Viihde

Kirjaimellisesti p*skamainen temppu: Nuori nainen leipoi kollegansa läksiäisiin iljettävän yllätyksen sisältäviä leivoksia

Nainen leipoi kollegalleen ikävän yllätyksen sisältäviä leivoksia. Kuvan Brownie ei liity tapaukseen.

Arkisto

Michiganilainen nainen sai potkut, kun hän leipoi laksatiiveilla terästettyjä brownieita töihin.

47-vuotias MMI Engineered Solutionsin työntekijä tunnusti poliisille, että hän oli lisännyt ulostelääkettä leivoksiin, jotka hän toi kollegansa läksiäisiin, kertoo Men's Health,

Poliisipäällikkö Jerrod Hartin mukaan nainen halusi pitää salaisen ainesosan salaisena, mutta tunnusti asian lopulta kuulusteluissa.

Nainen ei tiettävästi suostunut kertomaan motiivia teolleen, mutta työtoverien mukaan naisen ja työpaikan jättävän henkilön välillä oli ollut jonkinlaista närää. He arvelivat brownieiden olleen naisen kosto.

– Tällaista näkee elokuvissa tai tv-ohjelmissa, joissa joku yrittää jekuttaa muita, mutta kyseessä on hyvin vakava teko. Kyseessä on rikollinen teko, Hart kommentoi.

Tiettävästi yritys ehti puuttua tilanteeseen ennen kuin kukaan ehti syödä brownieita. Leivokset takavarikoitiin ja nainen, jonka nimeä ei ole julkistettu, pidätettiin.

Naista vastaan ei ole nostettu syytteitä, mutta hänet on erotettu. 

On epäselvää, tullaanko hänelle järjestämään läksiäisiä.

 

Lähde: Men's Health

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat