Viihde

Tällainen suomalaismissin leikatusta nenästä tuli, huomaatko eroa?

Asal Bargh ennen nenäleikkaustaan.

Suomen Huippumissi -kilpailusta tuttu Asal Bargh kävi nenäleikkauksessa heinäkuun puolessa välissä ja hänet leikkasi Margus Luht, joka on myös yksi Pohjoismaiden johtavista pelkästään nenäleikkauksiin erikoistuneista lääkäreistä.

Asal julkaisi ensimmäisen kuvan uudesta nenästään Twitter-tililään. Kuva otettiin 15.8 Porissa, jossa Asalille tehtiin lisäksi vielä huulien täyttö, samalla, kun hän oli edustamassa Plastiikkakirurgia Fin-Estin Porin toimipisteen avajaisissa.
Muutokset Asalin nenässä ovat melko pieniä, mutta kuitenkin huomattavia.

 Nenästä tuli juuri sellainen kuin aina olin halunnut ja olin etukäteen kuvitellut. Aivan kymppi", Asal kertoo Iltamakasiinille.
 Monet ehkä odottivat jotain todella pientä nöpönenää, mutta halusin säilyttää persoonalliset kasvonpiirteeni myös leikkauksen jälkeen".

Nenässä on vielä hieman turvotusta, joka tulee pienenemään seuraavan kahden kuukauden aikana ja parantuu täydellisesti vuodenvaihteeseen mennessä.

KUVAT: Asalin twitter ja Plastiikkakirurgia Fin-Est

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat