Puheenaihe

Olli Lindholmin viimeinen haastattelu julki – SV: näin hän pohti tulevaa vielä kuolinpäivän aamuna

Olli Lindholm kuoli 12. helmikuuta.

Toni Tervo

Porilainen sanomalehti Satakunnan Viikko on julkaissut tiettävästi viimeisen Olli Lindholmin antaman haastattelun. Haastattelun on kirjoittanut toimittaja Salli Saastamoinen.

Yö-yhtyeen solistina ja johtohahmona tunnettu laulaja menehtyi viime viikolla. Haastattelu tehtiin maanantaina iltapäivällä. Seuraavana yönä Lindholm kuoli.

Haastattelussa Lindholm kertoi työstään The Voice Of Finlandin tuomarina sekä Iskelmä Gaalaa varten kasvattamastaan parransängestä, jonka vuoksi kuvia ei haastattelutilanteessa otettu.

Ennen kuolemaansa Lindholm katsoi edelleen tulevaisuuteen. Hän puhui Yö-yhtyeen seuraavasta konserttikiertueesta sekä halustaan kirjoittaa uusi hittikappale.

– Viime viikolla äänittelinkin, mutta olen tullut malttamattomaksi. En pysty rauhoittumaan. Omasta mielestäni minulla ei ole mitään muuta kuin aikaa ja silti kelaan koko ajan, että minulla ei ole sitä yhtään. Onko tässä tapahtunut liikaa kaikkea? Keskittyminen olisi avainsana, pohti Lindholm Satakunnan Viikolle.

– Valoa ja lämpöä matkaasi, Olli, päättyy koskettava haastattelu.

Lisää aiheesta

Mediat: Olli Lindholmin raju työtahti huoletti kavereita ennen laulajan kuolemaa – "Hän tiesi elävänsä veitsenterällä"14.2.2019 04.55
Olli Lindholmin idealle naureskeltiin vuonna 2001 – tänä päivänä kaikki kopioivat edesmenneen musiikkilegendan näkemystä13.2.2019 04.15
Olli Lindholmin 20 vuotta tuntenut ystävä paljastaa: Tämä piirre laulajassa ihmetytti monia hänet tavanneita – "ne jotka hänet tunsivat, tiesivät mistä se johtuu"13.2.2019 04.30

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat