Levyarvio: Santa Cruz teki kaikkien aikojen kansainvälisimmän suomalaisen hard rock -levyn

Santa Cruz: Santa Cruz (Spinefarm / Universal)

9/10

Spinefarm / Universal

Santa Cruzin voimakaksikko on laulaja-kitaristi Arttu "Archie" Kuosmanen (vas) ja kitaristi Joonas "Johnny" Parkkonen (2. vas).

Spinefarm / Universal

<p>ALBUMI &nbsp;&nbsp;<span>Kokonaisuutena Santa Cruz saattaa hyvinkin olla paras kotimainen hard rock -albumi kautta aikojen, kirjoittaa Iltamakasiinin musiikkitoimittaja Nalle Österman.</span></p>

Kun tarpeeksi vanhaksi elää, voi havaita historian alkavan toistaa itseään. Kun helsinkiläisen Santa Cruzin kakkosalbumin avausraita Bonafide Heroes lähtee soimaan, yllätyn kuinka paljon yhtye ja levy kuulostaa amerikkalaisen Skid Row -yhtyeen vuonna 1991 julkaistulta kakkosalbumilta Slave To The Grind.

Näin mureita ja tymäköitä soundeja ei ole ollut yhdelläkään kotimaisella hard rock -yhtyeellä ennen Santa Cruzia! Arvostus vain kasvaa kuullessaan, että levyn miksauksesta vastaa yhtyeen kitaristi Joonas "Johnny" Parkkonen ja viimeistelystä The Eaglesin Hotel Californiankin masteroinut Ted Jensen.

Huhhuh!

Kun tarpeeksi vanhaksi elää, voi havaita historian alkavan toistaa itseään. Kun suuntaa "musiikin ammattilaisille, harrastelijoille kuin kuluttajillekin" suunnattuun Muusikoiden.Net -verkkopalveluun, voi löytää itsensä päivittelemästä kuinka paljon negatiivisuutta pienestä maasta löytyy yhtyettä kohtaan, joka näyttää ja kuulostaa hyvältä, joka on herättänyt ansaittua kansainvälistä huomiota, joka osaa tehdä tarttuvia hard rock -viisuja ja jonka taustalta löytyy varakas isukki – aivan kuten Hanoi Rocksin Andy McCoylla, tuolla pankinjohtajan pojalla.

Ahdasmieliset suomalaiset typerykset ja juntit, alati ehtymätön kotimainen luonnonvara.

2007 perustetun Santa Cruzin voimakaksikko on Mötley Crüen Vince Neilin ja Skid Row'n alkuperäisen solistin Sebastian Bachin ristisiitokselta kuulostava laulaja-kitaristi Arttu ”Archie” Kuosmanen sekä aiemmin mainittu kitaristi Joonas Parkkonen. Myös arvostettu amerikkalainen Guitar World -lehti on noteerannut nämä lahjakkaat kotimaiset kepittäjät näyttävästi verkkosivuillaan. Kotimainen Soundi-lehti lätkäisi yhtyeen puolestaan tuoreimman numeronsa kanteen.

Tätä se taisi olla myös Hanoi Rocksilla Suomessa 1980-luvun alussa.

Ei siis ihme, jos vellipöksyjä närästää. On helpompi dissata ammattitaitoista yhtyettä anonyymisti verkkosivuilla nimimerkin takaa kuin katsoa peiliin, todeta rehellisesti omat vajavaisuutensa ja kehittää taitojaan.

Muistan, kun näin nämä sankarit ensi kerran Ääni & Vimma -bändikatselmuksessa Helsingissä vuosikymmenen vaihteessa. Niin innoissani olin, että päätin marraskuussa 2010 verestää vanhoja nuoruusmuistoja ja suunnata ihka oikealle nuorisotalokeikalle katsastamaan Santa Cruzin livekunnon.

Enää näiden kavereiden ei tarvitse hirveästi koluta nuorisotaloja, kun pienet ja piskuiset keikkasalit ovat vaihtuneet Ruisrockin päälavan kokoisiksi näyttämöiksi ja jonka laulut on valittu viihdyttämään yhdysvaltalaisen ESPN-urheilukanavan yli 90 miljoonaa televisiokatsojaa.

Kun laittaa yhtyeen nimeä kantavan Santa Cruzin soimaan, ei tarvitse montaa sekuntia ymmärtää miksi. Tiivistettynä: levy on moderni hard rock -klassikko, jolla tämä kotimainen kvartetti nostaa itsensä kertaheitolla genren kansainväliseen kärkikaartiin.

Kun soitossa on näin paljon imua ja fiilistä, biiseissä näin paljon tarttuvia koukkuja ja kertosäkeitä sekä bändissä näin paljon ammattitaitoa, tippuu arvosanasta yksi piste vain siitä haaveesta, että yhtye sisuuntuisi tekemään persoonallisempaa kamaa seuraavalle levylleen.

Omaperäisyyden puutteesta yhtyettä ei viitsi yhtä pistettä enempää rokottaa, varsinkin jos tekee kaiken paremmin kuin ympärillään – kokonaisuutena Santa Cruz saattaa nimittäin hyvinkin olla paras suomalainen hard rock -albumi kautta aikojen. Kiistatonta on, että se on kansainvälisin.

Iltamakasiini suosittelee.

Kommentit

Kuuntelin biisiä 1:20 juu. Tymäkät ja tuhdit soundit eli tuotanto toimii. Biisin sisältö onkin sitä samaa "set me free, re-me-dee" -tauhkaa, jota oli kulahtanutta jo kultaisella kasarillakin. Kaikkea hyvää jos pääsee pitkälle noinkin keskinkertaisella ja pohjaanpoltetulla musiikilla, sehän on saavutus sekin.

Ja mitä tulee rikkaisiin vanhempiin ja taustajoukkoihin niin niillä saa aina sen hetken parhaat kuoret, sisältöä ei koskaan. Kun ei ole mitään aitoa taiteellista näkemystä tai sanomaa niin mennään näillä come on baby set me free taideteoksilla maailmalle. 9/10 on uusi 7/10.

rokketirollii