Viihde

Idealista: näin Janni Hussi torjuu flunssaa – oletko kokeillut kaikki nämä niksit?

Toni Tervo

Janni Hussi kertoo Idealistan blogissaan kärsineensä jo kolme viikoa ärsyttävän sitkeästä flunssasta.

– Viimeiset 3 viikkoa olen ollut vähän oudossa olotilassa. Hetken on tuntunut ihan hyvältä ja sitten taas tosi kipeältä. Ja juuri kun olen luullut selättäneeni taudin ja uskaltautunut kevyelle treenille, on pöpö iskenyt uudestaan. Tai siis varmaan vaan saanut uutta pontta reenaamisen väsyttämästä kropasta, nainen kirjoittaa.

Tauti ei kuitenkaan ole vieläkään lepäämisestä huolimatta ole lähtenyt ja Hussi kertoo menevänsä tarkistuttamaan tilanteen lääkäriin. Samalla hän jakaa lukijoilleen vinkkinsä, joilla flunssaa yrittää torjua.

– Vedän päivittäin 1-2 inkiväärishottia, syön sinkkiä, C:tä, ruusunjuuriuutetta, B:tä, D:tä, kalanmaksaöljyä, seleeniä, biotiinia, piitä, MSM:ää, mankkua ja niiin edelleen. Syön itse asiassa niin paljon vitamiineja ja muita ravintolisiä, että viikkoannoksestani saisi kasattua varmaan kolmemetrisen pilleritornin  En siis usko, että näistä homma on omalla kohdallani kiinni.

– Tsempit sinne kaikille ketkä taistelette pöpöjä vastaan. Teitä kohtalontovereita tuntuu valitettavasti olevan vähän turhankin paljon.. Ei ole tauditkaan enää niinkuin ennen, kun nuha oli nuha, ja meni parissa päivässä ohi!

Lisää aiheesta

Janni Hussi ja Shirly Karvinen samassa mekossa – Kumpi kaunottarista kantaa näyttävän luomuksen paremmin4.10.2018 03.50
Idealista: Janni Hussi tyrmistyi törkeästä viestistä – "Sä olet varmaan hyvä ottamaan suihin"26.9.2018 20.10

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat