Musiikki

Arvio: Dingon uusi suomalaiskokoonpano tuo mieleen yhtyeen 1980-luvun loiston

KEIKALLA   Pertti Neumann ja Tom Eklund bändeineen tarjosivat harvalukuiselle yleisölle Suomen Turussa huiman aikamatkan Dingon vuosikymmenten takaisin loiston päiviin.

Pertti Neumann esiintyi ensi kertaa upouuden Dingon suomalaiskokoonpanon kanssa Turun Kårenilla lauantaina 8. lokakuuta 2016.

Nalle Österman / Youtube

Joskus vannoutuneen musiikkidiggarin elämässä tulee hetkiä, jolloin huomaa olevansa todistamassa jotakin ihmeellistä. Maagista. Elämää suurempaa.

Tällainen hetki koettiin maineikkaalla Kårenilla Suomen Turussa lauantaina 8. lokakuuta 2016.

Vielä 1980- ja 1990-luvuilla Kåren oli Turun yöelämän ylittämätön ykkösmesta suomirockin saralla, jonne Dingot, Yöt, Himit, Smackit, Melroset, Alangon veljekset, CMX:t, Popedat, Tuomari Nurmiot ja kumppanit saapuivat viihdyttämään sankkaa ja ekstaattista yleisöä.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Kårenin hohto myyttisenä keikkapaikkana on kuitenkin saanut hiipua Logomon, Venus Nightlifen, Klubin, Gongin, Dynamon ja TVO:n tieltä.

Onkin mielenkiintoista todistaa, miten myyttinen konserttisali houkuttelee kansaa paikalle syksyllä 2016, kun sen lavalle astuu 1980-luvun kuumin kotimainen poprock-yhtye Dingo.

Millaista hysteriaa tänään vielä koetaankaan?

Iltamakasiini uutisoi elokuussa ensimmäisenä mediana, miten yhtyeen laulaja-lauluntekijä Pertti Neumannin, 57, johtaman "virolaisen" Dingon rinnalle on nyt ilmaantunut myös supisuomalainen vaihtoehto.

Elävä legenda harmitteli tuolloin kovasti sitä, miten hänen virolaisista ammattimuusikoista lokakuussa 2015 koostettua uudempaa Dingoa on haluttu jotenkin vähätellä ja jopa halventaa julkisuudessa.

Itselleni on erityisen tärkeää, että soittajilla on intohimoa ja sydäntä mukana — olen aina yrittänyt välttää sitä, että kerätään vain kasaan joku pumppu, mies vakuutti Iltamakasiinille.

Puhtaasti suomalaisen Dingon tulikokeeksi oli siis aikakirjoihin merkitty lauantai 8. lokakuuta 2016 ja konserttipaikkana toimisi maineikas Kåren Suomen Turussa.

Turun Kåren menee omissa kirjoissani varmasti Top 5 -keikkamestoihin, joitakin Dingon legendaarisimpia keikkoja tuli tehtyä siellä jo 1980-luvulla, mies muisteli Iltamakasiinille.

Nyt tulikasteensa saavan uuden "Suomi-Dingon" toisena nimihahmona voidaan pitää kitaristi-laulaja Tom Eklundia, 27, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi Voice Of Finlandin neljännellä tuotantokaudella tammikuussa 2015 esitettyään muun muassa Neumannin Naiselleni-hitin.

Neumann on esiintynyt Eklundin johtaman Liivit Boys -bändin kanssa jo kahdesti aiemmin, mutta nyt "Nipa" on katsonut ryhmän kelpaavan esiintymään jo Dingo-brändin alla.

Miten Voice-näkyvyys ja menestys korreloi yleisömenestyksen kanssa?

Häkellyttävän huonosti. Paikalla on vain kourallinen ihmisiä, kun astelen Kårenin ovista sisään juhlasaliin, missä The American Band -niminen coverbändi esittää jotakin 1970-luvulla levytettyä tunnettua rock-klassikkoa.

Alustavan aikataulun mukaan uusiutuneen Dingon on määrä nousta lavalle 22.30.

Hetken päästä bongaan Kårenin käytäviltä Tom Eklundin. Hän uskoutuu Iltamakasiinille kärsivänsä hieman krapulasta.

Päätit sitten riipaista kovan kännin, totean nuorukaiselle.

Joo, tää keikka jännitti niin paljon, miekkonen hymyilee.

Ymmärrän erinomaisesti Eklundin ratkaisun. Onhan Pertti Neumann ja hänen laulunsa olleet Eklundin suurin musiikillisen inspiraation ja innoituksen lähde.

Rock'n rollin ihanassa, upeassa ja kauniissa maailmassa kaikki on todellakin mahdollista.

Näin suurin fanikin voi jonakin päivänä löytää itsensä elämänsä suurimman esikuvan ja sankarin rinnalta lavalla yhteisen musiikillisen rakkauden äärellä.

Niin, rock'n rollin ihanassa, upeassa ja kauniissa maailmassa kaikki on todellakin mahdollista, kun tähdet ja muut taivaankappaleet ovat löytäneet paikkansa ja osuneet uomiinsa.

Ei siis ihme, jos siihen euforiaan täytyy vetäistä naula päähän herätäkseen tähän todellisuuteen.

Pertti Neumannia ei maisemissa kuitenkaan näy, vaikka illan H-hetki alkaa uhkaavasti lähestyä.

Odotus antaa mahdollisuuden muistella hetkosen joitakin aiempia kohtaamisia Dingon ja Pertti Neumannin (os. Nieminen) kanssa.

Kuten sitä ensimmäistä kertaa kesälla 1994, jolloin yhtyeen klassinen kokoonpano (kosketinsoittajaa lukuun ottamatta) oli mahdollista todistaa ilmaiseksi Korson Ankkarockissa. Siitä keikasta jääneet muistot tuntuivat kuitenkin haihtuvan savuna ilmaan Korson metsien siimeksessä tuprutellun jazz-tupakan muodossa.

No, olisi siinä voinut käydä huonomminkin – eräät kun näyttävät samoilevan siinä samassa metsässä edelleen.

Tämän ensikohtaamisen jälkeen Neumann ja Dingo ovat tulleet vastaan tasaisin väliajoin ympäri maan, vaihtelevalla menestyksellä. Jos Dingon viime vuosien keikkakuntoa pitäisi kuvailla yhdellä diplomaattisella sanalla, olisi tuo sana ailahtelevainen.

Kaiken vartijana on ollut Pertti Neumann, joka on vuodesta 2002 ollut ainoa Dingon jäsen, joka on vaikuttanut kaikilla Dingon 1980-luvun kulta-ajan albumeilla Nimeni on Dingo, Kerjäläisten valtakunta ja Pyhä klaani.

Eli levyillä, joita on vuosien mittaan myyty Suomessa arviolta puoli miljoonaa.

Kun Neumann ja hänen äänensä ovat iskussa, hehkuu yleisökin tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Kun taas ei, voidaan lehdistä lukea kohuotsikoita, joissa Neumann "esiintyi päihtyneenä" tai "petti yleisönsä".

Lopulta Kårenin portaikosta alkaa kuulua lupaavaa kolinaa.

Pertti Neumann on astellut taloon autioon.

Hän tilaa ammattilaisen elkein yläkerran aulabaarista lasillisen hyvää punaviiniä, ennen kuin astelee takahuoneeseen, missä uuden suomalais-Dingon muu jäsenistö illan tähteä jo odottaakin.

Mikä on elämämme sankarin pelikunto tänä historiallisena päivänä 8. lokakuuta 2016, jolloin Dingon uusi suomalaiskokoonpano tekee ensiesiintymisensä Suomen Turussa?

Kohta se nähdään.

Tässä vaiheessa Kårenin juhlasali on jo alkanut täyttyä arvovieraista. Silti kaukana horisontissa siintävät vuosikymmenten takaiset suuruuden päivät.

Paikalla on varovaisen arvion perusteella vain sata katsojaa.

Miten moinen yleisökato on oikein selitettävissä?

Onko markkinointi epäonnistunut? Eikö Dingo enää myy? Vai olisiko niin, että Logomossa 35-vuotisjuhlakiertueellaan samana iltana esiintyvä Yö-yhtye veti tällä kertaa pidemmän korren?

Yö-yhtyeen tiedotusportaalle välitetty kysymys vahvistaa ainakin viimeisen kysymyksen todeksi: Logomossa on ollut arviolta 1700 silmäparia katsomassa Dingon rakasta kilpakumppania.

Yö ja Dingo. Dingo ja Yö. Suomirockin porilaiset kultapojat 1980-luvulla. Eakkaat viholliset. Veriset kilpailijat. Uusromanttisen suomirockin kirkkaimmat tähdet.

Nimet, jotka helsinkiläinen poplaulaja Maija Vilkkumaa, 42, halusi ikuistaa omaksi laulukseen vuonna 2010 julkaistulle albumilleen Kunnes joet muuttaa suuntaa.

Dingo ja Yö, Yö ja Dingo.

Suomirockin supertähdet, joiden perintö valettiin noina kultaisina vuosina tuomaan leivän pöytään soittajilleen ja lauluntekijöilleen vielä 30 vuotta myöhemminkin.

Mutta onko noilla 1980-luvun mestariteoksilla mitään jakoa enää 30 vuotta myöhemmin?

Kårenin lavan eteen on harvinaisen helppo astella täyden tuopin kanssa, sen kun kävelee salin halki vaan.

Hyvät naiset ja herrat, Neumann ja Dingo, juontaja spiikkaa illan pääesiintyjän sisään.

Spiikkeri saa ilmoituksestaan kohteliaat aplodit, muttei juuri enempää. Ilmassa ei ole suuren urheilujuhlan tuntua.

Kello on tässä vaiheessa 22.56.

Lavalle astelee joukko salskeita kolmekymppisiä nuorukaisia, jotka eivät olleet vielä edes syntyneetkään, kun Dingo teki historiallisia mainetekojaan ympäri Suomea.

Heidän perässään lavalle nousee varttuneempi veteraani mustasankaisissa silmälaseissa, mustassa nahkatakissa, mustassa t-paidassa ja sinisissä farkuissa.

Habitukseltaan hän ei muistuta enää lainkaan sitä meikkaavaa androgyyniä nuorukaista, joka kaatoi kansaa ja särki sydämiä 30 vuotta sitten ympäri maan, vaan tuo pikemminkin mieleen tavallisen suomalaisen keski-ikäisen miehen, joka saattaa vielä pyörittää jonkinlaista pienimuotoista yritystoimintaa.

Miehen keskivartalosta löytyvä pyöreä kumpu kertoo, että yritystoiminta on kaikesta päätellen tuottanut sen verran hyvää tulosta, että välillä on voitu syödä sekä juoda hyvin.

Istun kivirappusilla ja kotiin pääse en. Tämä kaikki tekee selvän musta, elän kuin ois päivä viimeinen. Jäätävä on pohjantuuli, saan taas huulet siniset. Jostakin mä huudon kuulin, tule sinne missä vietimme – nuo parhaat hetkemme.

Äänestä sen viimein tunnistaa. Sama mies.

Pertti Neumann.

Elämäni sankari, sinä muistit mua. Porttikongin suojassa, kelpaa rakastua. Elämäni sankari, on hyvä levähtää. Huuliltasi henkoset, sain muistoja se on tärkeää.

Elämäni sankari, 1994 julkaistun Via Finlandia -comeback-albumin avausraita ja myöhempien aikojen Dingo-klassikko.

Kappale, jonka olin nauhoittanut putkeen yhdelle ja samalle c-kasetille vain siksi, että voisin nautiskella pelkästään sen lumosta yhden Ruotsin-risteilyn aikana 1990-luvun puolivälissä.

Ja sitä samaa lumoa ja tenhoa tuntuu kappaleesta löytyvän edelleen.

Vai johtuuko se yksinomaan kappaleesta tai laulusta?

Huomio kiinnittyy väistämättä tuoreen suomalaiskokoonpanon otteisiin. Niissä on tenhoa ja taikaa. Niissä on ymmärrystä ja tyylitajua. Niissä on herkkyyttä ja haurautta.

Nämä miehet – Neumannin ja Eklundin lisäksi Simo Kuusela bassossa, Otto Haapanen rummuissa, Matti Kankkonen kitarassa sekä Petteri Parkkila kosketinsoittimissa – pyrkivät vaalimaan Dingon perintöä palvelemalla Neumannin sävellyksiä niiden vaatimalla arvokkuudella, herkkyydellä, nöyryydellä ja kunnioituksella.

Ja kun Dingon klassikkokappaleet saavat arvoisensa käsittelyn näiltä nuorilta pelimanneilta, puhkeaa Neumannin laulukin kukkaansa.

2000-luvun Dingossa on nähty ja kuultu paljon musikantteja, jotka ovat kuvitelleet soittavansa 1980-luvun amerikkalaisessa tukkahevibändissä.

Noissa tilanteissa Neumannin herkkä ja hauras laulu on pakotettu väkisinkin väistymään rajun hevirevityksen tieltä, kun nämä kukkopojat ovat alkaneet tapella omasta elintilastaan keikkatilanteessa.

Noiden outojen hetkien aikana Neumannin hienot uusromanttiset poprock-sävelmät ovat muuttuneet jonkun tyylitajuttoman bilebändin käppäheviotteella soitetuiksi halpahalliversioiksi.

Ei ihme, jos Neumannin laulu on kuulostanut niissä tilanteissa ylikireältä, väkinäiseltä ja pingottuneelta. Ja ei ihme, jos ihmiset ovat tällöin äänestäneet jaloillaan.

Eihän Dingon kuulu tältä kuulostaa!

Toista on tänä iltana Kårenissa, se on selvinnyt jo illan ensimmäisen laulun aikana.

Kiitos paljon. Joo, tää on aika hypoteettinen tilanne kieltämättä. Öh, täällä on lavalla Dingona kunnia tehdä tämmöistä juttua nuorten miesten kanssa. Me tehdään välillä tietynlaista Dingo-tribuuttia, jota kuvataan parasta aikaa, Neumann puhuttelee yleisöä illan ensimmäisen välispiikkinsä aikana.

Ja totta tosiaan, viereeni on yhtäkkiä ilmestynyt ahkerasti suomirokkareita muun muassa edesmenneille Like Uutisille ja Johnny Kniga kertoo -lehdille kuvannut Nauska, joka on paikalla dokumentoimasta pientä palaa suomirockin historiaa ensi vuonna julkaistavaa Neumann-kirjaa varten.

Mutta free your mind ja relatkaa... Jees, ja tota nautitaan illasta. Joku sanoi, että täällä on vähän porukkaa, mutta mun mielestä tätä on riittävästi. Pidetään hauskaa ja katotaan mitä ilta tuo tullessaan, Neumann sanailee ennen kuin Haapanen laskee Sinä ja minä -ikivihreän sisään.

Rocktriviaan viehättyneet suomirockin ystävät ottavat varmasti ilolla vastaan sen tiedonjyvän, kenen verenperintö oikein elää tämän nuoren rumpalin suonissa.

No, tuon nuorukaisen isä on tietysti Melrosen rytmiguru Jami Haapanen, tuo ylistetty ja arvostettu grooven mestari.

Ja kun nuoremman Haapasen pojan soittoa kuuntelee kauemmin, alkaa yhä vahvemmin uskoa sanontaan "pojasta polvi paranee".

Rumpalin rauhallinen ja tasapainoinen ote luo hienon pohjan Neumannin klassikkosävelmille, joiden ylle kitaristit ja kosketinsoittaja voivat maalata omat kudelmansa. Eritoten hattupäisen soolokitaristin Matti Kankkosen varmat otteet tekevät syvän vaikutuksen.

30 vuodessa ei näistä sifonkihuiveista pääse näemmä eroon. No, mikäs siinä. Me ollaan tällä samalla aikajanalla edelleeen, biisi nimeltä Lähetyssaarnaaja.

Kylläpä kuulostaakin hyvältä!

Kun rumpali on luonut varmalla groovellaan levollisen ja hartaan tunnelman, pääsee Neumannin laulukin oikeuksiinsa.

Kårenin lavalla mies tuntuukin olevan kuin kotonaan, klassikoiden ja hittien seuratessa toisiaan – Lakatut varpaankynnet, Kirjoitan, Kulkuri ja kaunotar, Perjantai, Levoton Tuhkimo...

Kiitos. Kiitoksia. Tää oli vähän taiteilijan vapaus, kiva irroitella joskus, tähti toteaa Kulkuri ja kaunotar -balladin jälkeen.

Miellyttävää soittaa näiden ukkeleiden kanssa. Taiteellinen vapaus jatkuu siinä mielessä, että... Mä muistelen aikoja, mennään osastoon 1986 ja Turku Kåren.

Yleisö hurraa.

Edelleenkin, monesti kysytty, niin mäkin olen jumalauta tehnyt vuosien mittaan 5000 keikkaa, riittääkö? En tiedä, mutta edelleen Top 3:een mun keikkakokemuksista jostain syystä liittyy Turku – ja Kåren, Neumann herkistelee.

Yleisön hurraus yltyy.

Se on kyllä merkillinen juttu. Tiettyihin hetkiin ja tapahtumiin liittyy aina jotakin maagista. Jotain aivan sellaista jota ei niinku joku ihan hiffais heti, että hetkinen, näinkin tää voi mennä. Vaikka olisi hirveän kaoottista ja mitä tilannetta, mutta sen muistaa ihan sekunti sekunnilta, Neumann selittää, demonstroiden sormiensa napsuttelulla näiden hetkien iskutiheyttä.

Eniveis, me tehdään nyt tällainen taiteellinen trippi mun nuoruuden sankarin maisemiin. Kysymyksessä on Marc Bolan ja T. Rexin hitti vuodelta 1972, jos muistan oikein. Biisi on nimeltään Get It On ja mies vierelläni avaa pelin.

Viimeisten sanojensa aikana Neumann viittilöi arvostavasti Tom Eklundin suuntaan, joka tässä hetkessä ottaa keikan vetovastuun hetkeksi vastaan iloisin ilmein.

Okei, kiitos Nipa. Hei, oikein ilo olla täällä, hei, kamoon! Pitkästä aikaa Turussa mekin, tällaisella ihan hyvällä verukkeella, "ihan ookoo" -verukkeella tultiin tänne tänään, Eklund fiilistelee ennen lavalla esiintyvien soittajien esittelyä.

Mutta eiväthän he enää esittelyä kaipaa, sillä lavallahan on the one and only Dingo!

Mun nimi on Tom Eklund ja tää on ehkä historiallisin hetki mun elämässäni tänä iltana, mutta ei siinä, tästä on hyvä jatkaa. Toivottavasti Nipa ottaa meidät muillekin keikoille. Mennään tää Get It On, tää menee näin!

Katson ympärilleni. Yleisö näyttää iloiselta, onnelliselta ja tyytyväiseltä. Panen merkille nuorten ja kauniiden naisten vahvan edustuksen yleisössä.

Nämä laulut ja tulkinnat näyttävät purevan vielä reilut 30 vuotta myöhemminkin.

Ja miksi eivät purisi. Onnistuihan Pertti Neumann kirjoittamaan muutamassa vuodessa tukun ajattomia lauluja, jotka tuntuivat saapuvan jostakin elämää suuremmasta osoitteesta.

Jostakin musiikin arkaaisilta alkulähteiltä. Sieltä ikuisesta virrasta.

Näin hyvältä Dingo ei ole tainnut kuulostaa sitten 1980-luvun.

Tänä taianomaisena iltana paikalle saapunut yleisö saa nähdä ja kokea Dingon jälleensyntymän.

Miltäköhän Yö-yhtye mahtaa näyttää ja kuulostaa siellä Logomon suurella lavalla 1700 hengen edessä?

Veikkaan, että takuuvarmemmalta ja yllätyksettömämmältä kuin Dingo.

Siellä Logomossa on tarjolla viimeisen päälle harjoiteltu, suunniteltu ja toteutettu konserttielämys. Sellainen, missä maksava asiakas tietää jo hyvissä ajoin mistä maksaa ja mitä vastineeksi saa.

Tuttua ja turvallista, helppoa ja ennalta-arvattavaa.

Nakit ja muusi. Lihapullat ja ranskalaiset. Hernesoppa. Karjalanpaisti. HK:n Sininen.

Pertti Neumann alkaa olla Suomen viimeisiä eläviä menneiden aikojen rocksankareita ja -tähtiä. Nipalta kun ei koskaan tiedä, mitä kulloinkin saa. Välillä kokki tarjoilee karrelle palaneen pyttipannun, toisinaan jotain parempaa.

Tai kuten tänä iltana Kårenilla, oikein kunnon seitsemän ruokalajin gourmet-illallisen!

Yhtäkkiä vähäinen yleisömäärä ei harmita tippaakaan. Tämä on niitä harvinaislaatuisia keikkoja, jotka merkitään aikakirjoihin maagisina.

Sen näkee ja kuulee niistä ekstaattisista reaktioista, jotka nämä laulut ja niiden esittäjät kuulijoissaan aiheuttavat. Hysteriaa. Sekopäisyyttä. Häröilyä.

Ihanaa!

Ajoittain Neumannin on nähty esiintyvän epävarmasti ja poissaolevasti. Näiden välttävästi onnistuneiden keikkojen jättämä muistijälki on tänä iltana kuin poispyyhkäisty Nipan hallitessa lavaa sillä samalla suvereniteetilla, mikä teki 1980-luvulla miehestä elävän legendan ja hetkiseksi Suomen suurimman rocktähden.

Makustelen hetkisen Neumannin parin kuukauden takaisia sanoja Iltamakasiinin haastattelusta.

Kun kemiat pelaa, niin loppuhan on silkkaa nautintoa.

Niin.

Kun kemiat pelaavat näin hienosti kuin Pertti Neumannilla ja Tom Eklundin Liivit Boys -yhtyeellä, voimme keikalla todistaa itsevarmasti ja rohkeasti esiintyvän solistin, jonka otteet ja tulkinnat tuovat mieleen 1980-luvun loiston päivät.

Niin itsevarmaksi Neumann heittäytyy, että toimittajanne havaitsee kännykkäkameransa olevan Rio ohoi -laulun aikana yhtäkkiä solistin kätösissä, mistä käsin mies ottaa lavalta lähikuvaa niin bändin uusista soittopojista kuin yleisöstäkin, ennen kuin ojentaa sen häkeltyneelle toimittajallenne takaisin rempseästi virnistäen.

Aivan mahtavaa!

Keikan loppusuoralle mahtuu vielä lisää yllätyksiä, kun Dingo kaivaa Neumannin 1986 julkaistulta soolodebyytiltä Albion levyn Naiselleni-nappihitin.

Eli kappaleen, jonka esittämistä Dingon kanssa Eklund on ehdottanut idolilleen kirjeitse jo kymmenen vuotta sitten! Nyt hän saa olla tekemässä historiaa yhdessä elämänsä sankarin kanssa. Sattumaako?

Yleisönhuudatuksen jälkeen ilta huipentuu luonnollisesti Dingon suurimpaan hittiin Autiotaloon, joka on toiminut Dingon Paranoidina ja Smoke On The Waterina niin kauan kuin muistan.

Jokin on kuitenkin toisin. Kun tämäkin klassikko on välillä kulkenut kuin kivireki betoniporsailla, tuo uusi ryhmä tähänkin ikivihreään uutta virtaa.

Kun Dingo esiintyi esimerkiksi Turun Caribia-Areenalla lauantaina 15. syyskuuta 2012, oli bändin silloinen basisti nahkatakki päällä ja poissa lavalta ennen kuin hänen bassonsakaan oli vaiennut, Neumannin jäädessä säestämään itseään sähkökitaransa kanssa.

Tällä miehistöllä ei ole kiire mihinkään, vaan herrat pyrkivät venyttämään kliimaksin äärimmilleen, kuin loputtoman orgasmin.

​Tällaista puhdasta soittamisen riemua on suunnaton ilo seurata.

Autiotalo huipentuukin miehistön moniääniseen accapella-kuorolauluun, johon yleisö yhtyy täysin palkein sydämensä kyllyydestä.

Tällöin tapahtuu ihme: Kårenin katto lentää sepposen selälleen taivaisiin ja muuttuu taikamatoksi, joka lennättää koko yleisön halki universumien ja galaksien maailmankaikkeuden alkupisteeseen määräämättömäksi ajaksi, missä aika ja paikka menettävät merkityksensä.

Siihen paikkaan, mihin elävällä musiikilla parhaimmillaan pääsee, kun elämä ja maailma on suosiollinen.

On pakko olla realisti: Dingon kulta-aikojen kokoonpano – Neumann, kitaristi Jonttu Virta, basisti Pepe Laaksonen, kosketinsoittaja Pete Nuotio ja rumpali Juha "Quuppa" Seittonen – ei tule enää koskaan palaamaan yhdessä lavalle.

Siihen vaikuttavat alkuperäisen rumpalin terveysongelmat sekä eräs kohtalokas risteilykonsertti, mikä oli liikaa kosketinsoittaja Nuotiolle.

Eikä se samalta varmasti enää kuulostaisikaan.

Jos Dingon yleisö haluaa nostalgiatripin – ja sehän haluaa – tarjoilee tänä iltana Kårenissa pyörähtävä rykmentti autenttisimman kasarielämyksen, mikä Dingolta on 2010-luvulla mahdollista saada.

Eikä se ole ihan vähän se.

Lue lisää: Pertti Neumannilla nyt jo kaksi Dingoa, virolainen ja suomalainen – mukana myös Voice Of Finland -tähti! (13.8.2016)

Pertti Neumann ei tykkää puhua virolaisesta Dingosta: "Vähän turhan kärjistettyä" (18.8.2016)

 

Dingo vai Yö?

Dingo
83% (100 ääntä)
17% (20 ääntä)
Ääniä yhteensä: 120

Etusivulla nyt

Uusimmat: Musiikki

Uusimmat

Luetuimmat