Viihde

Vuoden masentavin päivä tulee taas

Kuvituskuva

Niin sanottu sininen maanantai tekee taas tuloaan.

Tänä vuonna vuoden masentavinta päivää vietetään 15. tammikuuta.

Ensimmäistä sinistä maanantaita vietettiin 24. tammikuuta, 2005.

Päivä alkoi PR-keksintönä, mutta nyt siitä on kehkeytynyt vuosittainen tapahtuma, kertoo Mirror.

Päätelmä perustuu muun muassa synkkään säähän, joululoman jättämään huonoon taloudelliseen tilaan ja uudenvuodenlupauksien epäonnistumiseen.

Kaikki nämä tekijät yhdessä saavat monen meistä tuntemaan olonsa väsyneeksi ja surumieliseksi.

Todellista tieteellistä pohjaa sinisellä maanantailla ei toki ole.

Mielenterveyden parissa puuhaava hyväntekeväisyysjärjestö Mind muistuttaakin, ettei masennus katso päivämäärää.

– Mielestämme tämä on vaarallisen harhaanjohtava asia, järjestö kertoo verkkosivuillaan:

– Ne meistä, jotka elävät masennuksen kanssa, tietävät, että nämä tunteet eivät riipu päivämäärästä. Sellainen väite vahvistaa myyttiä, että masennus on vain pientä alakuloisuutta, jota ei tarvitse ottaa vakavasti.

 

 

Lähde: Mirror

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat