Viihde

Andy McCoy pelästytti pahanpäiväisesti ruotsalaisen diskostaran Pandoran: "Hän säikäytti minut kuoliaaksi!"

SUOMIROCK   Monissa liemissä keitetty kansallinen instituutio Andy McCoy ensin järkytti ja sitten ilahdutti ruotsalaista eurodance-tähteä.

Andy McCoy on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista suomalaisista muusikoista maailmanlaajuisesti.

MTV3

Vaikka Hanoi Rocksissa ja Iggy Popin (oik. James Newell Osterberg, Jr.) bändissä kannuksia kerännyt Andy McCoy (oik. Antti Hulkko) on yksi Suomen tunnetuimmista rocktähdistä kautta aikojen, ei voida silti olettaa kaikkien häntä tuntevan.

Varsinkin, jos on ruotsalainen diskotähti Pandora (oik. Anneli Magnusson), joka on tottunut pyörimään samppanjalasi kädessä yökerhojen värivaloissa savuisten ja hämyisten rockluolien sijaan.

Viime viikon sunnuntaina 12. maaliskuuta 2017 nyt jo 46-vuotias diskostara teki Facebookiin päivityksen, missä hän kertoi kohtaamisestaan suomalaisen rocklegendan kanssa 1990-luvun puolivälissä.

Pandoran ura oli Pohjoismaissa kuumimmillaan juuri 1990-luvulla, saihan hän Suomestakin kultalevyn 1993 julkaistulla debyyttialbumillaan One Of A Kind yli 20 000 kappaleen levymyynnistä.

Löysin tämän mukavan nimikirjoituksen järjestellessä levyjäni. Tapasin Andyn Suomessa noin 20 vuotta sitten. Hän säikäytti minut kuoliaaksi koputtamalla ensin minua olkapäähän ja seisten todella lähellä takanani sanoen samalla "Hi Pandora" hampaattomalla hymyllä, nainen muistelee englanniksi julkisessa Facebook-päivityksessään.

Olin nuori enkä tuntenut häntä kunnes hän esitteli itsensä, mutta hän oli todella ystävällinen.

Jakamassaan valokuvassa Andy on kirjoittanut Pandoralle 1995 julkaistun soololevynsä Building On Traditionin sisälehtiöön vapaasti englannista suomeksi käännettynä seuraavanlaiset terveiset:

Pandoralle tai Annelille rakkaudella, toivotan sinulle mitä parhainta menestystä ja rakkautta.

Nimikirjoituksensa alle Andy on vielä raapustanut kolme X-kirjainta, jotka verkosta löytyvät slangisanakirjat kertovat tarkoittavan joko suukkoja tai pornografista materiaalia. Sitä tämä tarina ei kerro, kumpaa McCoy mahtoi tarkoittaa.

Sen sijaan tämä tarina kertoo, miksi McCoyn hammaskalusto – leegot – menivät 1990-luvulla niin huonoon kuntoon, että miehelle teetettiin lopulta uusi purukalusto tykkänään The Real McCoy -elokuvan tuotoilla 1998.

Metadoni vie kalsiumin verestä ja pilaa hampaat, kitaristi selvitti toimittaja Juho Juntuselle Soundi-lehden haastattelussa 1996.

Metadonia käytetään yleisesti heroiinin korvaushoidossa. McCoy on puhunut vuosien mittaan avoimesti heroiiniriippuvuudestaan, mistä hän taisteli lopulta itsensä kuiville.

Tunnetuin 54-vuotiaan McCoyn viimeaikaisista kepposista on kesällä 2016 Uudenkaupungin Karjurockissa tapahtunut episodi, missä kitaristi hyökkäsi salakavalasti lavalla laulaneen Yö-yhtyeen Olli Lindholmin taakse ja kasteli tämän alkoholipitoisilla juomilla.

Toivon, että mut muistetaan siitä, että mä toin viihdettä , huumoria ja musaa kansalle, kitaristi selvitti perintöään Salomon Garagen haastattelussa elinkautisvanki Eikka Lehtosaarelle syksyllä 2016.

 

Viihdyttävätkö kepposet?

Kyllä
79% (33 ääntä)
Ei
21% (9 ääntä)
Ääniä yhteensä: 42

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat