Viihde

Seksiä joka aamu viikon ajan – Amanda ja mies tekivät sopimuksen, joka sai molempien himot hyrräämään

Arkisto

Pitkässä parisuhteessa olelleille tilanne on varmasti ainakin jossain määrin tuttu: seksin määrä laskee tasaisesti verrattuna suhteen alkuaikoihin.

Syynä on yleensä työkiireet, väsymys, stressi tai rutiineihin kyllästyminen. Puhumattakaan lasten vaikutuksesta, jos sellaisia on siunaantunut.

Samaan tilanteeseen olivat Popsugar-sivuston mukaan ajautuneet Amanda McCoy ja hänen miehensä. Pariskunnan seksielämä oli kiireiden ja omien elämien mylleryksessä päässyt nuupahtamaan.

Kaksikko teki kuitenkin sopimuksen. Viikon ajan he harrastaisivat joka aamu seksiä toistensa kanssa riippumatta väsymyksestä ja siitä, kuinka aikaisin joutuisi heräämään.

– Aamuseksi on todella energisoivaa. Yleensä arvostan mahdollisuutta kieriskellä 20 minuuttia ylimääräistä sängyssä, mutta nyt huomasin, että minun oli jopa helpompi saada itseni kammettua ylös. Se oli kuin olisi aloittanut aamun kevyellä aerobic-harjoituksella (paitsi että paljon hauskempaa kuin hyppiä 50 haarahyppyä), Amanda kertoo sivustolla.

Pirteämmän aamun lisäksi pariskunta huomasi, että heidän himonsa toista kohtaan kasvoi myös muissa tilanteissa.

– Useimpina päivinä menimme yhteissuihkuun erillisten suihkujen sijaan ja jatkoimme suukottelua ja flirttailua koko aamun ennen kuin erosimme päivän ajaksi.

Pari kertoo haastattelussa, että vaikka kahdeksantena päivänä nukkuivat sekstailun sijaan, heti yhdeksäntenä päivän touhu jatkui,

Amandan haastattelusta kertoi Suomessa ensimmäisenä MTV

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tähän seksiin naiset eivät suostu – 50 % sanoo miehille että "ei ole sillä tuulella"16.8.2018 17.18
Hoitajat ovat seksikkäimpiä miesten mielestä – naisten ykkösvalinta kuumimmasta ammatista on melkoinen yllätys11.9.2018 04.55
Lähihoitaja Milja, 21, riisui vaatteensa yleisön edessä ja tunne vei mukanaan – nyt hän haluaa mullistaa suomalaisen aikuisviihdemaailman23.4.2018 04.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat