Puheenaihe

HS: Kela, verottaja ja ulosottomies pääsevät pian näkemään pankkitilisi – näin uutta järjestelmää perustellaan

Viranomaiset pääsevät pian entistä helpommin tarkastelemaan kansalaisten pankkitietoja. 

Helsingin Sanomien mukaan esimerkiksi Kelan virkailija saa jatkossa parilla napin painalluksella tiedot asiakkaan tuloista ja pankkitilin saldosta. Myös poliisi voi tarkistaa nopeasti rikoksesta epäillyn tilitiedot ja samoin verottaja, jos se tarkistaa verotuksen paikkansapitävyyttä. 

Samalla esimerkiksi Kelan asiakaan asiointi helpottuu, kun Kelalle ei tarvitse enää lähetellä tiliotteita.

Nopean väylän kansalaisten pankkitietoihin tarjoaa uusi sähköinen tiedonhakujärjestelmä, joka on tulossa käyttöön vuonna 2020. Tähän asti viranomaisten on pitänyt pyytää tietoja kankeilla tietopyynnöillä.

Uusi järjestämä on kehitetty rahanpesun ehkäisyyn ja sen taustalla on EU-direktiivi, mutta se auttaa viranomaisia myös muissa tapauksissa.

Mielivaltaisesti tilitietoja ei jatkossakaan saa kurkkia. Siitä, milloin viranomaisella on oikeus tarkastella tietoja, säädetään erikseen muissa laeissa, lainsäädäntöneuvos Armi Taipale valtiovarainministeriöstä HS:lle.

HS:n mukaan järjestelmässä tulevat näkyviksi muun muassa tilinumero, tilin haltija, saldo ja tilitapahtumat sekä tallelokerot ja tiedot luotoista.

Viranomaiset voivat hakea tietoja henkilötunnuksella tai tilinumerolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat