Puheenaihe

IS: Henkilöautokuski ajoi päin taksia – kolme loukkaantui

Kuvituskuva.

Arkisto/Jaakko Heiskanen

Henkilöauton kuljettaja ajautui puoli viiden aikaan aamuyöstä vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi päin taksia Helsingin Vihdintiellä.

Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Henkilöauton kuljettaja sekä taksin kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat lievästi. Heidät vietiin hoitoon, pelastuslaitokselta kerrotaan Ilta-Sanomille.

Poliisi tutkii tieliikenneonnettomuuden syytä. Onnettomuudesta ei ollut juuri haittaa muulle liikenteelle sen varhaisen ajankohdan vuoksi. Lue koko juttu täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat