Musiikki

Poptähdestä evankelistaksi muuttunut Jippu: "En tiedä, olisinko enää elossa ilman Jumalaa"

SUOMIPOP   Tähteys ja viihdemaailman henkinen tyhjyys ei enää kiehdo Jippua, uskovainen laulajatar tunnustaa Iltamakasiinin Nalle Östermanille antamassaan syvähaastattelussa.

Aiemmin poptähtenä tunnetuksi tullut Jippu (oik. Meri-Tuuli Elorinne) on työskennellyt syksystä 2015 reilut 200-vuotiaan Suomen luterilaisen kirkon historian ensimmäisenä musiikkievankelistana.

Radio Dei

Jipun laulaja-lauluntekijän ura ja matka tähteyteen alkoi 2005, kun hän jo 19-vuotiaana sai levytyssopimuksen maineikkaalta Asko Kalloselta, jonka löytöihin ovat vuosien varrella kuuluneet muun muassa Him, Lordi ja Anssi Kela.

Kymmeniä tuhansia kappaleita myyneiden kulta- ja platinalevyjen, Emma-palkintojen sekä jopa Samuli Edelmannin kanssa tehdyn duettolevyn jälkeen Jippu oli uransa huipulla 2010.

Silti tähteys tuntui tyhjältä ja ontolta.

Tällä vuosikymmenellä naisen ura on jatkunut huomattavasti hengellisemmissä merkeissä. Jopa niin hengellisissä, että syksyllä 2015 nainen nimettiin 1809 perustetun Suomen evankelis-luterilainen kirkon historian ensimmäiseksi musiikkievankelistaksi Turun Mikaelinseurakuntaan.

Helmikuussa 2016 hän sai yhdessä iskelmälaulaja Rainer Frimanin kanssa vuorostaan yhteisen Ihmisen ääni -nimisen ohjelman kristilliselle Radio Dei -radiokanavalle.

TURUN MURRE TARTTUI

Keskiviikkona 13. huhtikuuta 2016 koitti päivä, jolloin päätin todistaa poptähdestä musiikkievankelistaksi tehneen Jipun metamorfoosin. Paikkana toimi hänen hengellinen kotinsa Turun Mikaelinkirkko, missä hän on helmikuusta 2016 alkaen järjestänyt Haavani on lahjani -nimellä kulkevia iltamia, mistä syntyi seuraava ylöskirjaus.

Näkemäni ja kokemani jälkeen päätin tavoitella Jippua kertomaan muutoksestaan muutaman kommentin verran tapahtumaraporttini loppukaneetiksi. Pieneksi juttutuokioksi kaavailtu puhelinkeskustelu kasvoikin kuin varkain vajaan tunnin mittaiseksi syvähaastatteluksi.

Tällöin katsoin parhaaksi jakaa katsaukseni Jipun mietteisiin vuonna 2016 kahteen osaan – tapahtumaraporttiin sekä syvähaastatteluun.

Turkuun Jippu ajautui reilu vuosi sitten raumalaislähtöisen aviomiehensä töitten perässä.

Hänen taksikuskin töitten perässä lähdettiin, kunnes itselle avautui pesti Mikaelinkirkossa.

Jippu kertoo viihtyneensä Turussa hyvin.

Eihän tästä ole pitkä matka kotikaupunkiini Helsinkiin, vaikka murre onkin aika karsea. Mutta se on tarttunut omaankin kieleeni, eli joudun nöyrtymään ja toteamaan kuulostavani turkulaiselta tätä nykyä, nainen naurahtaa.

POPTÄHTEYS ON OHI

Musiikkievankelistan viran hän kokee oman elämän kutsumustyönä. Siinä yhdistyy auttaminen ja musiikki.

Popmaailma ei enää kohdellut hyvin eikä pitänyt tasapainossa. Se on liian kova ala näin herkälle ihmiselle. Sellainen sielunhoidollinen elementti on ollut aina musiikissani läsnä. Tähteys ei ole enää minua varten.

Siksi Jippu työstää tällä hetkellä hengellistä levyä maallisen musiikin sijasta. Hän ei pidä lainkaan ihmeellisenä, että hän jo poptähtenä kävi paljon kirkoissa.

Kun mietin omaa musiikkiani, niin se on aina ollut jotenkin hengellistä. Joku Enkelten kaupunki ja Kaunis vanha mies, niin niissäkin on aina sivuttu ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta sekä ihmisen rikkonaisuutta. Jotenkin se vain paljastui itselleni myöhemmin.

Kolmekymppinen nainen tunnustaa nyt, ettei tähteys kiinnosta häntä enää lainkaan. Silti se ei tarkoita, etteikö hän tarvittaessa voisi esiintyä myös rock-klubeilla.

Oli nastaa, kun me tehtiin se Jeesus valloittaa Tavastian -ilta, sillä halusin viedä gospelin rokkiklubille. Se oli toteutunut unelma. Ja uskottavasti ja aidosti, eikä mitenkään lässysti.

Tuona nimenomaisena iltana 25. tammikuuta 2015 Helsingin Tavastialla esiintyivät Jipun lisäksi muun muassa Jukka Leppilampi, Jukka Tolonen, Kari Peitsamo, Marjo Leinonen, Hillel Tokazier sekä äskettäin edesmennyt Riki Sorsa.

Gospel ei tule koskaan tekemään minusta salonkikelpoista kuitenkaan, se on aivan varma, nainen vakuuttaa.

JEESUS EI OLE HÄPEÄ

Totean Jipulle uskonnollisuuden stigmasta nyky-yhteiskunnassamme. Kun joku puhuu uskostaan, leimataan hänet välittömästi monissa maallisemmissa ympyröissä hurahtaneeksi hihhuliksi.

Jos ajatellaan Jeesusta, niin hänhän oli superradikaali anarkisti ja vanhan liiton punkkari. Itselläni on sellainen unelma, että uskonnollisuus on sitovaa, mutta evankeliumi ja Kristus on vapauttavaa. Silloin ollaan oikeassa ja sitä mä haluan tuoda esille.

Hän painottaa, ettei hän pelkää käyttää Jeesuksen nimeä puheenparressaan ja vaihtaa tätä esimerkiksi johonkin epämääräiseen ja lällyyn rakkauden henkeen.

Ei, se on Jeesus ja piste, ja sitten mennään eteenpäin, nainen täräyttää.

Toki naisen levyiltä voi jatkossa löytyä myös rakkauslauluja, jotka kertovat hengellisen elämän inhimillisestä aspektista.

En häpeä evankeliumia enkä häpeä uskoani. Enkä ole myöskään hurahtanut uskoon, koska olen aina ollut uskossa. Mutta ehkä mä olen nyt vihdoin sallinut itselleni sen, että mun ei tarvitse enää jakautua joka suuntaan vaan voin priorisoida siihen hengelliseen työhön enemmän, hän määrittelee.

TAKAHUONEISTA RUKOUSJONOON

Jippu soittaa minulle Pohjanmaalta kesken neljän keikan hengellisen kiertueensa, joka päättyy saman viikon lauantaina Varkauteen.

Tulin tänne jo tiistaina. Tänään keskiviikko-aamuna ensimmäinen tilaisuus alkoi jo 7.15, hän paljastaa.

Jipun mukana kulkee myös hänen puolitoistavuotias poika, Romeo.

Nämä esiintymisajat ovat hieman toisenlaiset kuin populaarimusiikissa, hän hymähtää.

Kyllä tässä on ihan riittävästi hommia.

Miten hengellinen kiertue-elämä sitten eroaa maallisesta?

Ei se kyllä sinänsä eroa, muusikot ovat ihan mahtavia tälläkin puolella. Täällä on vain eri muusikkoskene.

Samanlaisia kainalopieruja ja hulluja keikkamatkoja tehdään Jipun mukaan niin hengellisellä kuin maallisellakin puolella.

Tietysti ei ole viinaa eikä samanlaista päihdekulttuuria, mikä on tosi hienoa, hän lisää.

Keikka-ajat ovat myös sellaiset, että ne alkavat viimeistään iltaseitsemältä ja loppuvat yhdeksältä. Mutta sekin on pienen lapsen äidille helpompaa, kun pääsee nukkumaan ajoissa.

Silti hän kokee toisaalta musiikkievankelistan työnsä myös rankemmaksi kuin populaarimusiikin puolella, joskin eri syistä.

Hengellisten konserttien jälkeen on usein rukousjonoja, joissa ihmiset ilmaisevat hätäänsä ja pahaa oloaan. Näiden keikkojen jälkeen et voi mennä takahuoneeseen istumaan, vaan sä jäät ihmisten pariin rukoilemaan ja kohtaamaan ihmisiä. Se voi taas kestää tunnista kolmeen. Se on varmaankin se vaativin osuus, nainen pohdiskelee.

Tämähän poikkeaa taas täysin populaarimusiikista, missä artistit poistuvat keikkojen jälkeen nopeasti takahuoneeseen ylläpitääkseen tähtikulttia ja säilyttääkseen yksityisyytensä.

Kärsin jo popmaailmassa siitä yksinäisyydestä, missä en voinut käydä baarin puolella. Mutta menin silti. Siellä sitten istuin baarin pöydässä ja saarnasin, jo silloin, hän naurahtaa.

Laulajatar kokee juuri erilaisten ihmisten kohtaamisen olevan hänelle rakkkainta tässä työssä.

Nykyään menen jo ennen konsertteja ovelle tervehtimään ja toivottamaan tulijat tervetulleiksi. Se laskee egoa, että tässä olisi nyt joku suurempi stara esiintymässä, painopiste on toisenlainen. Hengellisissä piireissä työskentely on turvallisempaa eikä niin väsyttävää ja hajanaista, hän vakuuttaa.

POPTÄHTIEN KÄTKETTY HEIKKOUS

Jipun tekemisiä on aina leimannut alaston vilpittömyys, esiintyi hän sitten syntisessä yökerhossa tai valon alttarilla. Siten nainen on ollut virkistävä poikkeus maailmassa, missä monet vetävät jonkinlaista roolia suojatakseen itseään. Pakko teeskennellä hyvää meininkiä vaikka sielu itkisi.

Sitähän en kestänyt, koska sieluni itki koko ajan, enkä voinut kätkeä sitä. Nyt olen työssä, missä saan itkeä keikoilla ja saan tunnustaa, että olen niin hajalla, etten pysty sanomaan muuta kuin että "Jeesus armahda".

Naisen mielestä vereslihalla esiintyminen ja itsensä alttiiksi asettaminen kuuluu kirkossa asiaan, ettei yleisölle tule vaivaantunutta oloa.

Popmaailmassa puolestaan petät yleisön, mikäli alat heikoksi ja rupeat parkumaan. Et sä voi. Sun pitää kantaa itsesi ja hoitaa homma kotiin, oli tilanne mikä tahansa. Hengellisellä alalla taas heikkous on vahvuus, mikä tuntuu lohdulliselta. Se on täysin paradoksaalista popmaailmaan verrattuna.

Raadolliseen popmaailmaan, missä viihdelehdet repivät otsikoita Britney Spearsin, Miley Cyrusin ja edesmenneen Amy Winehousen kaltaisten naispoppareiden skandaalinkäryisistä sekoiluista.

Jos sä lähdet kirkkoon starailemaan, niin ketään ei kiinnosta, siellä ei ole yhtään yleisöä. Eikä kukaan tule sun keikoille koska ne ajattelee, että toi on niin kusipää, ettei tuota voi kukaan käydä kuuntelemassa.

Siksi hän kokee hengellisen polun vapauttavaksi.

Se on ollut lahja. Mulla meni niin lujaa, että jos Jumala ei olisi tällä tavoin kouraissut, en tiedä olisinko enää hengissä. Mä olen sen verran raju muija, että kyllä mä olen sitten se eka, joka tekee ensimmäisenä kaikki ne hulluimmat jutut eikä yhtään jarruttele.

DYLANIN JA CASHIN JÄLJILLÄ

Jipusta on jännittävää, että eksyin musiikki- ja viihdetoimittajan ominaisuudessa hänen Haavani on lahjani -iltaansa, jota hän kutsuu varsinaiseksi vaatimattomuuden perikuvaksi.

Hyvä etten tiennyt, että paikalla on joku journalisti, koska olisin varmasti jännittänyt sitä aivan liikaa, hän tunnustaa.

Niin, kunnon journalismin tehtävähän on seurata menestyneen artistin uraa pidemmälläkin aikavälillä, tämän linjanmuutoksista huolimatta.

Tuona iltana reilut 1500 henkeä vetävään kirkkosaliin oli saapunut ainoastaan 50–60 kuulijaa.

Toisaalta se myös kuvastaa kirkon tilannetta tänä päivänä. Siellä on aika hiljaista. Siellä tarvitaan musiikkia, tekijöitä, evankeliumia ja se jengi pitää saada eloon, nainen arvioi.

Todellinen haaste Jipusta onkin, miten saada koko seurakunta iloitsemaan sekä elämään. Lohdullista on, että sillä saralla Jipulle riittää varmasti töitä.

Vaikka kirkot ovat todella vahvasti kaavoihinsa kangistuneita, niin niistä kuitenkin löytyy uusi sukupolvi, joka haluaa uudistaa sitä.

Näihin uudistajiin kuuluu myös Jippu.

Mieti nyt vaikka Bob Dylania ja Johnny Cashia, niin molemmathan teki gospel-levyjä, hän muistuttaa.

Kyllä mä silti koen, että media on ottanut muutokseni hyvin vastaan, enemmän sitä kuraa tuli niskaan popmaailmassa, kun sähläsi ihmissuhteittensa kanssa.

LEPÄÄ JUMALAN RAKKAUDEN KÄSIVARSILLA

Jipun mukaan seurakunnissa painotetaan usein sitä, että ihmisen täytyy parantua ja muuttua tullessaan uskoon. Tulla taivaskelpoiseksi.

Se taas on jotain, mitä vastaan mä taistelen kynsin ja hampain. Mä olen sitä mieltä, että kaikki haavat ja kärsimykset eivät tämän elämän aikana pyyhkiydy pois, vaikka me oltaisiin kuinka tahansa annettu elämämme Jeesukselle.

Se on ihmisen osa, hän havainnoi.

Ihmisen osa on kivun osa, mutta Jeesuksesta me voidaan oppia niin, että me voidaan riemuita kärsimyksessä. Näin mä sen ajattelen.

Siksi hän halusikin järjestää omia Haavani on lahjani -iltamiaan, ettei ihmisten tarvitsisi tulla kirkkoon muuttumaan tai johonkin ihmeidentekojonoon, vaan ajatuksena oli kutsua ihminen hetkeksi lepäämään Jumalan rakkauden käsivarsille.

Sen takiahan kirkkoa kartetaan eikä sinne uskalleta tulla, koska sen uskonnollinen vaatimus on niin vahva. Se ei kuitenkaan ollut Jeesuksen alkuperäinen ajatus, Jippu vakuuttaa.

BLUES BROTHERS HERÄÄ HENKIIN

Ehkä kirkon sisäinen kuihtuminen juontaa juurensa tämän jähmeän instituution tympeään ryppyotsaisuuteen ja synkeämielisyyteen. Miten hienoa olisikin jonakin päivänä nähdä Suomen kirkossa enemmän sellaista Blues Brothers -elokuvan kaltaista riemua, valoa ja iloa.

No, meillehän on tulossa Blues Brothers -tyylinen messu 15. toukokuuta Mikaelinkirkkoon, Jippu yllättää.

Vuonna 1980 ensi-iltansa saanut Blues Brothers nousi nopeasti kulttielokuvan asemaan, missä on pysytellyt kaikki nämä vuodet.

Musiikillinen komediaelokuva pursuaa unohtumattomia musiikkiesityksiä James Brownin, Aretha Franklinin, Ray Charlesin ja John Lee Hookerin kaltaisilta maineikkailta rhytm and blues- ja soultähdiltä, joista monet saivat uutta nostetta uralleen elokuvan ansiosta.

Me otetaan ne leffan biisit ja tykitetään täysillä. Siinä on justiin se idea, että "I see the light", ja sitten saapuu valo. Se on ollut meidän seurakunnan papin unelma, johon sanoin, että tehdään se sitten. Puoli vuotta me ollaan sitä nyt väännetty.

Aivan mahtavaa! Halleluja!

Meillä on 60-henkinen gospelkuoro, mä olen solistina ja sitten meillä on Joonatan Raution johtama Suomen kovimpiin kuuluva soulbändi. Se tulee olemaan melkoinen spektaakkeli, laulajatar lupaa.

Sitten haastattelumme on messu muuttanut hieman muotoaan, eikä tilaisuudessa kuulla enää pelkästään Blues Brothers -elokuvasta tuttuja lauluja vaan myös afrogospelin klassikoita Swing lowsta Oh when the saintsiin.

Jippu ylistääkin seurakunnista löytyviä lahjakkuuksia ja supertalentteja, jotka ovat luovuttaneet koko elämänsä Jeesukselle ja gospelin soittamiselle.

Välillä soittavat ympäri Jenkkejä, tiedätsä, ja täällä ovat sitten jonkun pienen seurakunnan muusikoita, hän hehkuttaa.

Jossakin pienessä seurakunnassa voi olla joku ihan mieletön stara. Esimerkiksi Hanna-Maria Heleniuksen Higher Ground -kuoro on tästä erinomainen esimerkki, nehän on ihan mielettömiä, kun ne vetävät tuolla pikkukirkoista jättiareenoihin. En voi käsittää, mistä nekin on poimittu, ne solistithan on ihan jenkkitasoa.

CHILDREN OF BODOM PELOTTAA

Totean Jipulle, että jos ja kun meillä on tämä mahtava ja ihmeellinen maailma, johon mahtuu vaikka millaisia ihmeitä sekä lahjakkuuksia, niin miksi emme soisi niitä itsellemme ja tutkisi mitä kaikkea tänne mahtuu.

Vaan useimmat meistä näyttävät sittenkin pysyvän mieluummin omilla mukavuusalueillaan ja ympyröissään.

Avoin mieli on ihana ajatus, kyllähän avarakatseisuus rikastuttaa vain elämää, nainen yhtyy.

Samahan se on myös omassa työssäni, missä käyn kaikki kirkot läpi: adventistit, vapaakirkot, metodistit, helluntailaiset... Että mä en ole vain luterilaisen kirkon edustaja, vaan haluan kaikista jotain ja antaa kaikille jotain takaisin.

Luterilaisessa kirkossa hän kertoo pitävän tietystä traditionaalisuudesta, kun taas helluntailaisuus tuo tunteet pintaan.

Helluntailaisissa rakastan erityisesti sitä hihhulointia, kun ne välillä irtaantuu kilometrin korkeuteen matosta, kun ne ovat niin täynnä sitä henkeä, nainen innostuu.

Samoin tavoin hän kertoo voivansa käydä katsomassa sellaisiakin artisteja, jotka eivät ole hänen lempimusiikkiaan.

Children Of Bodomissa meni kuitenkin raja. Siitä mä jouduin loppujen lopuksi kieltäytymään, koska mä pelkäsin niin paljon, Jippu nauraa.

Espoolaisen death metal -yhtyeen keikalle häntä houkutteli gospelkollega Tommi Kalenius.

Ja mä mietin samoin kuin sä, että miks mä en voisi mennä pimeyden puolelle, että mitä mä pelkään, hän muistelee.

Siinä oli kuitenkin se ero, että kun ne on niin vahvasti kiinni siinä ahdistuksessa ja vihassa, niin mulla on ollut sitä niin paljon omassa elämässä.

Hän koki, että hän olisi varmasti reagoinut yhtyeen sanomaan jotenkin tunnetasolla, koska bändin tekstien on kerrottu olevan niin rankkoja.

Ajattelin, että jos nyt menen evankelistana sinne keikalle risti kaulassa, niin se saattaa provosoida jotenkin hengellisesti. Kun nyt kuitenkin on olemassa niin hyvät kuin pahatkin henget, niin aloin pelätä jonkun losauttavan siellä vielä turpaan, kun joku Jeesuksen morsian tulee pimeyden reviireille pyörimään, hän tunnustaa.

Niin, tietyissä metallipiireissä on havaittavissa uskonnolliseen fanaattisuutteen vertautuvaa nurkkakuntaisuutta, ehdottomuutta, kapeakatseisuutta ja näköalattomuutta.

Jipusta ollaankin vaarallisilla vesillä silloin, kun homma menee liian mustavalkoiseksi.

Silloin kun homma alkaa olla niin sisäsiittoista, ettei kukaan ulkopuolinen pääse enää sinne sisälle. Samat lainalaisuudet näyttävät esiintyvän vähän kaikissa skeneissä, Jippu analysoi.

EVANKELISTA ON AINA TÖISSÄ

Tämä piirre on Jipussa kenties ihailtavin. Se, että hän uskaltaa puhua ja tuoda valokeilaan vaikeita aiheita, jotka monet kokevat kiusallisiksi ja tabuiksi. Joten niistä mieluummin vaietaan.

Jippu ei vaikene vaan laittaa itsensä likoon.

Tekeehän esimerkiksi Iltalehti esimerkiksi joka viikko jutun radio-ohjelmastani. On siellä tietty toivoakin, mutta enemmän tuota kärsimystä kuitenkin – lapsettomuutta, yksinhuoltajuutta, alkoholismia...

Joku toinen voisi kutsua tällaisten aiheiden käsittelyä rohkeudeksi.

Ei tätä työtä voi puoliteholla tehdä, hän vakuuttaa.

Kun astuin hengellisen työn kentälle ja rupesin evankelistaksi, olen käytännössä ollut velvollinen vastaamaan 24 tuntia vuorokaudessa puhelimeen, jos joku tarvitsee apua.

Tuore musiikkievankelista muistuttaa, ettei hengellistä maailmaa voi samoin tavoin organisoida kuin maallista.

Vaikka papeilla on vapaapäiviä, niin kyllähän he silti ovat käytännössa pappeja koko ajan. Jos joku tarvitsee apua tai haluaa tulla uskoon vaikka bussipysäkillä, niin siinähän sitä työtä aletaan tekemään. Se on ihanaa.

Kirkolliseen työhön kun kuuluu ihmisen kohtaaminen ja rakastaminen.

Koko ajan mullekin tulee joku henkilö vastaan, joka alkaa purkaa sydäntään. Siitä syntyy helposti sitten tilanne, missä tällainen henkilö alkaa käydä kirkolla ja käymään keskusteluja – vaikka olenkin tällainen puoskari enkä mikään terapeutti, hän lisää.

Talvella Jippu onkin suuntaamassa Romaniaan yhdessä maineikkaan saarnamiehen Leo Mellerin Patmos-organisaation kanssa kuvaamaan dokumenttia järjestön katulapsiprojektista Operaatio Joulunlapsi, missä ilahdutetaan Romanian ja Moldovan katulapsia joululahjoilla.

Mustalaisethan ovat aina olleet heimokavereitani ja sydäntäni lähellä. Meille on syksyllä tulossa muun muassa romani-ilta Mikaelinkirkkoonkin, Jippu paljastaa.

Mielenkiintoista. Kirjoitinhan itsekin mustalaisista ja mustalaisuudesta Iltamakasiiniin jo vuosi sitten.

Siten tämä hengellinen työ on myös kulttuurityötä. Tässä ovat koko ajan kaikki maailman valtiot edustettuina Israelia myöten.

Jipun ja Aboa Gospel -kuoron Blues Brothers -messu Turun Mikaelinkirkossa 15. toukokuuta 2016 klo 17.00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Käytkö kirkossa?

Kyllä
64% (169 ääntä)
En
36% (97 ääntä)
Ääniä yhteensä: 266

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Musiikki

Uusimmat

Luetuimmat