Puheenaihe

Perintätoimiston kyseenalaisille touhuille tyly loppu – "Vihdoinkin tämä yksi saatiin pois ihmisiä kiusaamasta"

Aluehallintovirasto on päättänyt peruuttaa perintäyhtiö Alektum Oy:n toimiluvan.

Viraston mukaan Alektum on menetellyt toistuvasti lain ja hyvän perintätavan vastaisesti. Se on vuoden 2018 aikana kohdistanut perintätoimenpiteitä sellaisiin saataviin, joiden perintä on todettu lainvastaiseksi.

Asiasta kertoo kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) blogissaan. Taavitsainen on viime helmikuussa perustetun Ulosottoon joutuneiden tukijat Eduskunnassa -ryhmän puheenjohtaja.

Taavitsaisen mukaan Alektum on perinyt lainvastaisia saatavia ja kohtuuttomia perintäkuluja ja laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa.

– Se on myös aiheuttanut kansalaisille tarpeettomia kuluja jättäessään yhdistämättä samaan velkasuhteeseen perustuvat saatavat ja pitkittänyt perintää sekä perinyt ostettujen saatavien perintäkuluja lainvastaisesti, Taavitsainen kritisoi.

Hän on käynyt lukuisia keskusteluja kansalaisten kanssa Alektumin ja muidenkin perintäyhtiöiden laittomista toimista.

– Vihdoinkin tämä yksi toimija saatiin pois kiusaamasta ihmisiä. Erityinen kiitos kuuluu niille aktiivisille kansalaisille, jotka jaksoivat vaikeuksiensa keskellä tehdä kanteluja yhtiön toiminnasta, Taavitsainen iloitsee.

Alektumin on välittömästi lopetettava kaikki perintätoimintansa ja sen markkinointi.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat