Viihde

Miljonääriprojektinsa päättänyt Lauri Salovaara omistustensa arvosta MTV3:lla: "Sitähän ei tiedä, mikä se on sitten ensi viikolla"

Lauri Salovaara kertoo hankkineensa 500 päivässä yli miljoonan euron omaisuuden.

7Figures

Juontaja Lauri Salovaara aloitti 24. helmikuuta 2017 projektin, jonka tavoitteena oli kerätä 500 päivässä miljoonan euron omaisuus käyttämättä omaa pääomaa.

Salovaara neuvonantajineen päätyi omistajaksi kahdeksaan eri yritykseen, joiden osuuksista summa koostuu. Projekti päättyi maanantaina 9. heinäkuuta, kun Salovaara täytti 40 vuotta. Salovaaran ilmoittama omistusten arvo on 1 134 600 miljoonaa euroa.

Epäileviä äänenpainojakin on esitetty. Maanantaina asiaa kommentoinut Kauppalehden analyytikko piti ilmoitettua osakeomistusten arvoa vahvasti yläkanttiin arvioituna, sillä useimmat omistetut yritykset tekevät tappiota tai hyvin pientä voittoa.   

Salovaara vieraili maanantaina MTV3:n Huomenta Suomessa neuvonantajansa Jorma Terentjeffin kanssa.

- Se on summa, joka on tänä päivänä. Nyt kun me puhutaan yritysten omistuksesta, sitähän ei tiedä, mikä se on sitten ensi viikolla, ensi vuonna tai 10 vuoden päästä, kommentoi Salovaara omistustensa arvoa MTV3:n haastattelussa.

Käteisestä rahasta ei tässä yhteydessä voida puhua.

- Se on enemmän mahdollisuuksia täynnä oleva kori. Yrityksellä on omistajalle tietty arvo, mutta kun tulee ulkopuolisia sijoittajia mukaan, he vasta määrittelevät sen arvon. Sen jälkeen tulee vielä likvidiys. Jos omistaja sanoo, että minä myyn nyt tämän yrityksen, silloin sijoittajat sanovat, että eihän sillä ole mitään arvoa, kun sinä itsekin luovut nyt. Osakkeisiin sijoittamisessa ja osuuksissa on aina oletusarvoa ja odotusarvoa. Ne ovat käteistä rahaa vasta, kun osakkeet on myyty, Salovaaran neuvonantajana toiminut teollisuusneuvos Terentjeff sanoo.

Salovaara tarjosi osaamistaan yritysten käyttöön ja otti vastikkeena niiden osakkeita.

- Minulla on 20 vuoden kokemus markkinoinnista, brändäyksestä, tuotteistamisesta. Se oli kärki, jolla tultiin sisään. Ennen kaikkea innovointi. Mun maailma on sellainen, että minä nään mahdollisuuksia en pelkästään jokaisen nurkan takana vaan myös nurkassa, Salovaara kuvailee taitojaan MTV3:lle.

Katso alta MTV3:n Huomenta Suomen haastattelu kokonaisuudessaan

Lisää aiheesta

Lauri Salovaaran miljonäärihanke puolivälissä26.10.2017 08.46

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat