Puheenaihe

Monelta löytyvä harmittomaksi luultu virus saattaakin sisältää tappavan ansan – löytyykö sinulta?

Kuvituskuva.

Arkisto

Sussexin yliopiston tutkimus on paljastanut yhteyden sytomegaloviruksen ja sydän- ja verisuonitautien välillä, kertoo New York Post.

Sytomegalovirus, eli CMV, kuuluu herpesvirusten ryhmään ja aiheuttaa herpekselle ominaisia rakkuloita.

Tutkimus havaitsi, että sama virus voi myös vahingoittaa valtimoita ja sydäntä.

– On todettu, että tietynlainen solu aiheuttaa sydänongelmia, selittää tutkimuksen kirjoittaja, tohtori Alejandra Pera.

Aiemmin ei ollut tiedossa, että nämä solut ovat yhteydessä CMV:hen.

Tähän asti virustartuntaa on pidetty lähinnä ärsyttävänä, mutta harmittomana.

Tutkijat uskovat, että viruksen hoitaminen voisi auttaa ehkäisemään sydänsairauksia ja jopa estämään niiden syntyä.

Lähde: New York Post

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

HS: Suomesta on löydetty muinainen herkästi tarttuva syöpävirus – hoitoa tai rokotetta ei ole 23.5.2018 04.15
Parantumaton seksitauti väijyy oireettomana todella monella ja siltä on vaikea suojautua – tästä tunnistat oireet14.6.2018 04.00
Salakavala tautiriski jyllää hedelmissä ja vihanneksissa – tee aina nämä toimenpiteet ennen syömistä12.8.2018 04.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat