Puheenaihe

Suomeen tulossa uusi haastaja ruokakauppakilpailuun? – Toimitusjohtaja salamyhkäisenä siitä alkaako pian Lidlin, Keskon ja S-ryhmän haastaminen

Tokmanni on laajentanut tuoretuotteidensa tarjontaa., Kuva on äskettäin uudistetusta Järvenpään myymälästä.

Hämäläinen, Jyrki

Tokmanni-ketju jatkaa laajenemistaan ruokakauppiaana. Tokmanni avaa ensi viikon torstaina Maskussa uuden tuoreruokaosaston laajennuksen, joka on lajissaan 8:s ketjun kaupoissa.

Tokmanneja on yhteensä 177. Niistä 12 myy tuoretuotteita.

Maskussa myymälän tuotevalikoimia laajennetaan sadoilla uusilla tuotteilla, kuten leikkeleillä ja leivänpäällisillä sekä paikallisilla elintarvikkeilla. Samalla tuotteiden sijoittelua myymälässä uudistetaan asiakastyytyväisyyden kehittämiseksi.

– Asiakkaillemme haluamme tarjota paitsi monipuolisen tuotevalikoiman ja halvat hinnat, myös erittäin viihtyisän ostokokemuksen. Ruokaosaston uudistusten myötä asiakkaat voivat tehdä ostoksia helposti aiempaa avarammassa, helppokulkuisemmassa ja valikoimiltaan kattavammassa Tokmannissa, kauppaketjun myyntijohtaja Mathias Kivikoski kertoo tiedotteessaan.

Talousmedioissa on arvailtu, että Tokmanni rakentaisi myymälöistään valtakunnallista kilpailijaa K- ja S-ryhmälle sekä Lidlille.

Tokmannista on vastattu, että myymälöitä uudistetaan, koska ne ovat olleet selvästi vanhentuneita.

– Emme ole tehneet päätöstä siitä, että alkaisimme rakentaa ruokakauppaa, mutta tässäkin kuuntelemme tarkkaan asiakkaitamme, Tokmannin uusi toimitusjohtaja Mika Rautiainen sanoi Kauppalehdelle kesäkuussa.

Rautiainen työskenteli lähes 30 vuotta Keskossa, jossa hän kehitteli johtotasolla ruokakaupan konsepteja.

OIKAISU 15.8. klo 8.59: Muokattu juttua. Maskun Tokmanni on kahdeksas Tokmannin ruokaosaston uudistuksen kokenut myymälä, ei 13:s, kuten jutussa alunperin todettiin. Maskun Tokmanni on samalla yksi Tokmannin 12:sta tuore-elintarvikkeita myyvistä myymälöistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Lidlille, S-Ryhmälle ja Keskolle tiukka vaatimus korkealta taholta – syynä lasten vanhempien huoli2.8.2018 04.00
Lidlin halpatuotteita hehkutetaan, mutta yllättäjä löytyykin Prismasta – "Myyty kymmeniä tuhansia"16.3.2018 09.40
Tyly kuva suomalaisesta Prismasta leviää – nyt on kirjaimellisesti kaikki mennyt8.8.2018 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat