Viihde

29-vuotias naisopiskelija naitettiin venäläiselle miljonäärille televisio-ohjelmassa – mies iloitsee "näyttävästä" vaimostaan

Kuvituskuva.

Ulla Yliherne / Arkisto

29-vuotias opiskelija menee naimisiin 55-vuotiaan öljypohatan kanssa, voitettuaan oudon kilpailun Venäjän televisiossa.

Metro UK:n mukaa tv-sarjan keskiässä on miljonääri Konstantin Scherbinin, joka antoi lastensa päättää, kenen tulisi olla hänen kuudes vaimonsa.

He valitsivat Yulia Sveshnikovan yli 2 000 toiveikkaan joukosta. 

Scherbininillä on viisi lasta, joista nuorin on 16-vuotias ja vanhin 35. 

Yulia kertoi ohjelmassa, että hän muutti täysin rahattomana Khabarovskista Moskovaan kolme vuotta sitten.

Nyt nainen esittelee ylpeänä yli 40 000 euron arvoista kihlasormustaan. Ohjelmassa kerrottiin myös, että nainen tulee tästä eteenpäin jakamaan aikansa kahden luksusasunnon välillä, joista toinen sijaitsee Moskovassa ja toinen Los Angelesissa.

Ensimmäiseksi pari kuitenkin suuntaa viettämään kuherruskuukautta Dubaihin.

Öljymiljonääri sanoo uuden morsiamensa olevan "erittäin näyttävä".

– Olen erittäin iloinen, koska lopultakin olen tavannut naisen, joka ei tarvitse rahojani, mutta tarvitsee sydämeni.

 

Yulia voitti kaksi muuta finalistia Maria Praimin, 30 ja Anna Kimin, 34.

Ohjelmaan osallistui myös 40-vuotias Olga Zykova, joka lähetettiin samantien kotiin.

– Mitä hän tekee ohjelmassa? Isä rakastaa nuoria ja kuumia naisia, totesi 16-vuotias Alexandra

 

Lähde: Metro UK

Lisää aiheesta

Unelmien häät? – Vieraat ruokittiin 300:lla juustohampurilaisella26.4.2018 21.45
Naimisissa oleva mies löysi kuvansa treffisivustolta -varoittaa "romanssi-huijareista"5.3.2018 19.07
Naimisissa oleva domina rakastaa työtään27.2.2018 22.15

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat