Viihde

Rähinä Recordsin jättäneet rap-siskokset iskevät voimalla takaisin – nyt saa rahan valta kyytiä

Halko

Halko-yhtyeeltä ilmestyi pitkästä aikaa uutta materiaalia viime perjantaina.

Rap-duo, jonka muodostavat sisarukset Rauha ja Hanna, oli aiempina vuosina Rähinä Recordsin listoilla, mutta nyt on siirtynyt tekemään musiikkia itse.

– Haluttiin, että se musa mitä meiltä tulee, on sataprosenttisesti omaa, Hanna Halko toteaa.

Uusi kappale on nimeltään Buuttaa ja siinä nykypäivän materialismi saa kyytiä.

– Se on vastalause rahalla ja brändeillä mälläämiseen. Sellanen on aina kuulunut rap-musiikkiin, ja se aihe alkaa olla meistä jo
semi käytetty. Biisissä puhutaan siitä, miten monien tyyli ja koko identiteetti perustuu vaan siihen, miten paljon niillä on rahaa
päällä. Meistä on kyllästyttävää, kun jengi leveilee vaan massin määrällä, duo toteaa.

– Tän biisin idea ei oo kuitenkaan dissata mitään merkkikledjuja, vaan meidän mielestä on siistimpää, kun jengillä on oma persoonallinen staili. Sellanen, että sä oot sama ihminen, oli sulla sit päällä puku tai uffin verkkarit. Ideana on: Tee sun juttuu hintalapusta riippumatta.’’

Hannalle ja Rauhalle musiikki on aina ollut tärkeä osa elämää. Ensimmäiset omat kappaleensa he tekivät yhdessä jo 15-vuotiaina, ja aloittivat pian kuvaamaan omia biisejään Youtubeen. Muutaman vuoden päästä Hanna ja Rauha alkoivat käydä Helsingin Open mic –illoissa useina kertoina viikossa esittämässä biisejään, ja olivat niissä tuttu näky parin vuoden ajan.

Kesällä 2016 he päättivät keskittyä musiikin tekemiseen tosissaan. Lopulta Youtubeen ladatun live-vedon myötä levy-yhtiö Rähinä Records bongasi heidät talliinsa. Halko julkaisi Rähinä Recordsin kautta toukokuussa 2017 ensimmäisen singlensä ”Vegas”. 

Yhtye oli Rähinä Recordsilla 2018 kevääseen asti, jonka jälkeen he päättivät siirtyä musiikin tekoon omakustanteena. Hanna ja Rauha ovat työstäneet uutta musiikkia viime syksystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Rakkaus on vain painetta miehen palleissa" – Rähinä Recordsin uusi tulokas räväyttää5.7.2016 22.00
Amerikkalaismies sai Elastisen innostumaan – kaksikon yhteinen liiketoiminta valloittaa nyt Suomea19.12.2018 04.30
Cheek kokonaan uudelle uralle? Näin ex-räppäri vastaa velloviin huhuihin5.2.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat