Puheenaihe

Vaimo jätti Esan 13 vuoden liiton jälkeen – Eksä ei aluksi arvostanut Esan tapaa purkaa tunteitaan

MUSIIKKI Esa Elorannan 13 vuotta kestänyt liitto päättyi eroon. Mies kirjoitti levyllisen musiikkia tuntemuksistaan.

Esa Eloranta käänsi eronsa voimavaraksi ja teki teemalevyn.

Pasi Rytkonen

Esa Eloranta oli sisimmässään tiennyt sen tulevan jo pidemmän aikaa, mutta se satutti silti.

Laulaja–lauluntekijän vierellä 13 vuotta seissyt vaimo ilmoitti, että yhteisen taipaleen on aika päättyä. Tilanne tuntui Elorannasta erityisen musertavalta, sillä miehen edellinen suhde oli päättynyt myös eroon kestettyään 16 vuotta.

– Olihan se pettymys aika kova kun tämäkin loppui. Tuli sellainen olo, että joko taas ja miksi tämä ei minulta onnistu.

Muusikko myöntää, että aluksi tuntui pahalta. Hän purki sisintään niin kuin parhaiten osasi. Kappaleiden kirjoittamiseen.

– Kun aloin kirjoittamaan niin aluksi tuli niitä myrkyllisiä ja surullisia kappaleita. Välillä käytiin niin sanotusti kanjonin pohjalla. Kuitenkin ehkä kokemus on tehnyt sen, että pian aloin katsomaan asiaa enemmän ja enemmän valoisammin. Tuli sellainen hyväksyntä siitä, että miksi se entinen vaimo ei sitten kanssani halunnut elämäänsä jakaa.

– Sitä seurasi sitten oivallus, että kuinka paljon erilaisia tunteita erossa tulee. Eivätkä ne kaikki ole negatiivisia. Eromme oli ollut ilmassa jo pidempään, mutta sitä oltiin tehty lasten vuoksi aika hiljaista tahtia. Erosimme kuitenkin hyvässä hengessä. Se on tärkeää. Sain myös noin paljon yhteisiä vuosia, joista olen todella kiitollinen

Elorannan mukaan tunteet olivat niin moninaisia, että kappaleita suorastaan tulvi. 40 valmiin kappaleen jälkeen miehellä jäi sellainen olo, että ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä levy erosta.

Vaikka se aluksi hirvittikin.

– Levyn tekoa varjosti aluksi epävarmuus. Jaksaako kukaan kuunnella tai kiinnostaako eroni ketään. Halusin kuitenkin tehdä sen vertaistueksi muille samassa tilanteessa oleville ja olen tosi iloinen, että siitä on tullut todella hyvää palautetta.

– Eräs nainenkin otti yhteyttä ja sanoi eronneensa kuukausi sitten. Hän kertoi ajatustensa olevan ihan solmussa. Kuunneltuaan levyä hän sai niitä kuitenkin vähän kasaan. Ei tietenkään päässyt yhtäkkiäi heti siitä yli, mutta siitä oli ollut apua. Se tuntui hyvältä ja tällaista vaikutusta toivoin eniten.

Muusikko halusi ehdottomasti tehdä teemalevyn, sillä hän on aina arvostanut musiikillisia kokonaisuuksia. Hän kuitenkin myöntää pohtineensa myös levyn taloudellisia menestymismahdollisuuksia.

– Mietin, että onko tällaisella aiheella mahdollisuutta saada radiosoittoa. Nykyään on meneillään trendi, että radiossa soivien kappaleiden pitää olla aika kepeää musiikkia. Aiempina vuosikymmeninä on soinut viikonloppu-isää ja muita melankolisia kappaleita, mutta nykyään nuoret naisartisti varsinkin ovat kääntäneet suunnan täysin.

Elorannan entinen vaimo ei myöskään aluksi arvostanut entisen miehensä projektia.

– En kertonut eksälleni levystä ja aluksi hän suuttui. Hänelle oli kova paikka kun kävin levyllä läpi meidän eroamme ja elämäämme. Hän suostui kuitenkin kuuntelemaan levyn ja se auttoi. Sanoin hänelle etukäteen, että kyseessä on aika eksäystävällinen levy. Nyt hän jopa pitää siitä, mies nauraa.

Esa Eloranta

Laulaja ja lauluntekijä.

Oman ura alkoi Garbo -yhtyeen keulakuvana jo 80-luvulla.

Kirjoittanut lauluja muun muassa Jorma Kääriäiselle, Katri Helenalle, Matti Eskolle, Jari Sillanpäälle, Kari Tapiolle ja Jani Wickholmille.

Kotoisin Oulusta, mutta asuu Helsingissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat