Viihde

Lähihoitaja Milja, 21, riisui vaatteensa yleisön edessä ja tunne vei mukanaan – nyt hän haluaa mullistaa suomalaisen aikuisviihdemaailman

Milja päätyi lähihoitajasta eroottiseksi tanssijaksi.

Toni Tervo

Milja Ranta työskenteli lähihoitajana, mutta kaikki ei ollut kohdallaan.

Työpäivät luistivat, mutta jättivät kuitenkin jotain vajaaksi. Pian naiselle tuli kuitenkin viesti, joka käänsi urapolun lievästi sanoen uuteen suuntaan.

Viestin lähettäjä oli suomalainen aikuisviihdetähti Anssi "Mr. Lothar" Viskari, joka oli bongannut Miljan kuvia alastonsuomi-palvelusta. Mies kutsui naisen tutustumaan huvilaansa.

Milja tarttui tarjoukseen.

– En tuntenut ketään sinne mennessäni, mutta sain paljon hyviä ystäviä.

Uudet ystävät olivat strippareita, joiden maailma alkoi kiehtoa Miljaa enemmän ja enemmän. Kun hän ensimmäisen kerran riisui vaatteensa yleisön edessä, tunne vei mukanaan.

Miljasta tuli ammattistrippari.

– Minusta tuntui lähihoitajana, että jotain puuttui ja että minusta oli enempään. Kun ensimmäisen kerran tanssin, tuntui heti, että tämä on minun juttuni. Olen lapsesta asti tykännyt esiintyä. Olen myös aina haaveillut yrittäjyydestä, nainen hymyili.

Milja kiinnostui strippaamisen lisäksi nopeasti myös muusta aikuisviihdealasta. Hän kuvasi melko pian ensimmäisen tapaamisen jälkeen Lotharin kanssa aikuisviihde-elokuvan. Joskaan hän ei kovin innostunut tämänhetkisestä Suomi-pornosta ole.

– Se on jollain todella vanhalla ajalla ja suurin osa videoista on perunalla kuvattuja, Miljan nauraa.

Naisen haave onkin kehittää suomalaista aikuisviihdettä ja sen kaikkia muotoja. Tätäkin haastattelua hän antaa omalla nimellään ja kasvoillaan tuodakseen avoimuutta.

– Nyt ala on monelle sitä tuntemattomalle vähän sillä tavalla "pimeä". Haluan omalla toiminnallani vaikuttaa siihen, että sitä ei pidettäisi niin tabuna. Vaikka klubeilla tytöt tanssivat alasti, niin kaikki olemme ihmisiä. Oma brändini haluan ainakin olevan siisti ja puhdas ja ehkä sitä kautta alaa kohtaavat ennakkoluulot hälvenevät.

– Esimerkiksi seksin myyminen on ihan ehdoton ei.

Miljan julkinen ulostulo eroottisena tanssijana on tullut viimeistään Tempation Island Suomi -ohjelman myötä, jossa hän oli kuluvalla kaudella viettelijäsinkun roolissa. Toisin kuin voisi kuvitella, nainen ei kuitenkaan lähtenyt ohjelmaan hakemaan nostetta uralleen.

– Kun hain Temptation Islandiin olin yhä lähihoitaja. En ollut koskaan käynyt ulkomailla ja tämä oli minusta hyvä mahdollisuus. Uranvaihdos tapahtui hakuajan jälkeen ja kerroinkin tuotannolle työstäni vasta kun olimme Thaimaassa. He ottivat sen ihan hyvin, tanssija nauraa.

Ohjelman myötä huomiota kuitenkin tuli ja keikkaa on riittänyt. Se on myös saanut Miljan varovaiseksi.

– En esimerkiksi mene kenenkään kotiin tekemään yhdelle ihmisille mitään privaattishowta. Se on liian iso riski. Vaikka toki riski on aina olemassa. Voihan minut tilata kotiinsa viisi miestä ja saada päähänsä jotain. Aina välillä olen pohtinut jotain itsepuolustuskurssia.

Miljan läheiset ottivat naisen uravalinnan hyvin ja kannustavasti vastaan, mutta deittimarkkinoita se on haitannut.

– Yleensä miehet suhtautuvat siihen aluksi tosi hyvin ja kehuvat kuinka uskallan tehdä omaa juttuani. Jossain välissä se todellisuus kai sitten tulee ja mustasukkaisuus sekä halu muuttaa minua alkaa. Silloin nostan kytkintä.

– Seurustelin lyhyesti erään tyypin kanssa ja se juttu meni poikki, koska hänen vanhempansa painostivat pojan jättämään minut. He jopa uhkasivat hylätä. poikansa. En kuitenkaan halua tulla kenenkään perheen väliin, joten se piti lopettaa. Välillä mietin, että onko tässä ammatissa mahdollisuutta löytää sellaista miestä, jonka kanssa homma toimisi. Mutta olen toiveikas.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat