Viihde

Piparinleivonnan SM-kilpailujen voitto meni Ylöjärvelle

Leena Taivalsaari

Lehdistökuva

Piparinleivonnan Suomen Mestaruus -kilpailun voittaja valittiin riehakkaissa tunnelmissa lauantaina 9.12.2017 Lempäälän Ideaparkissa.

Kilpailuhuuma villitsi yleisön lauantaina Lempäälän Ideaparkissa, kun kauppakeskuksen keskustorilla miteltiin Suomen parhaimman piparinleipojan tittelistä. Dramaattinen iltapäivä piti sisällään niin piparien katkeamista, liitosten murtumista kuin taikinan palamistakin. Vaiherikkaan mestaruusfinaalin voittajaksi valittiin Leena Taivalsaari upealla Santa’s Airlines -piparkakkulentokoneellaan. Muita finaalitöitä olivat flyygeli, viiden lentokoneen karuselli, joulukranssi sekä jouluinen huoneasetelma kuusineen ja lahjoineen.  

Tuomaristo ihasteli tämänvuotisen kilpailun tasoa sekä kilpailutöiden mielikuvituksellisuutta, ja kertoi ettei voittajaa ollut helppo valita. Päätöksen voittajasta tekivät Myllyn Parhaan tuotekehittäjä ja tuomariston puheenjohtaja Riikka Aarniola, Ideaparkin Intersport-myymälän kauppias Tino Pakarinen ja Jesper Junior -liikkeen edustaja Anne Korhonen sekä juontaja Kimmo Vehviläinen.

“Voittajatyössä vakuutti erityisesti tasainen paistotulos ja jouluinen tunnelma. Siinä oli selvästi kunnioitettu piparia”, kommentoi puheenjohtaja Aarniola pilke silmäkulmassa.

Kilpailun tuoksinassa tunnelman pitivät katossa hupaisan juontaja Vehviläisen lisäksi suosikkiartisti Benjamin. Benjaminin keikkaa ja voittajan julkistusta pääsi seuraamaan myös Facebookissa, jossa parhaimmat palat näytettiin katsojille live-lähetyksenä.

Jo seitsemättä kertaa järjestetty kisa jatkaa suosiotaan

Mestaruustaisto oli tänäkin vuonna äärimmäisen tiukka. Myllyn Parhaan kilpailusivustolle lähetettiin marraskuun aikana yli 100 toinen toistaan upeampaa piparkakkuluomusta. Kilpailun raati valitsi viisi finalistia sekä yleisöäänten että taidokkaiden työnäytteiden perusteella.

Finaalissa kilpailijat toteuttivat vapaamuotoisen työn, jonka tekemiseen alusta loppuun annettiin aikaa vain 1,5 tuntia. Annetussa ajassa kilpailijoiden piti piirtää kaavat, leipoa pipariosat, paistaa ne, jäähdyttää, koota ja koristella luomuksensa. Tehtävässä sai käyttää korkeintaan kolmea eri elementtiä, joista yksi oli pikeerikuorrute.

Yleisön on vielä mahdollista äänestää omaa voittajasuosikkiaan Myllyn Parhaan Facebook-sivulla 11.12. alkaen.

 

Voittajaksi valittiin:

Leena Taivalsaari, Siivikkala, Ylöjärvi

2.-5. sija:

2. sija: Julia T. Watson, Kouvola; kilpailutyö “Jouluinen huoneasetelma”

3. sija: Tuula Mäkelä, Turenki; kilpailutyö “Joulukranssi”

4. sija: Tiina Varjus, Parola; kilpailutyö “Flyygeli”

5. sija: Ninna Mäkinen, Raisio; kilpailutyö “Joulusirkuksen karuselli”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat