Puheenaihe

Suomalaisesta oluesta tuli menestystarina Ruotsissa – piti olla alunperin ihan toisenlainen

Menestysolut tehtiin alunperin joulupöytään. Nyt ruotsalaiset ovat innostuneet juomaan sitä hellekesän piinaamina.

Sakari Nupponen

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valmistama Kukko Helles -olut on noussut Ruotsissa Systembolagetin myydyimmäksi pienpanimo-olueksi, panimo tiedotti keskiviikkona.

Toimitusjohtaja Rami Aarikan mukaan tavoitteena on tehdä Kukosta Ruotsin myydyin suomalainen olut, eikä sen toteutuminen ole välttämättä kovin kaukana.

– Voi hyvin olla, että meillä on pian lisää iloisia uutisia, Aarikka kommentoi keskiviikkona.

Maukkaan hellesoluen menekkiä on Aarikan arvion mukaan lisännyt lämmin kesä, sillä olut sopii hellejuomaksi.

Alun perin helles tehtiin panimolla kuitenkin aivan toisenlaisin ajatuksin – nimittäin talviseen juhlapöytään.

Panimo kehitti 4,7-prosenttisen helleksen vuonna 2015 jouluolueksi.

Panemiseen ja pullotukseen osallistui Olutliiton palkitsema Iltamakasiinin sisarlehden Helsingin Uutisten tuolloinen päätoimittaja Sakari Nupponen.

Nupposelle helleksen hyvä menekki länsinaapurissa on iloinen yllätys.

Hän oli ajatellut, että olut sopisi paremminkin saksalaiseen makuun.

– Suunnittelin sitä nimenomaan joulupöydän raskaiden ruokien sekä kalojen, sillien ja muiden merenelevien vastapainoksi. Se on myös täydellinen rapuolut, Nupponen kertoo.

Vuonna 2015 helles oli jonkinasteinen uutuus Suomessa.

– Aiemmin ei Laitilan panimolla ollut hellesiä. Toki tätä tyylilajia oli edustanut jo 1970- ja 1980-lukujen Amiraali AIV, Nupponen sanoo.

Nupposen mukaa jouluinen helles jäi heti myyntiin pysyvästi. Nupponen arvelee, että hellesin menestys perustuu siihen, että se menee trendejä vastaan.

– Se on ollut tuotekehityksen eli ipojen ja apojen sekä neipojen makusuunnista poikkeava. Tosin nyt markkinoille on tullut pilsejä muun muassa Nokian Panimolta ja Saimaa Brewingilta kaksi.

Nupponen toivoo, että hellesistä tehtäisiin vielä 5,2-prosenttinen versio.

Kun nykyinen 4,7-prosenttinen olut kehitetiin, ei laki vielä sallinut vahvojen oluiden myyntiä ruokakaupoissa. Helles-oluen maun kannalta vahvempi prosentti olisi parempi.

– Ehkä siitä tulee joskus vielä pari astetta parempi, Nupponen lähettää terveiset Laitilaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat