Puheenaihe

Syötkö yhtä paljon suolaa kuin muut suomalaiset? – HS: ei olekaan niin haitallista kuin on luultu

Suomalaisten suolankulutuksessa ei ole mitään vikaa, kertoo tutkimus.

Matilda Isohella

Lääketieteen lehti Lancetissa julkaistu tuore tutkimus kertoo, että suolan vähentämisellä ei ole tavalliselle suomalaiselle juuri hyötyä, kertoo Helsingin Sanomat.

Tutkimuksen mukaan suolan vähentäminen auttaa vain niitä, jotka käyttävät sitä yli 12,7 grammaa päivässä. Tämä vastaa kahta ja puolta teelusikallista tai kolmea suurta sipsipussia.

Alle viisi prosenttia ihmisistä käyttää tämän verran suolaa. Suomalaiset miehet syövät suolaa keskimäärin 9,7 grammaa ja naiset 7,1 grammaa päivässä. Maailman terveysjärjestö WHO puolestaan suosittelee käyttämään ruokasuolaa alle viisi grammaa päivässä.

Tutkimuksessa selvisi, että vähän suolaa käyttäville voi jopa olla edullista saada lisägramma suolaa päivässä. Tämä näytti vähentävän sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Syötkö juuri ennen nukkumaanmenoa? Tutkimuksen mukaan ei todellakaan kannattaisi20.7.2018 22.15
Ajatteletko syöväsi terveellisesti, mutta et laihdu? – saatat tehdä yleisen virheen18.4.2018 06.10
Suomalaista jäätelön syöntiä ihmetellään maailmalla – ulkomaalaiset eivät käsitä suomalaisten suosikkijäätelömakua11.8.2018 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat