Arvio: Bättre Folk – Rockfestivaali niille, jotka päättivät hylätä perussynkän Suomen

Bättre Folk -festivaalin tunnelmaa perjantaina 26. kesäkuuta 2015. Taustalla Perämeri.

Nalle Österman

KESÄFESTARIT Iltamakasiinin musiikki- ja viihdetoimittaja Nalle Österman päätti karistaa perussuomalaiset pölyt nahastaan ja suunnata Suomen kolmanneksi suurimpaan saareen Perämerelle, Hailuotoon.

Painu vittuun.

Ajan henki on karu. Harras kristitty tuore pääministerimme on johtamansa uuden hallituksensa äänellä velvoittanut maan kansalaisia osallistumaan yhteiskuntatalkoisiin.

Jokainen rahvasta edustava henkilö on velvoitettu luovuttamaan ansioistaan viisi prosenttia yhteiseen hyvään.

Parempiosaisille yhteiskuntatalkoisiin osallistuminen on vapaaehtoista.

Uutisten perusteella yhteiskuntatalkoisiin osallistuminen tarkoittaa verovapaata tulonsiirtoa rahvaan kukkaroista rikkaiden verovapaisiin.

Viesti on selvä: jos et halua osallistua meidän talkoisiin, painu vittuun.

Joskus vuosikymmeniä sitten Suomesta lähti tuhansia ihmisiä sodan kauhuja pakoon läntiseen naapurimaahamme Ruotsiin paremman väen – bättre folkin – luo.

Tuolla termillähän hurreja tavataan hassunhauskasti kutsua, olivat he sitten suomenruotsalaisia, ruotsalaisia tai ruotsinsuomalaisia.

Kun nyt sodan runtelemista maista on tulossa joukko pelokkaita ja neuvottomia ihmisiä uuteen lestadiolaisen pääministerin ja katolisen ulkoministerin johtamaan maahan, halutaan heidät käännyttää jo rajalla pois.

Tätä on suomalainen kristillisyys vuonna 2015: painukaa vittuun, emme me halua teitä loiseläjiä tänne elämään siivellämme.

Hyvä on, hyvä on, minä painun vittuun. Minä painun jonnekin sinne, minne ihminen on tervetullut.

Jonnekin sinne, missä aurinko paistaa läpi yön.

Minä painun Hailuotoon.

997 asukkaan Hailuodossa on vuodesta 2011 järjestetty Bättre Folk -niminen festivaali. Pientä ja piskuista kesätapahtumaa on monesti kutsuttu kesän sympaattisimmaksi rockfestariksi.

Viimeksi näin teki Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja Jarkko Jokelainen eilen perjantaina, 26. kesäkuuta 2015.

Sodan runtelemasta ja kiihtyvää vauhtia eriarvoistuvasta maasta pako turvalliseen paratiisiin ei kuitenkaan tapahdu vailla uhrauksia ja kärsimystä.

Ensin pitää suunnata Oulun linja-autoasemalle klo 14.00 mennessä, jotta ehtii tapahtumaan kuljettaviin festivaalibusseihin. Sitten täytyy kimpsuineen ja kampsuineen kaivaa taskusta vielä kahdeksan rahaa.

Tämän jälkeen pitää vielä löytää tilaa itselleen ja matkatavaroilleen paikallisliikenteen bussista.

Puolen tunnin köröttelyn jälkeen festivaalibussi kaartaa Oulunsalon lossisatamaan. Vajaan puolen tunnin mittaisen merimatkan aikana voi nautiskella vaikkapa raskaalle matkalle ostamistaan virvokkeista.

Viimeisen puolen tunnin mittaisen bussimatkan aikana lauttasatamasta Hailuodon Marjaniemeen voi sitten nautiskella vaikkapa virtsarakkoon kasautuvasta paineesta, jota ei luonnollisestikaan pääse paikallisliikenteen kulkuneuvoissa purkamaan.

Kun bussin ovet lopulta aukeavat ja paine nivusissa helpottuu, aukeaa paratiisi.

Hailuodon Marjaniemessä ollaan kuin herran kukkarossa. Tänne ei pääministerin ääni kanna. Täällä ei käännytetä vieraita ovelta pois.

Marjaniemen Luotsihotellin välittömässä läheisyydessä järjestettävä festivaali vastaanottaa reilut tuhat kävijää päivässä.

Tänne tulevat ne, jotka kulkevat omia polkujaan. Ne, jotka ovat saaneet tarpeekseen massahysteriasta. Ne, jotka painuivat vittuun.

Tässä on puolensa. Ei turhia välimatkoja, ei turhaa jonottelua, ei turhaa tungosta, vaan leppoisaa nautiskelua kotimaisesta vaihtoehtorockista mitä miellyttävimmässä merimaisemassa.

Aino Venna avaa ensimmäisen festivaalipäivän kantrisävelin. Seuraavaksi tulee tummanpuhuvaa bluesia Johnny Cashin ja Leonard Cohenin hengessä. Hetken päästä nainen laulaa jo ranskaksi.

Aivan mahtavaa! Aino Venna on tyylikäs nainen. Hän laulaa ja soittaa englanniksi sekä ranskaksi, mutta näyttää ruotsalaiselta. Zarah Leander. En tiedä mistä tuo tuohon tuli, mutta se näyttää hyvältä näyttöpäätteelle kirjoitettuna.

Zarah Leander.

Luotsiravintolan puolen litran olut – kuusi euroa. Lapin Kultaa. Tylsää peruskuraa.

Suomalaisena indieartistina Aino Vennalla on vaarana jäädä pienten piirien kulttisuosikiksi, siksi hänen kannattaisi mitä pikimmiten painua tästä maasta vittuun luomaan uraa sinne, missä näin tyylitajuista musiikkia ymmärretään ja osataan arvostaa.

Kyllä ne suomalaiset sen sitten tajuavat, kun sen on ensin joku salonkikelpoisempi ulkomaalainen rautalangasta vääntänyt.

Festivaalin pienempi kakkoslava on pyhitetty kirjallisuudelle. Miki Liukkosen ja Paperi-T:n dialogin voisi tiivistää seuraaviin virkkeisiin.

– Hehhehhehhehheh.

– Heehehhehheheeehehhehheehehhehhehheh.

– Ööh, tota...

– Hahhahhuhhuhhöhhöhööhhöh.

– Hiihahhahhaahaahahhaahahhhahhaahaa.

– Ööh, tota...

Ja niin edelleen. Jos ja kun kirjallisuuslavaa halutaan festivaalissa ylläpitää, jonkinlainen kuratointi ja haastattelija olisi varmasti paikallaan. Muussa tapauksessa hieno idea kääntyy helposti introvertiksi runkkuringiksi tai onanoinniksi.

Luotsiravintolan Gin Tonic – kymmenen euroa. Omituinen sivumaku ginissä. Tai tonicissa. Tai molemmissa.

GT:n lomassa voi sivukorvalla kuunnella vaikka takanani seisovan oululaisen muusikkokirjailijan dialogia nuorikkonsa kanssa.

Selviää, että parempi puolisko on harmistunut tähden antamiin eräisiin haastattelulausuntoihin.

– Ihan turhaan menit paljastamaan sellaisia asioita meidän yksityiselämästä, nuori nainen tykittää.

– Mutku, mutku, nuorukainen yrittää väittää vastaan.

Voi pojat. Eiköhän sen ole jo historia opettanut, ettei näissä tilanteissa kannata turhaan inttää ja pyristellä vastaan, vaan nöyrästi myöntää erheensä ja luvata pyhästi pyrkimään parantamaan tapansa.

Miki Liukkonen ei tätä ole selvästikään vielä tajunnut.

Tuittupäisenä hän painuu hetken väittelyn jälkeen mielenosoituksellisesti vittuun aurinkolasit silmillään.

Tällaisia ne nuoret rokkikukot usein ovat.

Tekisi mieli kirjoittaa, että seuraavaksi päälavan valloittaa kuusi runkkaria, mutta se olisi jotenkin latteaa. Helsinkiläisen Teksti-TV 666 -yhtyeen soittoniekat kun eivät ole mitään introverttejä runkkareita vaan musiikillisia himonussijoita, jotka nostavat suomalaisen indierockin kansainväliselle kärkitasolle kuin legendaarinen kotimainen matkapuhelinvalmistaja Nokia aikoinaan!

Silläkin pyyhki hyvin oman aikansa, kunnes sinne kulisseihin kiipesi kaiken maailman insinöörejä pyörittelemään kalkyylejä ja taulukoita, kun olisi pitänyt palvella ihmistä.

Teksti-TV 666 palvelee ihmistä. Se tarjoilee musiikillisen matkan kylmältä ja kolealta vaikuttavaan nyky-yhteiskuntaan, jonka varjoista löytyy kuitenkin väriä sekä lämpöä. On se vaan ihmeellistä, mitä neljällä surisevalla kitaralla ja erilaisilla kitarapedaaleilla voi saada aikaan.

Ruokatauko. Luotsiravintolan lohikeitto, 10 euroa. Liikaa perunoita, liian vähän lohta. Mausteita ja smetanaa olisi kaivannut. Sekä noutopöydän salaatille salaattikastiketta – tai edes öljyä ja etikkaa.

Paperi-T:n sanoitusten on sanottu olevan lohduttomia tarinoita tästä ajasta, mutta itseäni ja suomalaisen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi piakkoin valmistuvaa vierustoveriani nuo nihilistiset kertomukset lähinnä naurattavat.

Niin näyttävät naurattavan myös Henri Pulkkisenakin tunnettavaa 32-vuotiasta sanataiteilijaa, jolla on epäilemättä ollut hauskaa matkalla pankkiin kuitatessaan kelpo tilin riimeillä, jotka kumpuavat eroahdistuksesta.

Tieto, jonka Paperi-T oli hetkeä aiemmin kirjallisuuslavalla myöntänyt Miki Liukkoselle.

Päiväunet – ilmaiset. Ulkona indieväki kuuntelee vanhahtavaa rockmusiikkia soittolaitteesta sekä vaihtaa ajatuksia elämästä sekä opiskelusta. Lasken rappusilta kahdeksan tyhjää tölkkiä.

Alaston mies saapuu luokseni ainoastaan pyyhe lantiollaan. Löylyt ovat savusaunasta loppuneet. Mies on neuvoton, ehkä hieman jopa hädissään. Tarjoan auttavan käteni. Ovikoodin saunaan. En kuitenkaan ennen kuin olen varmistanut nuorukaisen henkilöllisyyden.

Hän esittelee itsensä Teksti-TV:n laulaja-kitaristiksi. Naurahdan. Enhän minä ollut tuntea miestä pyyhkeen vuoksi.

Luotsihotellin vierellä sijaitsevassa Luoto-ravintolassa on hyvä tunnelma. Topi Sorsakoski laulaa, Agents sekä baarimikko säestää. Puolen litran olut – kuusi euroa. Iisalmelainen Sandelsin panimotuote. Keskivertoa parempaa.

Luoto-ravintolan terassilla käy puheensorina. Miehet pyytävät liittymään seuraan. Päälavalla soittava Absoluuttinen Nollapiste säestää.

Miehet kertovat ongelmista. He tietävät Suomen kärsivän mamu-ongelmasta eli vierasperäisestä maahanmuutosta.

– Meillä täällä Hailuodossa on samu-ongelma eli saareenmuuttoprobleema, viihteelle siirtynyt Luoto-ravintolan kokki heittää.

Kaikkia naurattaa. Nauran mukana. Miehen äänessä on kuultavissa kelpo annos ironiaa.

Mietin kuuluisia suomalaisia saareenmuuttajia. Suomenlinnaan muutti aikoinaan Havana Blackin laulaja-kitaristi Hannu Leiden, Hailuotoon puolestaan Thee Ultra Bimboos -yhtyeen laulaja-kitaristi Suffeli sekä suomalaisen 1990-ja 2000 -lukulaisen räimerockin hovituottaja, saksalaislähtöinen Jürgen Hendlmeier.

Sekä tietysti Image-lehden hovikuvaajana aiemmin ansioitunut Aki Roukala, joka nyttemmin tunnetaan kansainvälistä uraa tekevän laulaja-lauluntekijä Mirel Wagnerin managerina sekä Bättre Folk -festivaalin promoottorina.

Nämäkin päättivät painua vittuun.

Ymmärrän heitä.

Jos on heilunut ja pyörinyt vuosikausia sekakäyttäjien keskellä Helsingin Kalliossa, on vaarana muuttua jonakin päivänä samankaltaiseksi – ellei painu ajoissa vittuun.

– Kun saaresta lähtee Stadiin, on päivä jo valmiiksi pilalla, tokaisi Leiden lukemattomat kerrat jo vuosia sitten.

– Minä en ole poistunut tästä saaresta koskaan – enkä poistu, Luoto-ravintolan kokki heittää pöytäryhmän turisteille, virnistäen ilkikurisesti päälle.

Ymmärrän häntä. Päivä olisi jo valmiiksi pilalla, jos saaresta joutuisi poistumaan.

Päälavalla Absoluuttinen Nollapiste on lopettelemassa settiään.

Yhtyeen johtohahmo, laulaja-kitaristi Tommi Liimatta pitää monologia nelikielisen basson syvimmästä olemuksesta. Taustalla yhtye soittelee yhdentekeviä sävelkulkuja. Tämäkö nyt on sitten sitä edistykselliseksi kuvailtua progressiivista rockia?

Aikoinaan näin Soundi-lehdessä hienon valokuvan Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeestä. Kuvassa joukko nuoria nörttipoikia toppatakeissaan istui koleassa keikkabussissa vantut käsissä ja pipot syvällä päässä. Sisällä näytti olevan pakkasta ainakin –30 astetta.

Sen valokuvan kun nämä nörttipojat saisivat joskus taltioitua äänilevylleen, olisi pikkasen hyvä, kuten Terveet Kädet -yhtyeen solisti Läjä Äijälä lausahtaisi, jos haluaisi.

Vuorokauden käännyttyä pikkutuntien puolelle, ei festivaaliperjantain viimeisellä esiintyjällä Reino Nordinilla ole paukkupakkasista tietoakaan, kun hän nousee DJ:n säestämänä Luotsihotellin piskuiselle estradille.

Kohta mies keikkuukin jo ruokapöydällä huokailemasssa. Vähitellen lähestymme saunamaisia lämpötiloja.

Jää katsojan arvailujen varaan, johtuuko ilmankosteus tanssikansan hikisistä vartaloista, huokailevien naisten kostuvista pikkupöksyistä tai ihohuokosten läpi puskevasta mallasjuomasta, mutta yhtä kaikki tänä yönä stadilainen rääväsuu Reino Nordin on Hailuodon kuningas.

Täällä Hailuodon paremman väen monarkiassa eivät Juha Sipilä ja Timo Soini juhli.

Tänään, lauantaina 27. kesäkuuta Bättre Folk -festivaalilla esiintyvät vielä muun muassa Jukka ja Jytämimmit, Kauko Röyhkä, Yona, Jaakko Laitinen & Väärä raha sekä Noah Kin. Lisää tietoa Bättre Folk -festivaalista tästä linkistä.

Written by:

Nalle Österman

Ota yhteyttä

Kommentit (2)

Kommentit

Tämä vaikuttaa siltä festivaalilta, jonne stadilaiset trendinuoret (en viitsi sanoa hipsterit) tulevat sen jälkeen, kun he kovan ja rajun trendielämänsä jälkeen omasta mielestään nähtyään kaiken (kaivopuiston ja kalasataman välillä) tulevat osoittamaan siis niinku hei tajuavansa, mitä on oikea elämä - luonnonläheisiä arvoja niinku joukkoliikenteellä ja luomuruokaa ja kasviksii muttei hei junttiperunoit vaan niinku jotain trendikäst juttuu - ja mikä musa on niinku aitoo (turhan moni ei tiedä artisteista mitään). Sit otetaan runsaasti selfieitä ja manataan somessa, ku suomalaiset on niin junttei et ne ei hei tajuu tulla näin ainutlaatuiseen tapahtumaan.

Saman jutun voi kirjoittaa Turun H2Ö:n ja vaikkapa Naamat-festariin mutta erityisesti tähän, johon osallistuminen tekee sinusta automaattisesti kulttuuriauktoriteetin.

Zardoz

ehdottomasti samaa mieltä, kolmessa vuodesa nämäkin juhlat on pilalla,
onneksi tuli käytyä ekaksi heti viime vuonna. yhtään lattehinuria ei saareen kaivata
ironisia viiksiää vahaamaan ja merkkisafetakkeja vertailemaan.

pooki

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa