Puheenaihe

Häkellyttävä löytö: Muinainen sota Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa tappoi jopa 9,5 miljoona miestä 5000-7000 vuotta sitten – naiset erityisasemassa

Tutkijat uskovat tehneensä löydön muinaisesta sodasta.

Arkisto

Muinainen sota johti ihmiset lähes sukupuuton partaalle, väittää tutkimus.

Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Eurooppa, Aasia, Afrikka ja Lähi-itä toimivat sotatantereena valtavalle verilöylylle noin 5000-7000 vuotta sitten.

Taisteluissa menehtyi niin paljon sotilaita, että maailman miespuolinen väestöstä henkiin jäi vain yksi kahdeskymmenesosa, kirjoittaa Metro UK.

Naiset kuitenkin näyttäisivät selvinneen sodasta suhteellisen koskemattomina.

Tähän päätelmään tultiin, kun Stanfordin yliopiston tutkijat pyrkivät selittämään niin sanottua neoliittista Y-kromosomin pullonkaulaa, jolloin ihmisen geneettinen monimuotoisuus yhtäkkiä romahti.

Isät siirtävät Y-kromosomin pojilleen, joten äkillinen monimuotoisuuden lasku viittaa siihen, että suuri määrä miehiä kuoli äkkinäisesti.

Tutkijat teorisoivat, että jo ennen sumerilaisten sivilisaatiota ihmiset, joilla oli yhteinen esi-isä, alkoivat muodostaa klaaneja, heimoja tai muita yhteiskunnallisia ryhmittymiä.

On todennäköistä, että voimakkaat klaanit tappoivat muiden heimojen miehiä ja vangitsivat naiset. Ajan myötä tämä johti valtavien miesjoukkioiden kuolemaan. 

Arvion mukaan jopa 9,5 miljoonaa miestä tapettiin, tai heitä estettiin muutoin lisääntymästä.

 

Lähde: NatureMetro UK

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat