Puheenaihe

Uusitulle Olympiastadionille tulossa 600 vessaa – Katso kuvat: tältä näyttää jättiremontin keskellä nyt

– Työt ovat käynnissä kaikilla rakentamislohkoilla. Työmaalla työskentelee noin 450 henkilöä, kertoo stadionin korjaushankkeen projektinjohtaja Jukka Ala-Outinen Skanska Talorakennuksesta. Taustalla valmistumassa koko kehän kiertävä maanalainen huolto- ja lämmittelytynneli.

Sanna Jompero

Olympiastadionin vuonna 2016 alkanut valtava perusparannus ja korjaustyö on nyt puolessa välissä.

Yksi remontin haastavimmista työvaiheista koittaa kesällä, kun katsomoristikoiden paikalleen asentaminen sekä katsomoiden kattaminen alkaa.

– Katsomoristikot koostuvat raskaista teräsosista, joissa on satoja erilaisia liitoksia. Teräsristikot valmistetaan Puolassa. Ne tuodaan laivalla Hangon satamaan ja erikoiskuljetuksella tänne, kertoo hankkeen projektinjohtaja Jukka Ala-Outinen Skanska Talorakennuksesta.

Katokseen tulee terästä noin 500 norsun verran eli kolme miljoonaa kiloa. Paikalle tuotavan teräksen kuljettamiseen tarvitaan noin 150 rekkaa.

Katsojien kannalta perusparannuksen merkittävin muutos on se, että katsomot ovat jatkossa kokonaan katetut. Aikaisemmin katettuna olivat vain pää- ja itäkatsomo. Remontin yhteydessä myös stadionin perinteiset pitkät penkkirivit vaihtuvat yksittäisiin tuoleihin.

– Katsomopaikat vähenevät hieman. Itäkatsomoon tulee aiempaa enemmän invapaikkoja. Yksi syy on se, että katsomo täyttää tämän jälkeen kansainvälisten urheilujärjestöjen vaatimukset, Ala-Outinen toteaa.

Remontin jälkeen katsomopaikkoja tulee olemaan 36 000. Uudistetulla Olympiastadionilla arvioidaan olevan vuosittain noin miljoona kävijää.

– Katsomopaikathan ovat vaihdelleet hirmuisesti stadionin historian aikana. Olympialaisissa paikkoja taisi olla 74 000, Ala-Outinen jatkaa.

Katsomon lisäksi myös kenttäalue ja juoksuradat uudistetaan.

Muun muassa rahoitusongelmista kärsineellä ja siksi yli vuoden myöhässä valmistuvalla työmaalla rakennetaan tällä hetkellä stadionin uutta huolto- ja lämmittelytunnelia, joka kiertää maan ala koko stadionin kehän ympäri.

– Tunnelin yhteyteen, itäkatsomon alle, tulee lähes sata metriä pitkä vessojen ryhmittymä, Ala-Outinen sanoo.

Vessoja koko stadionille on tulossa noin 600. Uutta tilaa, joista kaikki sijaitsevat maa alla, on tulossa yli 20 000 neliömetriä.

Loppulaskultaan noin 260 miljoonaan euroon nousevan stadionin uudistaminen saadaan urakoitsijan osalta päätökseen ensi vuoden lopussa, jolloin hanke luovutetaan käyttäjälle eli Stadion-säätiöille. Yleisölle ovet avataan vaiheittain siten, että Urheilumuseo avautuu todennäköisesti ensimmäisenä.

– Kenttäaluetta ei päästä tekemään vuonna 2019, koska talvi tulee päälle. Tapahtumatoiminta stadionin nurmella alkaa kesällä 2020. Nurmi istutetaan vasta tuolloin keväällä, kertoo säätiön markkinointijohtaja Marju Paju.

Stadion tulee tarjoamaan urheilutapahtumien lisäksi myös matkailijapalveluita. Tiloja voi jatkossa vuokrata sekä kokous- ja kongressi- että liikuntakäyttöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat