Musiikki

Kansainvälisesti arvostettu suomibändi perui keikkansa natsikohun ryvettämässä hevibaarissa

NATSIKOHU Vaasalainen Rotten Sound ei enää esiinny perjantaina 18. syyskuuta 2015 Helsingin Kaisaniemen Prkl Clubissa.

Näin tylyn ilmoituksen vaasalainen Rotten Sound teki ilmoittaessaan torstai-iltana 23. heinäkuuta 2015 keikkansa peruutumisesta Helsingin Kaisaniemen Prkl Clubissa.

Kuvakaappaus Rotten Soundin Facebook-sivuilta

Vaasalainen Rotten Sound tiedotti tänään torstai-iltana 23. heinäkuuta 2015 yli 86 000:lle Facebook-ystävälleen, että on perunut syyskuisen esiintymisensä Helsingin Kaisaniemessä sijaitsevassa Prkl Clubissa.

Yhtyeen lyhyt ja ytimekäs viesti on varustettu Youtube-linkillä brittiläisen grind core -yhtyeen Napalm Deathin versioon vanhasta Dead Kennedys -klassikosta Nazi Punks Fuck Off.

Rotten Soundin keikan peruutus tapahtui noin vuorokautta myöhemmin siitä, kun natsibändejä tiloihinsa kiinnittänyt ja sen myötä natsikohun keskelle joutunut hevibaari oli eilen illalla välittänyt tiedotteen Facebook-sivuilleen selventääkseen kohutapahtumiensa taustoja.

Lehdistötiedotteessaan anniskeluravintola kertoi peruneensa täksi lauantaiksi 25. heinäkuuta järjestettäväksi aiotun kansallismielisen konserttinsa ensisijaisesti somekohun seurauksena, eikä niinkään kansallismielisten yhtyeiden sanoman perusteella, joiden pohjalta näitä lauantain esiintyjiä voitaisiin epäillä jopa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

"Mikä on hyväksyttävää musiikkia ja kuka sen määrittää", Prkl Clubin toimitusjohtaja Antti Siljamäki ja tapahtumajärjestäjä Tony Taleva pohtivat kirjelmässään.

Vuonna 1993 Vaasassa perustettu Rotten Sound on maailmanlaajuisesti eräs tunnetuimmista ja arvostetuimmista grind core -genren edustajista. Amerikkalainen Allmusic.com -verkkosivusto on kutsunut Rotten Soundia yhdeksi "intensiivisimmistä yhtyeistä pohjoismaalaisessa death metal/grindcore-skenessä".

Grind core on 1980-luvulla kehittynyt tyylisuuntaus, jossa nopeaa ja intensiivistä hardcore-punkkia yhdistellään rujoon äärimetalliin.

Grind coren tunnusmerkkeihin kuuluvat myös kantaanottavat sanoitukset. Kuusi studioalbumia urallaan julkaissut Rotten Sound on omissa teksteissään kritisoinut muun muassa länsimaalaista elämäntapaa, kulutusyhteiskuntaa, globalisaatiota ja ihmisten ahneutta.

Yhtyeen tunnetuin jäsen lienee vuosina 1995–2006 yhtyeessä soittanut rumpali Kai Hahto, jonka löytää tätä nykyä Nightwishin riveistä. Rotten Soundin laulusolisti Keijo Niinimaa on helmikuusta 2014 lähtien vaikuttanut myös Morbid Evils -nimisessä death-doom -yhtyeessä.

Rotten Soundin piti esiintyä Prkl Clubilla perjantaina 18. syyskuuta 2015 Crustofer- ja Church of the Dead -yhtyeiden lämmittelemänä, liput tilaisuuteen olisivat maksaneet 15 euroa. Vielä toistaiseksi tapahtuma on listattu Rotten Soundin kotisivuille.

Oliko Rotten Soundin ratkaisu oikea?

Kyllä
70% (998 ääntä)
Ei
30% (434 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1426

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Musiikki

Uusimmat

Luetuimmat