Puheenaihe

Juice-elokuva hurmasi amerikkalaiset Los Angelesissa, katso tästä uusin traileri ensimmäisenä Suomessa – "Sä oot outo"

Kuvakaappaus

Jouluna ensi-iltansa saavan Juice-elokuvan tuorein traileri on julkaistu.

Traileri on leikattu Los Angelesissa, jossa elokuvan tuotantoyhtiö parhaillaan työstää seuraavaa elokuvaa Juice-leffan ohjaajan Teppo Airaksisen kanssa. 

– Näytimme Juice-elokuvaa amerikkalaiselle kumppanillemme ja he innostuivat elokuvastamme niin paljon, että halusivat tehdä trailerin. Päädyin sitten tekemään tiivistä yhteistyötä losangelesilaisen trailerileikkaajan kanssa ja oli hienoa huomata, että hyvät tarinat kiinnostavat kulttuurieroista ja kielestä huolimatta, tuottaja Marko Talli kertoo.

Paikallinen tuotantoyhtiö ei ollut aiemmin tietoinen suomalaisesta rock-legendasta, mutta teki trailerillaan vaikutuksen suomalaistuottajaan.

– Suurin ero kotimaisten ja amerikkalaisten välillä on se, että jenkit tekevät kestoltaan pidempiä ja suoraviivaisempia trailereita, Talli toteaa.

Juice-elokuvasta julkaistaan myös kuuden biisin mini-LP-soundtrack, jossa ovat mukana legendaarisimmat Juice-klassikot kuten Heinolassa jyrää, Juankoski here I come, Marilyn, Viidestoista yö, Syksyn sävel ja Musta aurinko nousee.

Biisit tulkitsee leffan päätähti Riku Nieminen. Juice Originals -orkesteria johtaa elokuvamusiikin säveltäjä Anssi Tikanmäki. Kokoonpanossa ovat mukana Juicen eri yhtyeissä vaikuttaneet muusikot Safka Pekkonen, Jari Yliaho, Juuso Nordlund, Hannu Tervaharju, Antti Tammilehto, Ila Loueranta, Puntti Valtonen.

Yhtyettä täydentävät Eemil Tikanmäki ja Eljas Tikanmäki. 

Etelä Suomen Median lehdet esittävät trailerin nyt ensinäytössä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Rockmestarin poismenosta 10 vuotta – Näin kuoli Juice Leskinen24.11.2016 07.15

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat