Puheenaihe

Uusi alkoholilaki vie suomalaiselta yökerhoyrittäjältä asiakkaita – muut ravintolat kiittävät

ALKOHOLILAKI Pidennetty anniskeluaika jakaa alan yrittäjien mielipiteitä.

Pihvimyllärissä tarjoilijana työskentelevän Susanna Kotkan mielestä pidennettyä aukioloaikaa tarvitaan. – Ihmiset lähtevät nykyisin myöhään ravintolaan, joten on hyvä että myyntiaikaa jää enemmän, Kotka sanoo.

Taina Joutsen

Lähes vuosi sitten alkoholilain uudistus mahdollisti anniskeluajan pidentämisen tunnilla. 1. maaliskuuta 2018 alkaen ravintolat ovat saaneet myydä alkoholia aamuneljään tekemällä ilmoituksen aluehallintovirastolle.

Nurmijärvellä tilaisuuteen tarttuivat heti Kirkonkylällä toimiva Club Venla, Klaukkalassa silloin nimellä Nightclub Charlotta toiminut, nyt Club & lounge Klaken´s -niminen yökerho sekä Rajamäen Pub Kaksi Ärrää. Klaukkalassa toimiva Pihvimylläri liittyi joukkoon marraskuussa. Pidennetty aukioloaika on näissä yrityksissä voimassa perjantaisin ja lauantaisin.

Nurmijärveläisillä alan yrittäjillä on erilaisia kokemuksia muutoksen vaikutuksesta.

Pihvimyllärin omistaja Surinder ”Pola” Mann pidensi yrityksensä aukioloaikaa marraskuussa todettuaan asiakkaidensa tulevan paikalle yhä myöhemmin.

– Päädyimme siihen, että anniskeluaikaa pitää jatkaa neljään. Maailma on muuttunut, meidän täytyy pysyä muutoksen mukana, Mann sanoo.

Hänen mukaansa anniskeluajan pidennys on lisännyt asiakasmäärää ja tuonut jonkin verran lisämyyntiä. Asiakkailta tullut palaute on ollut enimmäkseen positiivista.

Pub Kahden Ärrän asiakkaat aloittavat nyt pubi-illan aiempaa myöhemmin.

– Ennen kaikki tulivat yhdeksältä tai kymmeneltä, nyt väkeä tulee vielä kahdelta, yrittäjä Kamal Khan sanoo.

Hänelle palautetta on tullut puolesta ja vastaan.

– Joku sanoo hyvä, joku sanoo ettei halua olla pubissa niin pitkään.

Klaken´sin yrittäjä Singh Gillin mukaan anniskeluajan pidennyksestä ei ole ollut hänen yritykselleen hyötyä, päinvastoin.

– Aiemmin olimme ainoa yökerho Klaukkalassa. Nyt kun muutkin ovat pitkään auki, asiakkaat poistuvat meiltä kolmen jälkeen.

Gill omistaa myös Helsingissä pitkään toimineen Mustahärkä-yökerhon. Anniskeluaikojen uudistus näkyy siellä samalla tavoin kuin Klaukkalassakin.

Gill onkin muuttanut liiketoimintaansa siten, että Oluthuone Charles, aiemmalta nimeltään Pub Nikolai, on avoinna ympäri vuorokauden. Klaken`sin aukioloa lisätään lounastarjoilulla.

Club Venlassa pidennetty, aamuviiteen jatkuva aukioloaika otettiin yrittäjä Laura Myllymäen mukaan käyttöön heti alkoholilain muututtua. Puolen vuoden kokeilun jälkeen aukioloaikaa supistettiin siten, että ovet sulkeutuvat nyt kello 4.30.

– Alkoholilain muutoshan ei sallinut anniskelua aamuneljän jälkeen, joten viiteen asti jatkuva aukiolo todettiin turhaksi, Myllymäki kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uusi alkoholilaki vaikutti: asiakkaita raivostuttanut kielto jäi historiaan terasseilla – ravintolat tarttuivat tilaisuuteen24.5.2018 04.30
Marko, 29, sai tarpeekseen Suomesta ja osti pelkän menolipun Thaimaahan – nauttii nyt olutta kattobaareissa ja nauttii lämmöstä pienellä vuokralla12.6.2018 04.00
"Neuvostoliitto elää ja voi hyvin" – Suomen laki pakotti pienpanimo-olut -kaupan sulkemaan ovensa2.1.2019 04.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat