Broom. Saman laulun ovat muuten aikoinaan tulkinneet myös Andy McCoy, Dave Lindholm ja edesmennyt Nicky Hopkins kiertäessään Suomea 1991. Sattumaako?

Ei tietenkään ole. Tikkanen toimi uudestisyntyneen Hanoi Rocksin managerina oman aikansa 2000-luvun alussa, kunnes kypsyi yhtyeen sekoiluun ja huuruiluun. Jäljelle jäi vain Tikkasen ja edesmenneen Tatu Huhanantin kirjailija Arto Leivolle kertoma tarina kulissien takaa, jota yksikään suomalainen kustantaja ei uskalla julkaista. Ja kun kukaan ei sitä julkaise, tappaa Tikkanen aikaa soittamalla vanhaa bluesia. Onhan sekin yksi tapa parantaa maailmaa.

Käytän aikaani 40 sekuntia todetakseni, että Tikkanen on pätevämpi kitaristi kuin laulaja.

Juha Virtanen lauloi ja soitti kitaraa 1980-luvun lopulla helsinkiläisessä thrash metal -yhtyeessä The Hirvi, joka oli suomalainen vastine saksalaiselle Kreatorille – ja hetken aikaa jopa kovempi! Nykyään tämä vaalea käkkäräpää löydetään teollisuusmetallia soittavasta The Psychicists -yhtyeestä, joka on juuri julkaissut kakkosalbuminsa My Love Is Dead.

Käytän aikaani puolitoista biisiä todetakseni, että ihan kiva, mutta Marilyn Manson ja Fear Factory tekivät tämän saman jo 1990-luvulla.

Daemon P.A. Volume on helsinkiläisen Spiha-yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä. Spiha oli aktiivisimmillaan 2000-luvun puolivälissä, jolloin yhtye julkaisi yhden ep:n, kaksi studioalbumia ja yhden livelevyn. Tämän jälkeen oli hiljaisempaa, kun yhtyeen laulaja Henry Lee Roots juhli Sonic Roots -yhtyeessä, kunnes tämäkin yhtye tuli tiensä päähän – jolloin laulaja sekä kitaristi laskivat sotakirveet ja panivat Spihan takaisin kasaan.

2010-luvulla Spihan toiminta on ollut verkkaisempaa: 2011 ilmestyi uuden laulun sisältänyt Will You Feel The Same -single, 2012 tuli yhdessä Idolsista ja Voice Of Finlandista tutun Anna Paateron kanssa tehty sinkku vanhasta Icebreaker-biisistä ja nyt päivänvalon on nähnyt uusi sävellys South Central Love. Tällä tahdilla Spiha onkin saanut kokonaan uutta materiaalia sisältävän albumin valmiiksi vuodeksi 2040.

Kuuntelen laulun kertaalleen läpi todetakseni, että soundit ovat hyvät, mutta yhtyeen vuosikymmenen takainen rohkeus ja rehvakkuus on tässä kyllä tipotiessään.

Basisti Juha Palotie pyysi puolestaan viime perjantaina katsomaan keikkataltioinnin omalta Facebook-seinältään – ja pyysi vielä saman päivän aikana palautetta lähettämästään linkistä. Ihan kuin tässä ei olisi parempaakin tekemistä.

No, tuskin se linkki on kuudessa päivässä vanhentunut, kun sen takaa paljastuu The J Ganes Band soittamassa yli neljän vuosikymmenen takaisia Hurriganes-klassikoita. Ja kuten tapoihin kuuluu, ryyditetään livetallennetta huonolla muusikkohuumorilla heti kärkeen.

Katselen ja kuuntelen tallennetta 47 sekuntia todetakseni, että Hurriganesin kultavuodet sijoittuivat 1970-luvulle eikä sen pappaskootteri- ja mummovuosille, mistä The J Ganes Band muistuttaa.

Sokerina pohjalla vastaanotan tänään, keskiviikkona 7. lokakuuta 2015 sähköpostia Heta Hyttiseltä, tuolta ihanaiselta televisiostakin tutulta hunajapupulta, joka 2009 valittiin jopa Linnan juhlien kuningattareksi! Mitäköhän hänellä mahtaa oikein olla sydämellään? Haluaako hän vihdoin kanssani naimisiin?

Höh, jälleen kerran joudun pettymään, sillä nainen haluaa tälläkin kertaa vain välittää minulle lehdistötiedotteen.

Nyyh!

"Kotimaiset tekijänimet samaan bändiin: Alcyona Sky – sekoitus 90-luvun grungea 70-luvun akustisella tunnelmoinnilla", lukee viestin otsikkokentässä. Ahaa, eli sekoitus metallimusiikin 1990-luvulla tappanutta tyylilajia 1970-lukulaiseen nössöilyyn. Alan aavistella pahinta. Vielä pahempaa on kuitenkin vielä luvassa.

Hyttinen lähettää minulle uuden sähköpostiviestin 31 minuuttia myöhemmin, missä hän kertoo lähettäneensä tiedotteen Alcyona Sky -kokoonpanosta sekä biisistä, tiedustellen kiinnostustani yhtyeeseen.

Tutkailen tiedotetta tarkemmin. Siitä selviää, että Alcyona Sky on niin sanottu superbändi!

– Biisimateriaali saneli minulle aika tarkasti sen, ketkä minun oli saatava bändiin mukaan musisoimaan. Micko Hell (Denigrate, Million Dollar Beggars) on aina ollut yksi suosikkilaulajistani, ja hänen syvä, sielukas äänensä soi päässäni jo riffejä ja sanoituksia rustatessa. Rale Tiiaisen (The Black League, The OHO, Ancara) kanssa olemme vuosien saatossa soitelleet joitain coverkeikkoja, joten tiesin, että häneltä lähtee tarvittava raskaskätinen, taakse nojaava biitti.

Jyri Helko (For The Imperium, Warmen) on puolestaan ryhmän virtuoosi, jonka musikaaliset bassokuviot nostivat kappaleet aivan uudelle tasolle. Onnekseni kaikki kolme suostuivat mukaan siltä istumalta, eikä varavaihtoehtoja tarvinnut edes alkaa miettiä, yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä Ben Varon selittää tiedotteessa.

Asiasta vihkiytymättömille kerrottakoon, että Varon on Hyttisen "kahdeksan vuotta nuorempi rokkarirakas", jonka kanssa nainen sai yhteisen lapsen syksyllä 2014. Tämä konteksti on hyvä pitää mielessä tiedotetta lukiessa ja hänelle vastausta laadittaessa.

Amoral. Grease Helmet. Denigrate. Million Dollar Beggars. The Black League. The OHO. Ancara. For The Imperium. Warmen.

Nippu B-luokan suuruuksia, joiden suosio ei ole parhaimmillaankaan jäänyt kuin marginaaliseksi. Tuollaiset nimet tuntuvat tiedotteessa kuin 1990-lukulaiselta menneisyyden painolastilta tuoreen ja näkemyksellisen ilmaisun sijaan.

Mitä ihmettä minä vastaan sille Hyttiselle siitä juttuehdotuksesta?

– Kiitos viestistä, jäädään tässä vaiheessa odottavalle kannalle, muotoilen.

Alcyona Skyn tiedottajana toimiva Hyttinen lupaa muistutella tuonnempana, kun bändin kokopitkä studioalbumi on ilmestymäisillään.

Kuten sanottu, vielä pahempaa oli luvassa.

Alcyona Skyn biisinäytteen nimi on Long Time Coming. Kehissä jo 1990-luvulta tuttuja kehäkettuja, jotka eivät ole oikein koskaan kunnolla breikanneet. Kokoonpanossa ratsastetaan nimillä, jotka eivät oikeasti ole koskaan olleet meriittejä muualla kuin Tuska-festivaalin kakkos- ja kolmoslavoilla. Ja tyylilajina ummehtunut genre, jonka suurimmat tähdetkään eivät tyhjänpäiväisyyttään kestäneet vaan tappoivat lopulta itsensä.

Näistä lähtökohdista pitäisi sitten tehdä juttua.

Klikkaan tiedotteesta löytyvää Soundcloud-linkkiä ja varaudun pahimpaan.

Välittömästi ilmoille tärähtää väsynyt ysäririffi muka-rankalla tissiposkisoundilla. Kun tätä jäykkää ja geneeristä jynkytystä on pyöritelty 12 sekuntia, olen kuullut tarpeeksi. Ei enää tätä, ei enää ikinä. Kuka tätä enää jaksaa kuunnella? Kuka tätä haluaa enää kuunnella?

Annan tälle projektille aikaa korkeintaan kolme vuotta ja yhden albumin. Tässä ajassa Alcyona Sky on hiipunut alkuhuuman jälkeen, kun yleisön suurin mielenkiinto on laantunut ja suuntautunut jälleen kohti mielenkiintoisempia sävelmiä ja tapahtumia.

Aamen!

Katselen ympärilleni. Vuosi on 2015. Suomalainen englanninkielinen raskas rock on henkitoreissaan. Massasuosioon yltäneet tuoreimmat nimet ovat 1990-luvulta, jolloin Suomessa luotiin vielä jotain uutta ja jännittävää musiikillisesti.

Nykyään se uusi ja jännittävä musiikki on jossakin ihan muualla kuin vanhoissa muistoissaan rypevissä rockbändeissä, joiden "parasta ennen" -käyttöpäivä on mennyt umpeen vähintään 20 vuotta sitten.

Nyt nämä takavuosien nuoret sankarit lämmittelevät vain virttyneitä bluesveteraaneja, kädenlämpöistä industrialia, väljähtynyttä rakkausheviä, Ganesia tai väsynyttä ysärigrungea ja kuvittelevat, että tällä saataisiin Suomi ja oma ura nousuun – tai uskovat, että vastaavia tallenteita jo neljällä vuosikymmenellä kuunnellutta musiikkikriitikkoa kiinnostaisi.

Samalla kun maamme kansalaiset tappelevat keskenään pakolaisille suunnatuista murusista kristillisiin arvoihin vannoneiden poliitikkojen myydessä maan ulkomaisille riskisijoittajille ja piilottamalla provisionsa veroparatiiseihin.

Herätkää!

Vain henkisesti sairas ihminen uskoo Jumalaan. Tunnustaa Jeesuksen omaksi vapahtajakseen. Uskot paskaan, pakenet todellisuutta. Rukoilet anteeksiantoa, mielikuvituksen tuotteita. Sinä aikuinen ihminen, uskot silmät pyöreinä jotain Jeesus-satuja. Ja johdat harhaan lapsia.

Näin huusi Rytmihäiriö-yhtyeen alkuperäinen laulaja Kalle Ellilä (1972–2003) jo 16-vuotiaana kappaleessa Vain henkisesti sairas ihminen uskoo Jumalaan yhtyeen ensimmäisellä demokokoelmalla Möfaa puujumalille 1989.​​

Onko sillä loppujen lopuksi mitään eroa, uskooko Jehovan todistajien tavoin maallisten valtajärjestelmien ja muiden uskontojen tuhoutuvan lähitulevaisuudessa Harmagedonin sodassa, uskooko tekevänsä maallisen läpimurron tähtitaivaalle ummehtuneella ja keskinkertaisella rockilla vai uskooko lestadiolaisen pääministerin tavoin saavan Suomen kuntoon myymällä maan kansainvälisille korporaatioille pumpattavaksi kuiviin?

Ehkä norjalaisen Turbonegron basistin Happy-Tomin yhtyeen elämäkerrassa tekemä kiteytys istuu muuallekin kuin musiikkiympyröihin.

– Vielä 35:een ikävuoteen asti olet nuori ja lupaava, sen jälkeen alat näyttää vain kylähullulta.

Tervetuloa kerhoon!

Vaan tällöin ei sovi kuitenkaan unohtaa, että hullu saa kyllä olla, muttei tyhmä.

EDIT 7.10.2015 klo 23.30: Muokattu Heta Hyttisen kanssa sähköpostitse käytyä sananvaihtoa.

EDIT 8.10.2015 klo 22.39: Lisätty linkki Spiha-yhtyeen uuteen biisiin.

Written by:

Nalle Österman

Ota yhteyttä

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa