Viihde

Pahamaineisen MV-lehden Ilja Janitskin aikoo seuraavaksi Suomen presidentiksi – "totuus velvoittaa"

POLITIIKKA   Suomalaisten oikeusviranomaisten tutkima MV-lehden päätoimittaja on päättänyt lähteä mukaan Suomen ensi vuoden presidenttikisaan.

Ilja Janitskin

Ilja Janitskinin Facebook-sivut

Iltamakasiini uutisoi lokakuussa 2016, miten MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin on osallistumassa vuoden 2019 eduskuntavaaleihin perussuomalaisten entisen kansanedustajan James Hirvisaaren uuden Reformi-liikkeen riveistä.

Ainut, mitä minä voin Suomen kansalle antaa tällä teollani, on helvetillinen taistelutahto ja sitä kunnollista vastarintaa, mitä tällä hetkellä Suomen politiikasta puuttuu, mies totesi 31. lokakuuta 2016 Facebookissa julkaisemassaan videotervehdyksessä.

Rasistiseksi ja äärioikeistolaiseksikin moitittu MV-lehti on saanut varsin voimakkaita vastustajia niin lukijoiden kuin viranomaistenkin keskuudesta.

Janitskinin päätoimittamaa verkkosivustoa epäiltiinkin aluksi muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, laittomista uhkauksista ja tekijänoikeusrikoksista.

Espanjan viranomaiset ehtivät jo pidättää miehen lokakuussa 2016 Suomen viranomaisten pyynnöstä, mutta päästivät tämän vapaalle jalalle tutkinnan ajaksi.

Vuoden alussa tulikin tieto, että MV-lehden rikostutkinnasta on jo pudotettu osa rikosnimikkeistä pois.

Nyt Janitskin on lisännyt panoksia tuntuvasti. Viime viikonloppuna mies nimittäin ilmoitti julkisessa Facebook-profiilissaan pyrkivänsä Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi!

Jotta mies voi asettua ehdolle, täytyy tämän 39-vuotiaan mediavaikuttajan saada kerättyä 20 000 kannattajakorttia edustamalleen puolueelle ehdokkuutensa mahdollistamiseksi.

Ensimmäisen kannattajakortin allekirjoitti entinen perussuomalainen kansanedustaja James Hirvisaari, jonka perustamasta uudesta Reformi-liikkeestä Janitskin on lähdössä ehdolle myös Suomen seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Janitskinin kampanjasivuilta osoitteessa www.tasavallanpresidentti.com onkin mahdollista jo tulostaa postitettavia kannattajakortteja tämän ehdokkuuden varmistamiseksi. Samalla sivustossa on mahdollista tutustua tähän Suomen jahdatuimman miehen arvomaailmaan tarkemmin.

Vaalikampanjansa tunnuslauseena Janitskin käyttää mottoa "totuus velvoittaa".

Totuus velvoittaa minut vilpittömästi puoltamaan jokaisen – monikulttuurisen – Suomen kansalaisen etua. Totuus velvoittaa minut asettamaan isänmaamme edun omani edelle. Ennen kaikkea totuus velvoittaa minut saattamaan rakasta isänmaatamme kohtaan rikkoneet oman etunsa tavoittelijat edesvastuuseen teoistaan, mies kirjoittaa tiistaina 10. tammikuuta 2017 julkaisemassaan avauspostauksessa vaalikampanjalleen.

Rakkaat ystävät, totuus velvoittaa minut olemaan luottamuksenne arvoinen!

Suomen järjestyksessä 22. presidentinvaalit järjestetään sunnuntaina 28. tammikuuta 2018 eli reilun vuoden päästä.

Janitskinin lähdöstä Suomen seuraavaan presidenttikisaan kertoi ensimmäisenä mediana MV-lehti.

Uskotko Ilja Janitskinin mahdollisuuksiin presidenttikisassa?

Kyllä
81% (923 ääntä)
En
19% (221 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1144

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Aiheesta muualla: 

MV-lehden Ilja Janitskin aikoo seuraavaksi Suomen eduskuntaan: "En ymmärrä politiikasta mitään!" – video

Valemediaksi syytetyn MV-lehden Janitskin teki tyylikkään eleen – lahjoitti 2000 euroa vähävaraisille lapsiperheille jouluksi

Pahamaineisen MV-lehden Ilja Janitskin julkaisi rikosrekisterinsä – katso kuva ja ylläty

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat