Puheenaihe

Alaston nainen jalat ristissä jakkaralla – Suomalainen Nelli haluaa kuvata paljasta naisvartaloa tyylikkäästi

Luonteva lounas -niminen työ on Nelli Kilun oma suosikki, koska se ei olen niin pin up -tyylinen ja eroottinen kuin monet muut näyttelyn töistä.

Pia Hyle

Kauppakeskuksen näyttelytilassa on helmikuun ajan esillä Nelli Kilun mustemaalauksia naisen seksuaalisuudesta.

– Teema nousi pintaan marraskuussa 2018, kun olin lopettanut työt ja elämä tuntui harmaalta, tylsältä ja ikävältä. Silti seksuaalisuus ei hävinnyt elämästäni.

– Se on tärkeä voima, jonka ihmisen pitäisi hyväksyä itsessään, taiteilija sanoo Aamuposti-lehdelle.

Ollaan Hyvinkäällä, kauppakeskus Willassa.

Näyttelytilassa on 20 pienikokoista mustetyötä naisista, joilla on joko niukka, sensuelli vaatetus tai ei vaatteita ollenkaan.

– Naisten viehättävyys pitäisi olla arkipäiväisempää.

– Haluaisin myös, että esimerkiksi kuukautisista puhuttaisiin enemmän.

Kilun sarjakuvamaiset työt on toteutettu kaunista viivaa ja varjostuksia käyttäen.

– Haluan näyttelylläni viestittää, että ihmiset eivät ole yksin, jos heillä on vaikkapa joku oudompi fetissi.

– On surullista, jos nuoret kokevat, ettei heitä tule kukaan koskaan ymmärtämään.

Kilun oma suosikki on työ nimeltä Luonteva lounas. Siinä alaston nainen istuu jalat ristissä keittiöjakkaralla syöden lounasta.

On helppo kuvitella, että nainen on niin sinut vartalonsa kanssa, ettei vaatteitta syöminen ole mikään juttu.

Hän ei varmaankaan vaan ole halunnut sotkea työvaatteitaan, vaan pukee ne päälleen syötyään ja kiiruhtaa iltavuoroon.

Toisaalta jos katsomassa on hänen kumppaninsa, voi luontevuus näyttää kovinkin eroottiselta.

– En halua käyttää naista eroottisena objektina enkä halua, että naiset pitävät itseään objekteina tai viehättävänä vain muita varten.

Nelli Kilu innostui mustemaalauksesta lokakuussa järjestetyn, kansainvälisen Inktober-haasteen myötä.

– Olin pitkään taistellut taiteellisten ongelmien kanssa. Olin harjoitellut paljon digitaidetta, mutta se ei tuntunut omalta.

Mustemaalauksessa yhdistyvät piirtämisen ja maalaamisen parhaat puolet.

– Mustemaalaus tuntui uudelta, muttei liian haastavalta.

– Tykkään tekniikasta, koska se on selkeä, musteella saa näkyviin harmaan sävyjä, mutta ei tarvitse miettiä kaikkia värejä, ja se tuo esiin paperin valkeuden.

Näyttely on vuonna 2016 Hyriasta kuva-artesaaniksi valmistuneen taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely.

Avajaiset jännittivät Kilua aikalailla.

– Hankalinta on sovittaa yhteen luova työ ja käytännön asiat – ne eivät kulje käsi kädessä.

Taiteilijan äiti on ollut suurena apuna ja tukena näyttelyjärjestelyissä.

– Äidille näyttelyn aihe ei ole mieluinen, mutta en voi tehdä taidetta kenenkään muun ehdoilla.

Nelli Kilun haastattelun julkaisi ensin Aamuposti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Missi-Pihlan yläosaton rantakuva osoitti jälleen naisvartalon yliseksualisoinnin – Kuva: "kaikki alastomuus ei ole pornoa"29.10.2018 03.50
Eroottinen taiteilija kannustaa nauttimaan Tinder-ajan herkuista – ”Vihjailut saavat vapaasti värittää elämää”6.5.2018 22.00
Kirsi Salo tekee lumitöitä todella vähissä vaatteissa – naisen kroppaa ei paljon palele, mutta mitä tuumaavaat naapurit?7.2.2019 03.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat