Puheenaihe

Uusi ilmiö hautausmailla: yhä useampi haluaa adoptoida vieraan haudan

Helsingissä on havahduttu mielenkiintoiseen ilmiöön: suomalaiset ovat nyt kiinnostuneet hoitamaan heille tuntemattomien ihmisten hautoja. Joku saattaa tuoda kukkakimpun näyttelijä Tauno Palon haudalle tai käydä haravoimassa vaikkapa kirjailija Sakari Topeliuksen hautakumpua.

– Kenelläkään ei varmasti ole tarkkaa tietoa siitä, paljonko tällaisia vieraista haudoista huolehtivia on, mutta varmasti heitä on useita, arvioi hautaustoimiston päällikkö Risto Lehto Helsingin seurakuntayhtymästä.

– Meillä on jo mietitty eräänlaisten "hautakummien" virallistamista. Todennäköisesti kokoamme tulevaisuudessa vapaaehtoista väkeä siivoustalkoisiin ja kunnostamaan muuten hoitamattomia hautoja.

Lehdon mukaan on tärkeää se, että vapaaehtoisiksi haluavat ottaisivat itse selvää siitä, onko hauta jo esimerkiksi jonkun suvun omistuksessa ja hoidossa.

– Tokihan esimerkiksi kesäisin voi kuka tahansa vallan hyvin haravoida haudoille pudonneita lehtiä tai siistiä muuten hautoja. Sen sijaan esimerkiksi hautakivien rankasta puhdistamisesta tai niiden suoristamisesta on syytä pidättäytyä, ellei varmasti tiedä mitä tekee.

Espoolaisella kirjailijalla Ville Kaarnakarilla on ollut viimeiset kymmenkunta vuotta tapana käydä Hietaniemen hautausmaalla laittamassa Verna Eriksonin (1893–1918) haudalle kynttilä jouluna ja itsenäisyyspäivänä.

– Näin Vernasta vanhan kuvan ja se jäi elämään mielessäni. Otin hänestä selvää ja kävi ilmi, että hän oli sortovuosina ja Suomen itsenäistyessä mitä menestynein aktivisti. Vapaussodan aikana hän salakuljetti punaisessa Helsingissä valkoisille aseita, Kaarnakari kertoo.

– Sitten aloin käydä poikani kanssa hänen haudallaan ja tätä perinnettä olen jatkanut kymmenkunta vuotta.

Viime vuonna Kaarnakari otti yhteyttä Helsingin seurakuntayhtymän hautapalveluihin. Kävi ilmi, että Vernalla ei ole enää ainuttakaan elossa olevaa sukulaista.– Allekirjoitin sopimuksen siitä, että olen tämän haudan "asiakas", ja vastuussa sen hoitamisesta. Puhuin asiasta ystävilleni, ja hekin innostuivat tulemaan mukaan, Kaarnakari mainitsee.

– Nyt meitä on jo toistakymmentä miestä ja naista, jotka olemme valmiita kunnostamaan Verna Eriksonin hautaa. Hautakiveä on suoristettu ja vuosikymmenten varrella kadonneet ketjut on tarkoitus kesään mennessä uusia.

Kaarnakarin johtama ryhmä kunnostaa hautaa pieteetillä: miehet eivät touhua Hietaniemen hautausmaalla miten sattuu. Yksi ryhmän jäsenistä on töissä hautaustoimistossa, joten hän on tuonut puuhaan tarpeellista tietoa.

– Mitään ylimääräistä emme haudalla tee, esimerkiksi hautakiveä olemme puhdistaneet hyvin hellällä kädellä. Ei pidä tehdä mitään, ellei todella tiedä, mitä tekee, Kaarnakari muistuttaa.

– Historiallisen haudan hoitaminen on samalla hyvä tapa tutustua oman maan historiaan. Tällä tavalla se tulee eläväksi esimerkiksi nuorelle sukupolvelle, Kaarnakari hehkuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat