Viihde

Huh, miten rankka prosessi oli suomalaismissin nenäleikkaus, kertoo kaiken

Nenäleikkaus ei ole mikään pikkujuttu. Suomen Huippumissi -kilpailusta tuttu Asal Bargh kävi nenäleikkauksessa heinäkuun puolessa välissä ja hänet leikkasi Finn-Estin Margus Luht, joka on myös yksi Pohjoismaiden johtavista pelkästään nenäleikkauksiin erikoistuneista lääkäreistä.

Monet voisivat luulla, että nenäleikkaus on pieni kirurginen toimenpide, mutta näin ei ole. Asal Bargh oli nukutuksessa leikkauksensa ajan, mutta hänelle kerrottiin tarkkaan miten itse prosessi tehtiin.

– Luulin ensin, että leikkaus tehdään ulkoapäin. Mutta ei, vaan nenäleikkauksessa otetut nenän rustot ja luun poistaminen suoritettiin aika isossa operaatiossa. Minut nukutettiin, jonka jälkeen nenäni avattiin ja sen nahka nostettiin kohti kulmakarvojen väliä. Sitten kirurgi poisti tarvittavan määrän nenän rustoa sekä luuta. Operaation kesto, noin viisi tuntia kertoo omaa kieltään sen vaativuudesta.

– Nukutuksen jälkeen minut vietiin omaan huoneeseeni ja aloin pian toipua. Aluksi oli kipuja melkoisesti, mutta muutaman päivän kuluttua kivut lähtivät ja pystyin hengittämään normaalisti nenän kautta. Turvotus laski muutaman viikon kuluessa.

– Olen tyytyväinen nenääni, enkä halua lisää toimenpiteitä sitä kohtaan. Nyt on kiva katsoa peilistä itseään.

KUVAT: Asalin twitter ja Plastiikkakirurgia Fin-Est

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat