Puheenaihe

Lola Odusoga paljastaa totuuden suomalaisen tv-ohjelman katastrofikuvauksista – "Ihan kaikki meni pieleen"

Toni Tervo

HELSINKILola Odusoga ei tee mitään valmistautumatta kunnolla.

Otetaan esimerkiksi tuleva Selviytyjät Suomen kakkoskausi, jolla Ex Miss Suomi on kilpailemassa. Odusoga kuunteli automatkoillaan kaikki alkuperäiset Selviytyjät jaksot oppiakseen formaatin täydellisesti ennen matkaa.

– Viidakossa hankalaa olikin salata kuinka paljon oikeasti tiesin pelistä. Esimerkiksi kun meillä oli jokin kilpailu, tunnistin usein, että ahaa tämä on nyt tämä. Eikä siellä voi ääneen myöntää, että mulla onkin ihan kivaa, kun muut kärsivät, nainen nauraa.

Tarve valmistautua kaikkeen mahdollisimman hyvin tuli Odusogalle selväksi viimeistään Huippujengi-ohjelman kuvauksissa. Sinne nainen lähti heikommin valmistautuneena ja tulos oli täysi katastrofi.

– Jo alussa kun saimme sponsorivaatteet, niin ne eivät olleet minun kokoani ja minun oli muutenkin vaikea olla ne päällä. Saatikka sitten kiivetä vuorelle. Sen jälkeen kehoni ei ikinä sopeutunut vuoriston olosuhteisiin. Sain kaikki mahdolliset vatsa- ja vuoristotaudit. Kuume nousi. Lopulta minut piti lähettää sieltä kesken pois. No, saipa siitä ainakin tv-draamaa, missi virnistää.

– Tuolloin valmistautumattomuuteni johtui myös murroksessa olevasta elämäntilanteesta. Olin juuri eronnut ja sekin vaikutti.

Selviytyjien kakkoskausi kuvattiin yli puoli vuotta sitten ja se nähdään televisiossa 3. helmikuuta alkaen. Odusoga ei malta odottaa, että pääsee näkemään sen.

Ei kuitenkaan itsensä, vaan muiden kilpailijoiden takia.

– Oman tarinani tiedän jo. Nyt haluan nähdä miten muut kokivat sen ja kuulla millaisia juonia siellä selän takana oikein punottiin. Olen nyt itse nähnyt ensimmäisen jakson ennakkoon ja jo siinä vahvistui pari oletusta, jota viidakossa tein, Odusoga toteaa salaperäisesti.

Juonittelu on yksi Selviytyjien peruskivistä ja hyvä taustatyöt tehnyt Odusoga tiesi sen alusta alkaen.

– Tiesin heti, että minun on pakko saada liitto, jossa on enemmistö. Ongelma olikin sitten ne muut ihmiset, sillä heidän tekemisiään ei voi hallita. Minäkään en ole mikään manipuloija.

Selviytyjien lomassa Odusoga kertoo, että hänet pitää kiireisenä toinen tv-tuotanto, johon hän tekee parhaillaan castingia. Siihen päälle kun lisätään juontokeikat, mallin työt ja blogin kirjoittaminen, niin kiirettä pitää.

– Elämässä on kaikki juuri nyt aika hyvin, Odusoga hymyilee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yläosaton Lola Odusoga joutui lääkärissä kiusalliseen tilanteeseen – Radioplay: naista tutkivan tohtori kommentti hämmensi8.11.2018 04.00
Apu-blogi: Lola Odusogaa ja Miss Italiaa nöyryytettiin Suomen televisiossa – "Haluaisin nähdä sen päivän, kun tällaista tehtäisiin myös miehille"20.11.2018 04.00
Lola Odusoga linjaa Apu-blogissaan: Seuraava Miss Suomi pitäisi tulla tästä naisesta – oletko samaa mieltä?29.9.2018 03.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat