Puheenaihe

Ville Valo tekee Agentsin kanssa asian, jota HIM ei 20 vuoteen tehnyt – "Ehkä yksi tämän projektin siisteimmistä asioista"

MUSIIKKI Agentsin kanssa keikkaileva entinen HIM-solisti iloitsee uudesta haasteesta

Joonas Brandt

Kun Ville Valo ja Agents -yhtye ilmoittivat yhteistyöstään, monet kiinnostuivat heti.

Vielä enemmän innostusta herätti uuden kokoonpanon ensiesiintyminen yhdessä helmikuun Emma-gaalassa. Nyt he ovat viimein valmiita kertomaan julkisuuteen kuinka paperilla epätavanomainen yhteistyö syntyi.

 Esa Pulliainen soitti minulle noin kolme vuotta sitten ja ehdotti sitä. Kuvio tuntui todella mielenkiintoiselta ja se kiinnosti minua. Ensin HIM piti kuitenkin hoitaa niin sanotusti maaliin. Viime vuoden keväällä sitten ensimmäistä kertaa aloimme yhdessä hiomaan tätä.

Agentsin Pullainen kertoo tienneensä jo pidempään, että haluaisi tehdä yhteistyötä Valon kanssa.

– Kyllä sen jo 20 vuotta sitten tiesin. Ville on lahjakas laulaja, mies kehuu.

Ville Valon ja Agentsin yhteiselle levyllä kuullaan Rauli "Badding" Somerjoen legendaarisia kappaleita uusina tulkintoina.

– Ne biisithän ovat todella hienoja. On itselleni myös hyvää vaihtelua totutella uuteen soundiin ja uusiin kuvioihin, Valo toteaa.

– Ensimmäistä kertaa tuli tehtyä levyä tällaisella metodilla, että tiesi kappaleet ennakkoon. Totta kai niihin tehtiin uudet sovitukset, mutta alitajunta oli tietyllä tavalla tehnyt ne jo valmiiksi.

Uusi kokoonpano lähteekin levyn tiimoilta pitkälle kiertueelle, joka huipentuu elokuussa. Keikkapaikkoihin lukeutuu myös Someron ja Jämsän kaltaisia pieniä paikkakuntia, joissa Valoa ei HIM-vuosinaan hirveästi ole totuttu näkemään.

– Ehkä silloin, kun HIM oli nuori bändi ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Ehkä yksi tämän projektin siisteimmistä asioista on, että pääsee käymään paikoissa, joita ei ole 20 vuoteen nähnyt, Valo toteaa.

Elokuun keikan jälkeen Agentsin ja Ville Valon tiet näillä näkymin kuitenkin eroavat.

– Tämä on lyhyt ja ytimekäs projekti, Pulliainen toteaa.

– Minulla on positiivinen fiilis, kun tiedän mitä teen seuraavat kuusi kuukautta. Tämä oli HIM:in jälkeen oiva U-käännös. En usko miehen osaavan tehdä kahta asiaa samaan aikaan, joten keskityn nyt täysillä tähän. Katsotaan sitten tulevaisuudessa mitä taas tapahtuu, Valo jatkaa.

Valolla ja Pulliaisella onkin siis tulevana keväänä yhteinen tavoite.

– Toivotaan, että jengi pysyy terveenä ja saadaan nauttia musiikista. Kiertueen lopuksi sitten kilistetään vichypullot hyvän rundin kunniaksi, Valo hymyilee.

– Tarkoitus on viedä Raulin musiikin ilosanomaa taas uusille kuulijoille, Pulliainen komppaa.

Valolla on keikkarundille kuitenkin yksi pieni toive.

– Jos hotellihuoneissa olisi kylpyamme, niin se olisi hyvä. Höyryn hengittäminen on jokaiselle kiertävälle muusikolle hyödyllistä, mies nauraa.

20 vuoden odotus päättyi

Ville Valo nähtiin ensimmäistä kertaa Agents-yhtyeen solistina Laulava sydän -tv-ohjelmassa jo 20 vuotta sitten.

Uusi projekti käynnistyi, kun Esa Pulliainen löysi pöytälaatikostaan Baddingin 30 vuotta aiemmin äänittämät demokasetit.

Ville Valo & Agents -levy sisältää Baddingin ennen julkaisemattomia kappaleita sekä kaikkien tuntemia klassikoita, kuten Paratiisi, Ikkunaprinsessa ja Tähdet tähdet.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat