Alkaako helle jo ärsyttää? Nyt tuli sääennustus, jota olet odottanut

Kuvituskuva.

ARKISTO/Essi Harju

Helteinen sää jatkuu tälläkin viikolla, mutta sade- ja ukkoskuurot tuovat helpotusta korkeimpiin lämpötiloihin.

Alkuviikosta helteisintä säätä Suomessa on länsirannikolla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. Ukkosrintamat saapuvat ensimmäisenä länsirannikolle, jossa jyrähtelee jo lähipäivinä.

Viikonloppua kohti mennessä epävakaisuus lisääntyy ympäri maan, ja myös Etelä-Suomessa on mahdollista saada ukkosta ja sadetta.

Kuumaa ilmaa tuskailevan ei ole silti nyt helppo löytää Suomesta viilennystä. Siellä missä lämpötila on hieman alempi, niin korkeana pysyvä ilmankosteus lisää tukaluutta. Itä-Suomessa ilma on muuta maata kuivempaa, mutta toisaalta lämpötilat ovat korkeita.

Sään epävakaistumisen myötä pahin helle helpottaa ensi viikolla koko maassa, mutta sää jatkuu ennusteiden mukaan silti ensi viikolla kesäisenä.

– Jos ennusteet toteutuvat, niin ensi viikolla lämpötilat pyörivät korkeimmillaan 20–25 asteen paikkeilla ympäri Suomen. Lämmin kesäsää ei ole siis kaikkoamassa, mutta ilma on selkeästi viileämpää verrattuna tämän hetkisiin lämpötiloihin, meteorologi Ville Siiskonen kertoo.

Lisää aiheesta

Helle tuntuu jatkuneen koko kesän, mutta muistatko hikisen vuoden 2010? Näin monta hellepäivää silloin oli24.7.2018 05.15
Käytätkö puhelintasi auringossa? Asiantuntija kertoo, missä tilanteessa helle voi vahingoittaa älypuhelinta pysyvästi27.7.2018 04.45
Superhelle yllätti kauppiaat – näitä juomia suomalaiset hamstraavat nyt eniten20.7.2018 04.15

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Uusimmat

Luetuimmat