Viihde

Suomalaista jäätelön syöntiä ihmetellään maailmalla – ulkomaalaiset eivät käsitä suomalaisten suosikkijäätelömakua

JÄÄTELÖ Litran vaniljapaketti on suomalainen erikoisuus, jota ei muualta juuri saa.

Helteellä saa ottaa kaksi palloa, kertovat Tilda, Joonas ja Vilho Vainio Nikkilän jäätelökioskilla.

Mia Tadic

Koulu alkaa tiistaina 14. elokuuta, mutta mikäpä on opintielle palatessa, jos on riittävästi nauttinut kesästä – ja jäätelöstä.

Suomessa syödään eniten jätskiä Euroopassa, 13 litraa per henkilö vuodessa. Tämän kesän menekillä kärkipaikka pysyy taatusti, uskoo viestintäpäällikkö Jeannette Åkerberg Unileveriltä, johon sipoolainen Ingmanin jäätelötuotanto kuuluu.

– Nämä yli 50 päivää hellettä on tuottanut tulosta. Jäätelöä on mennyt todella paljon. Myynti on ollut toukokuusta asti kovempaa kuin viime vuonna, Åkerberg kertoo.

– Sipoon tehdas on puksuttanut ja siellä on pakerrettu ahkerasti, jäätelön saatavuus on ollut hyvällä tasolla.

Perusmaut eli vanilja, suklaa ja mansikka pitävät pintansa, ja irtojäätelössä melkein kaikki herkut käyvät hyvin kaupaksi.

Unileverillä on vertailupintaa kolmestakymmenestä eri maasta, ja yllättäen suomalainen erikoisuus ei olekaan pelkästään salmiakki vaan litran paketti vaniljajäätelöä.

– Aivan, kyllä kollegat eri maista ihmettelevät, että miten te syötte pelkkää vaniljaa. Se on täällä ainutlaatuista, Jeanette Åkerberg paljastaa.

Vaniljajäätelön kanssa syödään meillä tuoreita marjoja ja pakastemarjoja, mutta ulkomailta pelkkää vaniljaa ei tahdo löytyä.

Nikkilän jäätelökioskilla on käynyt pitkin kesää kuhina. Lämmin kesä on vauhdittanut myyntiä, mutta sipoolaiset kyllä syövät jätskiä kesät talvet säästä riippumatta.

– Nyt saa ottaa kaksi palloa, kun on niin lämmin, kertoo paippislainen Tilda Vainio ja nuoleskelee tyytyväisenä tötteröä päivänvarjon alla seuranaan veljensä Vilho Vainio ja isänsä Joonas Vainio.

– Se vähän viilentää, myöntelee isä, jonka helle on saanut joustamaan karkkipäiväsäännöstä.

Jäätelökioski on auki 15.8. saakka.

Viileät herkut

Sipoolainen Ingmanin jäätelötehdas kuuluu kansainväliseen Unilever-ketjuun.

Ingmanin litran paketit tehdään Massbyssä, samoin tuutit, joita on jo monta makua.

Kingis on Ingmanin tuotannon yksi kulmakiviä, ja vanhoja suosikkeja ovat myös Jättis ja Lipsi. Magnum-puikko sen sijaan tulee muualta.

– Vegaanijäätelöt nostavat yhä kasvuaan, niitä tehdään manteli-, riisi- ja soijapohjaisina Choice-sarjassa, kertoo viestintäpäällikkö Jeanette Åkerberg.

Valikoimissa on myös gluteeniton tuutti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat