Viihde

7 merkkiä siitä, että elät myrkyllisessä suhteessa

Kuvituskuva.

Arkisto

Kukaan ei tahallaan valitse huonoa parisuhdetta.

Joskus hyvänä alkanut parisuhde saattaa kuitenkin ajan saatossa muuttua myrkylliseksi.

Saman kumppanin kanssa pitkään yhdessä ollut ei välttämättä edes huomaa, tai halua huomata, että edessä häämöttää ero.

Myrkylliseen suhteeseen ei kannata koskaan jäädä. Women's Health listasi seitsemän varoitusmerkkiä, jotka kielivät epäterveestä suhteesta.

 

1. Huudatte ja riitelette jatkuvasti.

Kaikki parit riitelevät joskus, mutta jatkuvat konfliktit kertovat suhteen laadusta. Jos suhde on yhtä suurien tunteiden vuoristorataa, ei suhde ole vakaalla pohjalla. Väkivaltainen käytös puolestaan on merkki siitä, että suhteesta tulee lähteä välittömästi.

 

2. Pidätte pistekirjaa.

Jokainen tekee virheitä, mutta suhde, jossa niistä muistutetaan jatkuvasti, on myrkyllinen. Parisuhteessa osapuolten tulisi olla samassa joukkueessa, eikä pelata toisiaan vastaan. Jos suhde on jatkuvaa kirjanpitoa siitä, kumpi on tehnyt enemmän hyvää tai pahaa, on aika erota.

 

3. Pelkäätte puhua tärkeistä asioista.

Olet varmaan kuullut, että kommunikaatio on avain hyvään parisuhteeseen. Jos et uskalla puhua kumppanillesi mieltäsi painavista ongelmista, on syytä miettiä, miksi olet hänen kanssaan.

 

4. Toinen välittää vain itsestään.

Jos kumppanisi välittää vain itsestään, on hän narsisti. Narsisti osaa manipuloida ja syyllistää saadakseen oman tahtonsa läpi. Tällaisessa suhteessa toisen tunteita ja tarpeita ei oteta huomioon.

 

5. Koet, ettet osaa tehdä mitään oikein.

Tunnetko tekeväsi kaiken mahdollisen kumppanisi eteen, mutta mikään ei riitä? Jos kumppanisi saa sinut aina tuntemaan itsesi riittämättömäksi, on kyse henkisestä väkivallasta.

 

6. Hän on itsekäs sängyssä.

Seksi on tärkeä osa parisuhdetta. Jos kumppani ei ole kiinnostunut sinun tarpeistasi makuuhuoneessa, on hän tuskin kiinnostunut niistä muillakaan elämänaloilla.

 

7. Mustasukkaisuus piinaa.

Terveessä suhteessa kumpikin luottaa toisiinsa. Jos toinen osapuoli on sairaalloisen mustasukkainen ja kyttää kumppaninsa menemisiä jatkuvasti, ei kyseessä ole tasa-arvoinen suhde. Jos koko elämäsi täytyy pyöriä yksinomaa kumppanisi ympärillä, on aika lähteä.

 

Lähde: Women's Health

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat