Puheenaihe

Omituinen nettihäirikkö piinaa suomalaista kuntaa – kiusallisen tempun syy hämmentää

Tältä näyttävät Tuusulan oikeat nettisivut. Tosin samalta näyttää väärennöskin. Oikeat nettisivut tunnistaa tuusula.fi-muotoisesta alusta.

TUUSULA | Tuusulan kunnan verkkosivuista havaittiin jälleen tiistaina väärennös. Se on jo toinen lyhyen ajan sisällä. Edellinen Tuusulan nettisivuista tehty väärennös havaittiin joulukuussa. Nyt liikkeellä oleva väärennös saattaa olla saman tekijän kuin edellinenkin, kertoo Tuusulan turvallisuuspäällikkö Erkki Vähämäki.

– Sivusto on vastaavanlaisella ulkomaisella alustalla kuin edellinenkin löydös, Vähämäki kertoo.

Väärennös on myös samantyyppinen kuin edellinen: se sisältää Tuusulan oikeilta nettisivuilta kopioitua sisältöä sekä muilta sivustoilta kopioitua sisältöä.

Tuusula on ilmoittanut tapauksesta Kyberturvallisuuskeskukselle, joka valvoo Suomessa viestintäverkkojen turvallisuutta. Tuusula pohtii Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa myös mahdollisia jatkotoimia – eli sitä, pyytääkö kunta tarkempaa tutkimusta väärennöstapauksista.

Tuusula on pyytänyt kansainvälistä www-palvelinta poistamaan väärennetyn ulkomaisen nettisivuston. Ennen kuin se tapahtuu, väärennetty nettisivu voi nousta esiin hakukoneen hakutuloksissa. Näin voi käydä, kun kirjoittaa hakukoneeseen jonkin tietyn hakusanan ja ”Tuusula”. Hakutuloksissa saattaa tulla esiin linkki sivustolle, joka ei ole Tuusulan kunnan sivusto.

– Väärennetty sivusto on aidon näköinen, mutta osoiterivillä näkyy jotain muuta kuin www.tuusula.fi-alkuinen osoite.

Tuusula.fi-alkuiset nettiosoitteet johtavat Tuusulan oikeille nettisivuille.

– Sillä alkavaa osoitetta kun klikkaa, niin ei ole pelkoa siitä, että ajautuisi väärille sivuille, Tuusulan turvallisuuspäällikkö Erkki Vähämäki vakuuttaa.

Nettisivujen väärentäjän tarkoitusperistä ei ole tietoa. Väärennetyillä sivuilla voidaan pyrkiä levittämään haittaohjelmia tai kalastelemaan käyttäjien tietoja. Tuusulalle väärennöksestä koituu etenkin mainehaittaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat