Puheenaihe

Susi nähty Uudellamaalla – lukija kuvasi uljaan eläimen: katso kuva

Peto Sudet vaeltavat Uudellamaalla ja etsivät kumppania myös Sipoosta.

Järvenpäässä asuva Vesa Vilkman aisti välittömästi, että pedosta on kyse. Susi oli ainakin hetkellisesti tulossa sunnuntaina Sipooseen.

Vesa Vilkman

Järvenpääläinen Vesa Vilkman oli ajamassa kotikulmillaan Pornaisten Halkian kylässä, kun hän näki jonkin eläimen kiiruhtaneen ojan yli ja pellon puolelle.

Hän katsoi auton ikkunasta tarkemmin ja mietti, että mistä oli kyse.

– Se oli ihan ensimmäinen kerta, kun näin suden. Sen aisti, että pedosta on kyse.

Vilkman otti kuvan sudesta sunnuntaipäivänä.

Se oli Sipoon suuntaan tulossa.”

Sunnuntaina välitettyjen tietojen perusteella susi oli suuntaamassa Sipooseen, Sipoon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Lasse Karjalainen sanoo.

– Ainakin hetkellisesti se oli Sipooseen tulossa.

On juoksuaika.”

Lasse Karjalainen kertoo, että yksin vaeltava susi on usein nuorempi yksilö.

Jos susi vierailisi Sipoossa, se ei olisi ihme.

Esimerkiksi viime vuonna näihin aikoihin susi kävi ainakin Kirkonkylän ja Hindsbyn kulmilla.

Joskus asutuksen läheltäkin.”

Susien vaeltaminen tähän vuodenaikaan on luonnollista.

– Nyt rupeaa lemmenkaipuuta olemaan, kun on juoksuaika.

Pornaisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Seppo Norres vahvistaa Karjalaisen tavoin, että sudesta oli kyse Halkian tapauksessa.

– Saamani kuvan perusteella susi oli naaras.

– Susi ei yksin pysty juurikaan saalistamaan suurriistaa. Siihen se tarvitsisi lauman apua, joten susi etsii yksin usein helpompaa riistaa – joskus asutuksen läheltäkin.

Jo lauantaina susi oli herättänyt huomiota Uudellamaalla.

Suomen metsästäjäliiton Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Mauno Mynttinen sai vihjeen suden liikkumisesta Kaukalammen kylässä Mäntsälässä.

Mynttinen kävi tarkastamassa näköhavainnon perusteella jälkiä hieman ennen kello yhdeksää lauantaiaamuna.

Kyse oli aikuisesta sudesta.”

Mynttinen oli noin 10 kilometrin päässä Mäntsälän keskustasta pohjoiseen ja vahvisti, että susi oli käynyt paikalla.

– Kyseinen susi oli todennäköisesti läpikulkumatkalla. Kyse oli aikuisesta sudesta.

Suden jäljet olivat lähimmillään noin 200 metrin päässä asutuksesta.

Mutta koskivatko Mäntsälän suunnalla ja Pornaisten Halkiassa tehdyt susihavainnot samaa yksilöä?

Sitä ei voi varmasti sanoa, mutta joka tapauksessa Pornaisten Halkiassa havaittu susi oli sipoolaisten kannalta jo verrattain lähellä.

Kohti länttä

Viimeisimmän ja Luonnonvarakeskuksen (Luken) vastaaman kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2018 Suomessa oli yhteensä 20 susilaumaa.

Vastaava luku vuosi sitten oli 14.

Susikannan painopiste on siirtynyt itäisestä Suomesta läntiseen Suomeen, jossa maaliskuussa oli noin 70 prosenttia Suomen susista.

Susien määrän kasvua läntisessä Suomessa selittävät useat tekijät.

Useimmat läntiseen Suomeen asettuneet susiparit ovat saaneet pentuja keväällä 2017.

Myös susien ravintotilanne on läntisessä Suomessa oleellisesti parempi kuin itäisessä Suomessa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat