Puheenaihe

Lidl aloittaa jättimäisen rekrytoinnin – töitä tarjolla sadoille ihmisille

Lidlin peruskiven muuraus oli juhlallinen tilaisuus, jossa oli mukana myös ex-kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen.

[email protected] p0400-42488

Lidl aloittaa mittavan rekrytoinnin, jossa haetaan varastotyöntekijöitä uuteen, Järvenpäähän rakentuvaan jakelukeskukseen. Syksyn aikana tavoitteena on palkata Järvenpään jakelukeskuksen palkkalistoille jopa 200 työntekijää.

Työsuhde-etuna liikunta- ja kulttuurietuja, työmatkaetu ja laajennettu työterveyshuolto.

Jakelukeskus tulee valmistuttuaan työllistämään kaikkiaan noin 300 kaupan ja logistiikan ammattilaista.

Lidl aloittaa rekrytointikampanjan, jolla se hakee työntekijöitä Järvenpäähän rakentuvaan jakelukeskukseensa. Rekrytointia varten on avattu verkkosivu lidlrekrytoi.fi, jossa on esitelty jakelukeskuksen työnkuvia ja jonka kautta voi jättää hakemuksen avoinna oleviin tehtäviin.

Pysyviin työsuhteisiin haetaan muun muassa trukkikuskeja, saapuvan tavaran laskijoita sekä kierrätyshallin ja keräilyn varastotyöntekijöitä.

– Jakelukeskuksessa on tarjolla monipuolisesti työtä varastoalasta kiinnostuneille. Useimpiin paikkoihin voi hakea myös ilman aiempaa kokemusta, sillä koulutamme kaikkiin tehtäviin. Toisaalta myös kokeneille varastoalan ammattilaisille on tarvetta. Haemme hyviä tyyppejä, jotka eivät pelkää tarttua toimeen, jakelukeskuksen logistiikkapäällikkö Valtteri Suonperä summaa toivottuja hakijoita.

Jakelukeskus on perinteinen, henkilövoimin toimiva läpivirtausvarasto, jossa tuotteet vastaanotetaan, keräillään myymälätilausten mukaisesti ja lähetetään edelleen myymälöille. Lisäksi jakelukeskuksessa toimii hallintoa ja kierrätysyksikkö. Työtä tehdään osastosta riippuen kahdessa tai kolmessa vuorossa.

Työntekijöitä houkutellaan palkan lisäksi eduilla ja mukavilla työkavereilla

Lidl lupaa työpaikkailmoituksissaan tarjota jakelukeskukseen pestattaville työntekijöille kilpailukykyisen palkan ja hyvät työsuhde-edut.

Käytännössä varastomiehen palkka koostuu työehtosopimuksen mukaisesta peruspalkasta ja erilaisista lisistä. Lidlissä maksetaan näiden päälle vielä niin kutsuttua Lidl-lisää, joka kasvaa työvuosien mukana. Järvenpäässä aloittavan varastotyöntekijän Lidl-lisä on 1,5 prosenttia.

– Työsuhde-etuna meillä on esimerkiksi työnantajan kustantamia liikunta- ja kulttuurietuja sekä työmatkaetu ja laajennettu työterveyshuolto.

– Koulutusta ja uramahdollisuuksia piisaa niistä kiinnostuneille. Mielestäni paras työsuhde-etu on kuitenkin työkaverit, joiden kanssa on kiva tehdä töitä, Suonperä luettelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Lidlin halpatuotteita hehkutetaan, mutta yllättäjä löytyykin Prismasta – "Myyty kymmeniä tuhansia"16.3.2018 09.40
Lidlin hittituote vietiin käsistä viime syksynä – pian sitä saapuu taas kauppoihin21.2.2018 09.36
Lidlille, S-Ryhmälle ja Keskolle tiukka vaatimus korkealta taholta – syynä lasten vanhempien huoli2.8.2018 04.00
Lidlille valmistettu suomalaisolut valittiin maailman parhaaksi – myös toinen suomalainen pokkasi voiton11.8.2017 20.49

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat