Musiikki

Arvio: Popeda on tehnyt harvinaisen huonon ja tyhjänpäiväisen levyn

SUOMIROCK   Uudella levyllään tamperelainen suomirockin instituutio raiskaa rock'n rollin, kirjoittaa Iltamakasiinin Nalle Österman.

Popeda: Haista Popeda (ilm. 17.3.2017)

0 / 10

Universal Music

Suomalaiset ovat varsin tyhmää ja yksinkertaista kansaa. Miten on muuten selitettävissä se, että Popeda on pärjännyt renkutuksillaan maailman myrskyissä ja tyrskyissä jo 40 vuotta.

Eihän siinä mitään. Mikäs sen mukavampaa kuin dokata kaljaa ja mussuttaa makkaraa Popedan tahtiin samalla kuin vonkaa pi**ua joltakin pirjoirmeliltä.

Sitä pimppaa, pimpsalooraa, pöheikköä ja pesää, niin.

Popedan nousu takaisin suomirockin huipulle tapahtui 2008 julkaistulla Täydelliset miehet -albumilla, kunhan bändin solisti Pate Mustajärvi oli kammennut itsensä takaisin kuoleman porteilta elävien kirjoihin ja pannut bändin kokoonpanon remonttiin.

Hanoi Rocksista lainatuilla ja varastetuilla soittoniekoilla bändi rallatteli kuulijat kumoon sellaisilla nappihiteillä ja ässäbiiseillä kuin Elän itselleni, Onhan päivä vielä huomennakin, Huhhahhei, Aino ja Kuutamohullu.

Täydellisten miesten rinnalla 2011 julkaistu Voitto tuntui nimestään huolimatta korkeintaan tasapeliltä tai jopa tappiolta.

Kuudessa vuodessa pitäisi bändin kuin bändin onnistua latomaan timanttista jälkeä markkinoille moisen pettymyksen jälkeen. Onko tänään perjantaina 17. maaliskuuta 2017 ilmestynyt Popedan 20. studioalbumi Haista Popeda sellainen?

Kansi ainakin lupaa hyvää. Mustavalkoisessa kannessa tylyn näköiset vanhan liiton äijät poseeraavat tuimina kuin Donald Trump ja Ilja Janitskin vaalityötä tehdessään.

Nyt ollaan perussuomalaisten totuuksien äärellä.

Eikä Popeda petä, vaan laulaa jo levyn ensimetreillä Lotta Svärdistä kappaleessa Tuntematon Tero. Mutta, mitä ihmeen tyhjänpäivästä ränttätänttää tämä musiikki oikein on?

Levyn toisessa raidasssa vislaillaan ja unelmoidaan Lihasta ja perunasta. Mutta mitä ihmeen sissijuustoa tämä tähdenlentopopparit mieleentuova väliosa oikein on?

Popeda on haalinut uudelle levylleen tuottajakseen Stigin modernisoidakseen soundiaan. Tämä tie on kuin tehtailtu niille, jotka haluavat viihdyttää kansaa joko Tähdet Tähdet -revyyiloittelussa tai Vain elämään kaltaisessa nyyhkyoopperassa.

Tämä on kai sitä katu-uskottavaa nykyaikaa, jossa vajaan kymmenen vuoden takaisen Popedan tarjoama laatu Täydellisillä miehillä voidaan korvata millä tahansa ripulipaskalla.

Onneksi seuraava laulu Helvetin pitkä perjantai pelastaa levyn alun täydelliseltä mahalaskulta, eli Popedan oodi Yö-yhtyeen laulusolistille Olli Lindholmille, missä yömies saa kuulla ja tuntea kunniansa luukuttaessaan suosikkibändiään seinän takaa liian kauan ja liian lujaa.

Tämä on sitä suomalaisen sisäpiirin muusikkohuumoria vuonna 2017.

Se on piis vaan tai tulee turpaan, tokaisi myös stadilainen Dave Lindholm aikoinaan.

Laulaisivat edes kierosilmäisestä levykriitikosta, niin saisivat todellista särmää jonkun tyhjänpäiväisen hassuttelun sijasta.

Sininen liekki on puolestaan sellainen nyyhkyballadi, jonka aikana voi käydä röökillä ruotsinlaivan tupakkakopissa ellei ole sitten mielitiettyä kenen kanssa kuherrella nuuska huulessa.

Lisää suomalaista muusikkohuumoria vuonna 2017 kuullaan Hei Heidi Hei -kappaleen introssa, jonka 40 sekunnin mittainen alku on varmasti karmivinta kotimaista rocksisäpiirin rinkirun**austa tänä vuonna, kun Pate ja Klamydian Vesku Jokinen mittailevat muniaan ja ottavat toisiltaan huuleen.

Itse raitahan ei ole lainkaan hassumpi.

Sitten saadaankin matkata jo kokonaista neljä raitaa (Rakkauden leka, Hulapaloo, Öljytyt lanteet, Surun sahanpuruja) kunnes vastaan tulee seuraava siedettävä laulu. Näiden rallien aikana voi hyvillä mielin käydä laivan vessassa vaikka paskalla tai oksentamassa, mitään ei ole menettänyt.

Helleaalto olisi Täydellisillä miehillä kelpo täyteraita, mutta tässä konkurssissa on pakko rääpiä jo karstatkin pesästä. Ja katso, siellähän on myös Patekin rannalla vonkaamassa pesää. Sattumaako?

Ei p*****e, pakko tässä on jo korkata ja vetää pää täyteen, eihän tätä kestä selvin päin!

Ja katso, siellä on Popeda jo vastassa laivan tax freestä ostetun Jaloviina-putelin kera! En tiedä, näkeekö kukaan muu mitään kummallista tai perverssiä siinä, että viinaan miltei menehtynyt kuuskymppinen äijä laulaa Oodin Jaloviinalle?

Vähän sama kuin pedofiliasta tuomittu lapsiinsekaantuja laulaisi serenadin vastasyntyneelle tyttärellesi.

Mutta tätähän tämä on. Laivassa on käytävä, katkarapuleipä on syötävä, viina on juotava ja kukaan ei lopulta enää seuraavana aamuna muista mitä tapahtui laivan hytissä aamukolmelta vaikka tytär huutaa seuraavana aamuna, että "iskä, setä kävi muhun käsiksi", johon kohmeloinen pappa murahtaa vaan "älä höpötä, haista Popeda".

Tällä levyllä Popeda raiskaa rock'n rollin. Eikä se ole lainkaan kaunista tai mikään hyvä juttu.

Popedan yleisö on ylväästi junttia. Ne juovat laivalla viinaa, vetävät röökiä, syövät makkaraa ja sadattelevat niitä jotka tulevat viemään niiden naiset, miehet ja makkarat – vaikka ne eivät söisikään sianlihaa. Mutta varmuuden vuoksi kielletään kaikki sellainen, mikä uhkaa ja pelottaa.

Joten Popeda tekee tutun ja turvallisen äänilevyn, jolla voi naureskella matkalla pankkiin, miten huonolla tavalla ja tavaralla sitä junttia voi oikein kusettaa.

Sillä harvinaisen huono levyhän Haista Popeda on. Niin huono, etten toivottavasti joudu kuulemaan ja kuuntelemaan tätä enää ikinä koskaan missään.

Tämän rinnalla jopa Dingon Facebookissa-mahalasku on jonkun Mozartin loihtima mestariteos.

Haista Popeda kuulostaa levyltä, jolla Popeda matkii itseään. Levy, jonka rallit on kirjoitettu yhdessä viikonlopussa treenikämpällä sikaillen siten, että kuka keksii paskimmat ja junteimmat riffit sekä riimit.

Juu juu juu, juustossa löytyy, totta tosiaan.

Ja kun kaikilla on niin s**tanan mukavaa ja leppoista siinä rinkirun**ausklubissa, niin kukaan ei kehtaa sanoa, miten sietämätöntä paskaa sinne narulle on oikein tarttunut.

Mutta tämä on ajan henki. Mitä paskemmin teet, sitä paremmin pärjäät. Katsokaa nyt vaikka tätä maamme hallitusta.

Tämä on sitten seurausta siitä, kun millään ei ole enää mitään väliä.

42:n liian pitkän minuutin ja liian monen laulun levy päättyy kappaleeseen Lisää viinaa (mun silmät liikkuu). Tietysti. Sehän oli nyt sanomattakin selvää.

Kyseisessä rallissa hoetaan kokonaista 30 kertaa "lisää viinaa mun silmät liikkuu" eikä juuri muuta. Siten biisi tuo vahvasti mieleen AC/DC:n yhden ankeimmista ja aivottomimmista renkutuksista eli Safe in New York Cityn, vain juntimmin vedettynä tottakai.

Taannoin Ylen Areena tarjosi Popedan konserttitaltioinnin Pihtiputaan Saapasjalkarockista vuodelta 1987. Siinä kotisoffalla istuessa vastaan tullut Bandiittipolkka pani miettimään, voiko kukaan enää panna tästä vielä huonommaksi.

Kyllä voi. Kyllä Popeda voi.

Kuuntele Popedan 20. studioalbumi Haista Popeda ilmaiseksi musiikkipalvelu Spotifystä tästä linkistä!

DISCLAIMER: Levykriitikon työ ei ole aina niin ylvästä ja mukavaa. Joskus joutuu kuuntelemaan levyjä, jotka osoittautuvat pettymyksiksi. Kuuntelukokemuksesta syntyvä ikävä ja vastenmielinen tunne on sitten purettava jotenkin, vaikka sitten levyarvioksi. Joskus ne sanavalinnat eivät ole niin miellyttäviä vaan pikemminkin reflektioita tästä kuuntelukokemuksesta. Olisihan se mukava vain kehua kaikkia julkaistavia levyjä, mutta aina ei voi. Silloin syylistyisi valehteluun. Ja jos välttelisi tällaisia negatiivisia reflektioita, syyllistyisi pelkuruuteen. Vaikka suomirockin hyväveli-kerhossa olisi miten mukavaa tahansa, se ei synnytä ja tarkoita automaattisesti hyvää musiikkia. Itse rakastan musiikkia liikaa, jotta katsoisin vain hiljaa vierestä, kun sitä kohdellaan kuin halpaa huoraa. Kiitos ymmärryksestä.

​- Nalle Österman

​EDIT pe 17.3.2017 klo 19.38: Lisätty disclaimer.

EDIT su 19.3.2017 klo 13.30: Kielenhuoltoa.

Aiotko juoda viinaa uuden Popedan tahtiin?

En
65% (911 ääntä)
Kyllä
35% (495 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1406

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Musiikki

Uusimmat

Luetuimmat