Gaga aikoo ottaa taukoa

Lady Gaga.

PRPhotos.com

Lady Gaga aikoo ottaa taukoa musiikista, uutisoi Page Six.

Laulaja sanoi ottavansa lepoa "hidastaa hetkeksi parantumista varten".

Lähteen mukaan nainen aikoo pitää tauon, kun hänen nykyinen kiertueensa päättyy joulukuussa.

Sen jälkeen hän aikoo keskittyä itseensä.

– Kun tämä kiertue on ohi, otan hieman aikaa itselleni, ennen kuin palaan tekemään sitä, mitä rakastan, Gaga paljasti lähteen mukaan.

– En koskaan lopeta musiikin tekoa. En koskaan lopeta luomista. Olen vain innoissani, saadessani viettää hieman aikaa mietiskellen kuluneita kymmentä vuotta, ja pääsen innostumaan siitä, mitä aion luoda seuraavaksi. 

Pop-tähti oli loppuviikolla Torontossa, jossa hän esiintyi kahdessa konsertissa.

Lisäksi laulaja nähtiin Toronton elokuvajuhlilla, jossa hänestä kertova dokumentti, Gaga: Five Foot Two, sai ensi-iltansa.

Se, että Gaga pitää taukoa musiikista, ei kuitenkaan tarkoita, että nainen aikoo vain lomailla.

– Se ei tarkoita, etteikö minulla olisi muita suunnitelmia muhimassa, hän vinkkasi.

 

Lähde: Page Six

Lisää aiheesta

Metallica ja Lady Gaga levyttävät yhdessä?Näin Lady Gaga pikkuhousuissa takahuoneessa ennen Super Bowl -esitystään
Written by:

Iltamakasiini

Ota yhteyttä

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa