Puheenaihe

Kaksi seksitautia jyllää nyt ennätysmäisesti Suomessa – tänne tartunnat keskittyvät

Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka suojaa myös seksitaudeilta. Lohjan 1. apteekissa myynnissä on vain yhtä merkkiä, mutta sitä on farmaseutti Jaana Lagerstamin mukaan saatavissa neljää eri mallia.

Siru Väisänen

Suomessa todettiin viime vuonna uusia tippuritartuntoja ennätyksellisen paljon. Klamydiatartuntojen kasvu näytti viime vuonna jo hidastuneen, mutta tänä vuonna ne ovat taas lisääntyneet.

Klamydiatartuntojen määrä jatkoi kasvuaan etenkin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Hus-alueella todettiin yli sata klamydiatartuntaa enemmän alkuvuoden 2018 aikana verrattuna 2017 tammi-kesäkuuhun.

Vuonna 2017 koko Suomessa todettiin 14 461 uutta klamydiatartuntaa, kun luku vuotta aikaisemmin oli 14 321. Eniten tapauksia eli 34 prosenttia raportoitiin Hus-alueella. Se on suhteellisesti enemmän kuin maan keskiarvo.

Tänä vuonna klamydiatapauksia on Husin alueella jo tullut tietoon 2 872, kun viime vuonna tammi–heinäkuussa tartuntoja rekisteröitiin yhteensä 2 750, ja koko vuoden aikana liki 5 000.

Luvut käyvät ilmi Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautien tilastoista.

Husin alueella sisälläkin on alueellisia eroja.

– Meillä klamydiatapauksia havaitaan vuosittain 30–60, eikä niissä ole havaittavissa lisääntymistä. Eivät ne tosin ole vähentyneetkään, kertoo Lohjalta nuorten neuvonnan terveydenhoitaja Sari Niinikivi.

– En ole sellaista huomannut. Ehkäisyneuvonnassa puhumme nuorten kanssa myös seksitaudeista, joten ehkä se on auttanut, kertoo terveydenhoitaja Åsa Söderling Raaseporin tilanteesta.

Suomessa 2017 -raportti kertoo, että vuonna 2017 klamydiaa ilmeni eniten 20‒24-vuotiailla. Pidemmällä aikavälillä 15–19-vuotiaiden ikäryhmässä tartuntoja oli lähes neljännes vähemmän, kun verrattiin vuosia 2017 ja 2008.

Vanhemmissa ikäryhmissä tartunnat ovat lisääntyneet.

Tippuritartuntojen määrä jatkoi Suomessa THL:n tilastojen mukaan voimakasta kasvua. Tartuntoja raportoitiin viime vuoden aikana ennätykselliset 597, mikä on 181 enemmän kuin edellisenä vuonna. Eniten tapauksia oli HUS:in sairaanhoitopiirissä.

Tippuri- ja kuppatapausten määrä on tänä vuonna vähentynyt muutamalla tapauksella HUS:in sairaanhoitoalueella. Tänä vuonna kuppaa on todettu tammi-heinäkuussa Husin sairaanhoitoalueella 66 tapausta.

Hiv-tartuntoja todettiin koko Suomessa viime vuoden aikana 158 uutta tapausta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisikin vuoden 2017 lopussa päivitetyn hiv-strategian vuosille 2018–2020. Strategian päämäärä on vähentää uusia hiv-tartuntoja ja tartunnan aiheuttamaa sairastavuutta ja kuolleisuutta. THL:n mukaan Suomessa hiv-tartunnan saaneita kuoli Suomessa viime vuonna 26.

THL:n toimintaohjelmassa on suositeltu ilmaista ehkäisyä alle 20-vuotiaille jo yli kymmenen vuoden ajan. Väestöliiton vuonna 2006 julkaisemassa seksuaaliterveyspoliittisessa ohjelmassa suositellaan maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille. Nuorten mahdollisuus saada ilmaisia ehkäisyvälineitä vaihtelee Suomessa kunnittain.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Parantumaton seksitauti väijyy oireettomana todella monella ja siltä on vaikea suojautua – tästä tunnistat oireet14.6.2018 04.00
Seksitaudin oireilla voi olla harvinainen selitys – IS: "Sen tiedetään olevan genitaalialueella"11.7.2018 23.00
HS: Suomesta on löydetty muinainen herkästi tarttuva syöpävirus – hoitoa tai rokotetta ei ole 23.5.2018 04.15
Suomalainen seksityöntekijä Tomi toteutti naisten toiveita ja haluja 10 vuotta – kertoo varman tavan, jolla mies tappaa naisen seksihalut3.5.2018 05.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat