Ulkomaat

Seksityöntekijän mukaan vammaisten seksuaalisuus on yhä tabu

Viime viikolla kirjailija Kathy Lette ja malli Katie Price, joiden lapset kärsivät autismista, puhuivat poikiensa viemisestä seksityöntekijöiden pakeille. Naiset halusivat, että myös heidän lapsensa saisivat kokea sellaista läheisyyttä, jota monet pitävät itsestäänselvyytenä.

Yksi tällaisia palveluita tarjoava nainen on Mirror-lehden haastattelema Marianne.

Kolmekymmentäyhdeksänvuotias Marianne on entinen sosiaalityöntekijä, jonka oma äiti kärsi multippeliskleroosista. Nyt nainen on tarjonnut seksipalveluita yli neljän vuoden ajan.

Hän arvioi, että noin 10 prosentilla hänen asiakkaistaan on joko fyysisiä vammoja tai mielenterveyden häiriöitä. Hänen mukaansa vammaisten seksuaaliset tarpeet on yhä paljolti tabu.

Seksuaalinen kohtaaminen kuitenkin tarjoaa Mariannen mukaan valtavasti iloa heille, joille fyysisen kanssakäymisen mahdollisuudet ovat arjessa rajalliset.

– Eräs herrasmies oli saanut aivovaurion 14-vuotiaana. Hän oli 30-vuotias ja asui yksin täyspäiväisen henkilökohtaisen avustajan hoidettavana. Hän oli avautunut hoitajalleen seksuaalisista haluistaan, joita ei ollut kyennyt toteuttamaan, Marienne kertoo.

– En usko, että hän olisi kyennyt toteuttamaan niitä itse, hän oli haavoittuva, eikä hän olisi tiennyt, miten hoitaa asia turvallisesti.

Toinen hänen asiakkaistaan oli 58-vuotias mies, jolla ei ollut koskaan ollut naista sängyssään.

– Hän oli paljastellut itseään julkisilla paikoilla ja osoittanut ei-toivottua seksuaalista käyttäytymistä. Todettiin, että se johtui seksuaalisesta turhautumisesta.

– Vaikka hänellä ei ole samaa ymmärrystä ihmissuhteista kuin muilla, hänellä oli fyysisiä tarpeita, jotka olivat aiheuttaneet hänen elämäänsä ongelmia, ja ne olisivat saattaneet tehdä hänestä rikollisen.

Marianne veloittaa saman summan riippumatta, onko hänen asiakkaillaan liikuntarajoitteita tai kehityshäiriöitä.  Hän sanoo, että liikuntarajoitteisten kohdalla on syytä varata hieman enemmän aikaa muun muassa riisuutumiseen.

Lähde: Mirror

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Oletko ehkä demiseksuaali? Tarkista tästä 5 faktaa16.7.2017 21.01
Seksuaalinen suuntautuminen entistä harvemmin syynä kiusaamiseen27.6.2017 22.01
Poliisi turvaa näkyvästi seksuaalivähemmistöjen kulkuetta – nousee ensimmäistä kertaa Pride-rekan kyytiin25.6.2017 19.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ulkomaat

Uusimmat

Luetuimmat