Puheenaihe

Nina perusti Helsinkiin yrityksen ja sai heti epäilyä osakseen – "et menesty"

Tehtaankadulle vaatteisiin keskittyvään Nina Pyykösen liikkeeseen monet asiakkaat tulevat sosiaalisen median innoittamina. – Kanta-asiakkaat seuraavat sivuja ja tulevat sitten liikkeeseen ostoksille.

Paivi Tuovinen

Yrittäjä Nina Pyykönen avasi viime vuoden lopussa pienen kivijalkaliikkeen Tehtaankadulle Ullanlinnaan. "Et menesty, Ajatarkin lopetti." "Ei kivijalkakaupat enää kannata". "Liikkeet ovat vain showroomeja, kun porukka ostaa netistä.” Tällaisia kommentteja Pyykönen kuuli Detalji boutique -liikettä avatessaan.

Pyykösen neljä vuotta aikaisemmin Espooseen avaama vastaavanlainen vaatteisiin ja piensisustustavaraan keskittyvä liike toimi kivijalkaliikkeen avaamisen innoittajana.

– Ihmiset haluavat edelleen saada nimenomaan palvelua ja päästä hypläämään tuotteita.

Ensimmäisten kuukausien aikana liike on jo saanut säännöllisesti asioivia kanta-asiakkaita. Pyykönen on kuitenkin tietoinen, ettei yksistään rauhallisella kadulla sijaitsevaa kivijalkaliikettä auki pitämällä välttämättä pärjää. Täytyy olla muutakin.

– Olemme aktiivisia Facebookissa ja Instagramissa. Kanta-asiakkaat seuraavat sivuja ja tulevat sitten liikkeeseen ostoksille.

Facebook-sivuilla on yli 6 700 seuraajaa.

Myös verkkokauppa tuo merkittävän osan liikkeen myynnistä. Vaatteita itse Suomeen tuova Pyykönen sanoo tekevänsä tuotteillaan pesäeroa vaateketjuihin.

– Me ei voida olla ihan tavallisia. Muuten tässä ei kävisi hyvin. Kaikissa vaatteissa on jotain juttua, Pyykönen sanoo tarkoittaen vaatteiden erikoisia leikkauksia ja yksityiskohtia.

 Täytyy olla uskoa tulevaisuuteen.

Moni asiakas on tullut Pyykösen liikkeeseen kuultuaan tuotteista joltakin muulta jotakin hyvää. Samaa sanoo seinän toisella puolella Eiran Kukka ja Hautauspalvelu Nybergin omistaja Olli Kahanpää.

– Paljon tulee puskaradiosta. Joku suosittelee.

Kahanpää osti vuosikymmeniä Helsingissä ja 1980-luvulta asti Tehtaankadulla toimineen yrityksen kolmisen vuotta sitten. Alku on ollut haastavaa.

– Täytyy olla uskoa tulevaisuuteen. Pitää ajatella, että asiakaskunta löytyy pikkuhiljaa. Alkuun oltiin kyllä hyvin lähellä nollaa. Onneksi on ollut myös vanhoja asiakkaita.

Keskellä päivää liikkeen ovi on lukossa. Kahanpää tulee avaamaan oven.

– Pidän usein ovea kyllä auki, mutta nyt se oli jäänyt lukkoon. Aika harvoin kukaan kävelee sisälle ilman, että olisi ensin soittanut, mies toteaa.

Valtaosa asiakkaista ottaa ensimmäisen kerran yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse.

Töitä vuokran eteen on tehtävä. Hautaustoimiston reilun 30-neliöisen liiketilan vuokra on tuhat euroa kuukaudessa.

– Se on aika paljon. Walk in -asiakkaita ei ole montaa kuukaudessa.

Kahanpää on pohtinut, että luopuisi liiketilasta ja vuokraisi asiakastapaamisia varten huoneistohotellin tai vastaavan tarpeiden mukaan. Toistaiseksi Kahanpää on halunnut olla hautaustoimistonsa kanssa "ihmisten ilmoilla", ratikka- ja kulureittien varrella.

– Jos ei ole toimistoa, niin unohdutaanko sitten jonnekin? Mutta onhan sekin arvo, että olen tässä näkyvillä, enkä jossain toimistossa. En haluaisi lähteä Etelä-Helsingistä mihinkään, sanoo lähellä liiketilaansa asuva yrittäjä.

Yrittäjät: Haasteena kova kilpailutilanne

Yritykset ovat aiempaa tyytyväisempiä Helsinkiin, mutta liikenne ja tietyöt saavat kritiikkiä.

Tiedot käyvät ilmi Taloustutkimuksen kyselystä, joka tehtiin tuhannelle yritykselle kaupungin toimeksiannosta.

Yritykset nostivat kyselyssä yritystoiminnan haasteeksi kovan kilpailutilanteen ja byrokratian.

Korkea kustannus- ja hintataso oli selkein yksittäinen tekijä, joka vähensi halukkuutta suositella Helsinkiä sijaintipaikkana.

Liikenteeseen liittyvät syyt mainittiin yli 30 prosentissa vastauksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat